
Maisema: Asun Islannissa Länsivuonoilla, ja keittiöni ikkunasta näkyy merta ja vuoria. Näkymä rauhoittaa talvellakin, vaikka myrskyävä Atlantti on lähes väkivaltainen. Aloitan päiväni juomalla kahvia merta tähyillen. En tee töitä keittiössä, sillä maisema veisi kaiken huomioni.
Vaate: Käytän mustia urheilutrikoita joka päivä. Farkuissa kirjoittaminen ei luista. Aamulla vedän trikoot jalkaani, selvitän tukkani kirkkaanpunaisella Muumimamma-harjalla ja sidon hiukset ponnarille, ja olen valmis. Jos minulla on Zoom-palaveri, puen trikoiden kaveriksi valkoisen kauluspaidan. Meikkaan vain erityistilaisuuksia varten.
Liikunta: Kun sukset luistavat, mieli rentoutuu ja ajatukset lentävät. Työstän usein juonikuvioita ladulla. Viime talvena pohdin kuumeisesti, miten murhaan yhden esikoisdekkarini hahmon. Kiljuin riemusta, kun keksin. Käyn myös punttisalilla kolmesta neljään kertaa viikossa. Sen jälkeen olo on kaikkivoipainen.
Biisi: Kun täytyy saada liuskoja kasaan, valitsen 1990-luvun länsirannikkoräppiä tai muuta tykitystä. Kuuntelen usein jo edesmennyttä Eazy-E:tä. Sanat ovat sovinistista paskaa, mutten keskity niihin. Rakastan räpin meuhkaavaa poljentoa.
Juoma: Treenien jälkeen juon alkoholittoman oluen. Olen siirtynyt alkoholittomiin oluisiin arkisin. Se tuo nautinnon, mutta ei häiritse yöunta kuten alkoholia sisältävä olut.
Paikka: Kylämme sauna tarjoaa pehmeät löylyt. Islanti on kuuluisa kuumavesikylpylöistään, joihin täkäläiset kokoontuvat pölisemään kuin britit pubeihinsa. Iloinen puheensorina kuuluu myös saunassa. Suomalaisena minusta on joskus ihanaa istua löylyissä yksin hiljaisuudessa.
Kirja: Jos kirjoittaminen ei suju, tartun Anna-Leena Härkösen teoksiin. Hän kirjoittaa niin, että lukija tempautuu osaksi tarinaa. Viimeksi lehteilin Terveisiä pallomerestä -kirjaa.
Ruoka: Jäätelö on lempiherkkuni, jolla korvaan toisinaan lounaankin. Islannissa jäätelökioskit sijaitsevat keskustan laitamilla parkkialueiden vieressä, ja paikalliset nauttivat jäätelönsä mieluiten autossa. Tilaan vaniljapehmistä marjoilla, myslillä ja suklaamuroilla. Siitä tulee sopivan syntinen olo.
Satu Rämö
Satu Rämö on 42-vuotias Islannissa asuva kirjailija ja viestintäyrittäjä. Syrjäisille vuonoille sijoittuvan Hildur-dekkarisarjan toinen osa Rósa ja Björk ilmestyy alkuvuodesta 2023.
Juttu on ilmestynyt aiemmmin Kauneus ja Terveys -lehdessä 04/2023.