Sydäntä riipaisee katsoa, kuinka isän käsi vapisee hänen kaataessaan kahvia kuppeihin. Kahvia roiskuu liinalle ja tassille. Miten hänestä, joka oli vahva ja voittamaton, tuli niin hauras?

– Vanhemman voinnin heikentymiseen liittyy monia tunteita ja kysymyksiä, jotka odottavat vastauksia, psykologian tohtori ja Ikäinstituutin toimialapäällikkö Sirkkaliisa Heimonen sanoo.

Mielessä voivat risteillä suru ja syyllisyys, pelko, velvollisuudentunne ja käytännön huolet. Kannattaa pysähtyä miettimään, mitä tunteet yrittävät kertoa.

Vanhemman avuttomuus asettaa aikuisen lapsen kasvotusten elämän rajallisuuden kanssa.

– On pysäyttävää tajuta, ettei elämää voi hallita. Se nostaa esiin keskeneräisyyden ja haavoittuvuuden tunteita ja herättää myös pohtimaan omia selviytymiskeinoja.

Vanhempi itse voi olla hyvinkin hämmentynyt.

– Hän on saattanut oppia ajattelemaan, että täytyy pärjätä itsenäisesti. Siksi hänen voi olla vaikea hyväksyä sitä, että toimintakyky heikkenee ja hän tarvitsee apua.

Keskustelu tulevasta avuntarpeesta on paras käydä jo silloin, kun vanhempi on vielä voimissaan.

– Voit kysellä, miten vanhempi toivoo, että hänen asiansa tarvittaessa järjestetään. Missä hän haluaa asua? Mitä hän ajattelee hyvästä vanhuudesta ja elämästä ja mistä hän saa voimaa ja merkityksellisyyden tunteen?

Myös hoitotahdosta kannattaa jutella. Muistiliiton sivuilta löytyy siihen valmis pohja.

Tosissaan avuntarvetta kannattaa miettiä viimeistään silloin, kun huomaat ensi merkkejä siitä, että vanhempi ei enää suoriudu kotiaskareista kuten ennen.

– Kun otat asioista selvää jo ennakkoon, olet varmemmilla vesillä sitten, kun vanhemman tila huononee. Se voi joskus tapahtua nopeastikin, Heimonen sanoo.

Täysin skarppi ikäihminen voi mennä huonoon kuntoon esimerkiksi aivoinfarktin jälkeen. Silloin on helpottava tietää, millaista apua on tarjolla ja mistä sitä saa.

Aikuisen lapsen voi olla vaikea arvioida, milloin vanhempi ei enää pärjää yksin kotona. Havainnot voivat perustua lyhyisiin vierailuihin ja puheluihin.

– Kiinnitä katse asioihin, jotka sujuvat eri tavalla kuin ennen. Eikö ruoanlaitto enää onnistu tai onko liikkuminen hankaloitunut tai muisti heikentynyt?

Heimosen mukaan muutos tapahtuu tyypillisesti hiipien. Joskus viikkojen ja päivien välillä voi olla isojakin eroja.

Ensiksi pitää selvittää, riittääkö apu kodin askareisiin vai onko kyse siitä, että vanhempi ei enää kerta kaikkiaan selviydy yksin vaan tarvitsee hoivapaikan.

Aihe voi olla kummallekin arka, joten ota se esiin hienovaraisella tavalla.

– Kannattaa kysellä, onko hän itse huomannut jotain muutoksia pärjäämisessään.

Sisarusten kesken voi herätä keskustelua siitä, kuka ryhtyy hoitamaan vanhempaa.

– Parhaimmillaan tehtäviä voidaan jakaa läheisten mahdollisuuksien tai vahvuuksien mukaan.

Joku voi käydä kerran viikossa kaupassa, toinen voi ottaa vastuulleen virasto- ja muut paperityöt, kolmas taas soitella kerran viikossa, jos aika ei riitä muuhun.

Hoitoon vaikuttavat luonnollisesti vanhemman ja lasten keskinäiset suhteet. On luonnollista, että toisella voi olla vanhemman kanssa läheisemmät välit kuin toisella.

– Lapsuusperheen roolit nousevat helposti esiin.

Kiltti pikkusisko voi huomata, että hommat kasaantuvat hänelle. Avoimuutta ja rohkeutta kaivataan taas.

– Kannattaa sanoa suoraan, että töissä on juuri nyt niin rankkoja vaateita, että tarvitsen seuraavat kaksi viikonloppua lepäämiseen. Voiko joku muu hoitaa kaupassakäynnin?

Jos muut eivät auta, voit hakea apua sosiaalitoimistosta, seurakunnasta tai paikallisista järjestöistä.

Voisitko sinä ryhtyä omaishoitajaksi? Kun mietit asiaa, tee itsellesi selväksi, mihin ratkaisusi perustuu. Loppuun asti harkitun päätöksen kanssa on helpompi elää.

