Kun elokuvaohjaaja Saara Cantell, 49, ei ole kuvauksissa, hänet tapaa varmimmin työhuoneeltaan Helsingin Kalliosta. Siellä tärkein työvireen ylläpitäjä on hyvä, vahva kahvi. Sen Saara valmistaa mieluiten pressopannulla, kupillisen kerrallaan. Silloin juoma on aina myös tuoretta.

”Kuvauksissa tulee juotua valtava määrä kahvia, mutta ruualla on vähintään yhtä iso rooli. Armeija marssii vatsallaan, samoin kuvausryhmä. Fiksut tuottajat panostavat hyvään cateringiin.”

Kuvauspäivänä buffettipöydässä on oltava vaihtoehtoja joka makuun: runsaasti lihaa, kalaa ja kasviksia.

Saara ryhtyi eettisistä syistä kasvissyöjäksi 19-vuotiaana ollessaan vapaaehtoistyössä Ranskassa, mutta nykyään hänen ruokavalioonsa kuuluu myös kala.

”Muutakin valinnanvaraa on nyt vaikka kuinka: soijatuotteiden rinnalle on ilmestynyt härkistä ja nyhtistä, quornia ja seitania.”

Saara on nautiskelija ja muistuttaa, että juhla ilman hyvää ruokaa ei ole juhla. Arkena tavoite, että perhe ruokailisi yhdessä, ei aina onnistu. Viikonloppuisin ja kalenterivuoden merkkipäivinä ihanaa ja tärkeää tapaa on helpompi noudattaa.

Itsenäisyyspäivää Saara viettää yleensä ystävänsä ja työtoverinsa, elokuvaaja Marita Hällforsin kanssa. Myös molempien puolisot häärivät keittiössä ruokaa laittamassa, mutta aterian jälkeen naisväki asettuu sohvalle seuraamaan lähetystä Linnan juhlista.

Joulut vietetään Saaran sisaren luona, paitsi edellisvuonna matkustettiin Goan lämpöön, ja silloin joulupöydässä maisteltiin intialaisia herkkuja, kuten katkarapucurrya, linssipatoja, kukkakaalia kookoskastikkeessa ja palak paneeria.

Yleensä sisko ja hänen anoppinsa valmistavat jouluruuat. Saaran vakioviemisiä pöytään ovat itse tehty sienisalaatti, tölkkiherneet sekä kirsikkainen suklaakakku. Kakku on kuulunut joulun makeisiin herkkuihin jo vuosikausia.

Suklaakakun ohjeen Saara Cantell otti talteen parikymmentä vuotta sitten, minkä paljastaa taloussuklaan määrä reseptissä: aiemmin suklaalevy painoi 170 grammaa, sittemmin se on kasvanut 200 grammaiseksi.

”Hyvä niin! Ne muutamat ylimääräiset palat sulavat leipurin suussa työpalkkana”, Saara sanoo tyytyväisenä.

Saara leipoo mielellään, usein juustokakkuja ja erilaisia piirakoita. Suklaanystävän suosikkeihin kuuluvat suklaa-kirsikkakakun lisäksi mutakakut, ranskalaisklassikko jouluhalko ja iki-ihana Nina Lincolnin jäädytetty suklaakakku. Jälkimmäisen Saara tekee aina dominokeksipohjaan.

Yhtenä jouluna kävi niin, että Saaran leipoma suklaakakku maistui hänen mielestään aivan järkyttävältä. Leipuri katseli ihmeissään, kun muut söivät hyvällä halulla. Ylikohteliasta porukkaa?

”Kun jäljitimme makuvirhettä, selvisi, että jääkaapissa oli suolasienten lientä valunut alahyllyllä olevaan kakkuun. Onneksi vain sille reunalle, mistä minä palani leikkasin.”

Aattona ruokapöydässä on tapana muistella menneitä jouluja. Siskosten isän puolen isovanhempien luona oli aina paljon väkeä, serkkujakin parikymmentä.

”Yksikätinen ukkini hämmensi riisipuuroa ja silppusi sienet salaattiin”, Saara kertoo.

Saara kumoaa luulot, että joulu olisi kasvissyöjälle ankeaa aikaa.

”Kinkkuun en koske, mutta kaikki muu onkin herkkua: ihanat laatikot ja kalat sekä rakastamani sieni- ja punajuuriruuat.”

Rakkaus punajuureen juontaa jo lapsuudesta. Silloin lindströminpihvit olivat Saaran lempiruokaa. Niitä hän tekee edelleen, mutta nykyään kasvisversiona.

”Nyt olen ihastunut vuokaruokaan, jossa punajuuri saa makuparikseen vuohenjuuston”, hän kertoo.

Ruokamuistoissa vilahtelevat myös lapsuuden kesät maalla. Saaran suvulla on kesäpaikka Itä-Suomessa, Savonlinnan ja Punkaharjun suunnalla.