Vaikka halua omaishoitajaksi olisi, esteenä voi olla kuormittava elämäntilanne: työ, parisuhde, lapset tai lapsenlapset tai vaikka huonot välit vanhempaan.

Päätöksen ei silti tarvitse olla lopullinen. Sitä voi pohtia myöhemmin uudelleen, jos vanhemman tila heikkenee tai tuntuu siltä, ettei tämä saa oikeanlaista hoitoa.

Aina läheinen ei edes tule ajatelleeksi, että on omaishoitaja. Kysehän on pohjimmiltaan siitä, että ollaan lähimmäisenä lähimmäiselle.

– Läheisen olisi kuitenkin tärkeää tiedostaa toimivansa omaishoitajana, koska apua ja tietoa on tarjolla, jos sitä vain osaa hakea.

Suomessa on lähes 350 000 omaishoitajaa. Yhteiskunnallisesti se on merkittävä asia. Vanhusten palveluasuminen maksaa kunnalle vuodessa noin 63 000 euroa, kun omaishoidolla kunta selviää 12 000 eurolla.

– Työssäkäyvien omaishoitajien määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Erityisesti tehtävään päätyvät keski-ikäiset naiset, kertoo OKA- eli omaishoidon kokemusasiantuntijakoulutuksen kehittänyt Lea Lindqvist Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:stä.

Lindqvist kannustaa tutustumaan omaishoitajaliiton sivuihin ja omaishoitajan jaksamista tukevaan toimintaan. Kokemusasiantuntijan voi pyytää esimerkiksi työpaikalle puhumaan työn ja omaishoidon yhteensovittamisesta.

Joskus vanhempi kieltäytyy avusta, ja ollaan pattitilanteessa. Avun torjunta saattaa tuntua kiukuttelulta, ja lapsi voi ottaa sen itseensä.

Se ei kuitenkaan kannata, Sirkkaliisa Heimonen sanoo. Pohdi mieluummin syitä käytökseen.

– Kiukku ei ole syytös tai kritiikkiä lasta kohtaan, vaan se on vanhemman tapa kertoa jotain.

Hahmottaako vanhempi pärjäämisensä realistisesti? Joskus kieltäytymisen taustalla voi olla jokin sairaus.

Poikkiteloin asettuminen voi myös olla yritys tulla kuulluksi. Se saattaa kertoa halusta puolustaa itsemääräämisoikeutta ja päätäntävaltaa. Oma pärjäämättömyys voi yksinkertaisesti kiukuttaa.

Vanhemman torjuva käytös voi myös kummuta pelosta, joka lähtee omasta avuttomuudesta ja sen synnyttämästä häpeästä.

Siksi on tärkeää, että kiukkuun ei mene mukaan vaan pitää keskustelun myönteisenä. Voit myös kysyä, mitä voisit tehdä toisin.

– Kannattaa nostaa puheessa esiin vanhemman onnistumisia ja todeta, mikä toimii hyvin nyt.

Jos mikään keinoista ei auta, on ihan sallittua todeta, että en pysty tähän yksin ja etsiä muita ratkaisuja.

– On viisasta hakea apua vanhemman hoitoon ja myös itselle. Se ei ole luovuttamista eikä epäonnistumista.

Vaikka vanhemman hoitaminen on raskasta, se voi tuoda elämään uutta merkityksellisyyttä, Heimonen sanoo. Monelle omaishoitajalle on tärkeää voida antaa vanhemmalle takaisin sitä hoivaa, jota on itse saanut lapsena. Kun oma iäkäs vanhempi voi hyvin, siitä tulee itsellekin hyvä mieli.

Omaishoitajuus voi olla myös arvovalinta. Sillä voi esimerkiksi osoittaa omille lapsille, että vanhemmista ja heikommista pidetään huolta loppuun asti. Samalla itsestä voi löytyä aivan uusia vahvuuksia.

Arkisissa kohtaamisissa aiemmin etäinen tai tulehtunut suhde voi lähentyä. Elämän lopussa on viimeinen hetki puhua.

– Jos yhteisille keskusteluille ei ole ollut aikaa, suhde voi vielä tässäkin vaiheessa rakentua jopa uudestaan.

Keskustelu voi olla vaikea, mutta se kannattaa käydä. Voit jutella yhteisestä elämästä ja siitä, miten näet vanhempasi. Millaisia asioita löydät hänessä, mitä hän on sinulle merkinnyt? Millaisia elämänohjeita ja apua olet saanut?

Voit kiittää vanhempaasi nostamalla esiin hyviä asioita mutta viimeistään nyt kannattaa puhua myös siitä, että kaikki ei ole ehkä mennyt kuten olisi toivonut.

– Tärkeää on kuitenkin hyväksyä se, että vanhempi on toiminut parhaalla mahdollisella tavalla juuri niissä lähtökohdissa ja sillä jaksamisella, mitä hänellä on ollut.

Kun vanhemman voimat hiipuvat, aikuinen lapsi kohtaa myös oman kuolevaisuutensa.

– Se, että me kaikki kuolemme, piirtää merkityksen koko elämälle.