”Isän kalastamat ja savustamat muikut olivat aivan parasta. Savumuikuilla, perunoilla ja salaatilla voisin yhä elää vaikka koko kesän. Ja perinteisesti jälkiruuaksi syödään lähimetsien mustikoista leivottua piirakkaa.”

Saaran oma kotikeittiö sijaitsee 1960-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Ajan hengen mukainen oranssi ja vihreä värimaailma alkoi näyttää aikansa eläneeltä. Taloon tehtiin viisi vuotta sitten putkiremontti ja samalla uusittiin perheen keittiö.

”Se tuntuu edelleen tuoreelta ja raikkaalta. Siniharmaat keittiönkaapit näyttävät todella harmonisilta entisiin verrattuina.”

Keittiössä sijaitsevaan ruokapöytään katetaan arkena valkoiset peruslautaset ja juhlapäivinä miehen isovanhemmilta perityt Arabian sinivalkoiset Maisema-astiat.

”Lapsuudenkodissa äidilläni oli sääntö, että ruokapöydässä saa lukea, jos kaikki suostuvat siihen. Me kolme, äitini, siskoni ja minä, luimme aina.”

Kun Saara nuoruudessaan tapasi puolisonsa, hän ehdotti tälle samaa käytäntöä.

”Ei mennyt läpi”, Saara sanoo nauraen ja lisää olevansa siitä nykyään vain iloinen.

”Kohtaaminen ilman kirjaa, kännyköitä tai läppäreitä tuntuu todella arvokkaalta.”

200 g valkokaalia

125 g lehtikaalia

3–4 porkkanaa

1 iso sipuli

1 valkosipulinkynsi

1 mieto punainen chilipalko

1 rkl rypsiöljyä

1 rkl omenaviinietikkaa

1 rkl teriyakikastiketta

½ rkl soijakastiketta

Taikina:

8 dl vehnäjauhoja

6 dl vettä

6 kananmunaa

2 tl suolaa

2 rkl öljyä

Päälle: kylmäsavulohta, majoneesia, kuorittuja seesaminsiemeniä paahdettuna, korianteria, katkarapuja, yrtti-valkosipulituorejuustoa, makeaa chilikastiketta, tilliä, sienisalaattia

Leikkaa kaalit oikein ohuiksi suikaleiksi ja poista lehtikaalin keskiruodit. Kuori ja raasta porkkanat karkealla terällä. Sekoita isossa kulhossa.

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. Poista chilistä kanta ja siemenet, hienonna palko. Kuullota sipulit ja chili pannulla öljytilkassa. Lisää etikka, teriyakikastike ja soija. Kiehauta seos ja kaada se kaali-porkkanaseokseen.

Sekoita jauhot, vesi, munat ja suola hyvin keskenään. Lisää joukkoon öljy ja kasvisseos. Sekoita tasaiseksi. Paista taikinasta pikkulettuja miedolla lämmöllä pannulla rasvassa. Käännä, kun paistopinta on ruskistunut. Kokonaispaistoaika on noin 10 minuuttia, riippuen letun paksuudesta. Sivele valmiiden lettujen pinnalle teriyakikastiketta.

Lisää osan päälle majoneesia, kylmäsavulohta, korianteria ja paahdettuja seesaminsiemeniä, osaan katkarapuja, tuorejuustoa, chilikastiketta ja tilliä sekä loppuihin sienisalaattia. Lisäkkeet voit tarjota myös erillisistä kipoista, jolloin jokainen voi valita haluamansa mieltymyksensä ja ruokavalionsa mukaan, mitä haluaa.

1 kg punajuuria

1 sipuli

400 g vuohenjuustoa

3 rkl juoksevaa hunajaa

½ dl timjamia tai basilikaa silputtuna

1 tl suolaa

½ tl mustapippuria

2 rkl pinjansiemeniä

Pese punajuuret ja keitä ne kypsiksi suolalla maustetussa vedessä (noin 45 minuuttia koosta riippuen). Kuori vähän jäähtyneet punajuuret ja leikkaa ne viipaleiksi.

Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi viipaleiksi ja vuohenjuusto noin sentin paksuisiksi kiekoiksi.

Lado viipaleita kerroksittain uunivuokaan. Valuta kerrosten väliin hunajaa ja ripottele yrttejä, mustapippuria sekä suolaa. Lisää pinjansiemenet vuoan pinnalle.

Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes vuohenjuusto on kauniisti ruskistunut. Tarjoa lisänä keitettyjä perunoita.

Pohja:

170 g taloussuklaata tai muuta tummaa suklaata (kaakaopitoisuus noin 50 %)

200 g voita

4 munaa

2 dl sokeria

1 tlk (125/75 g) cocktailkirsikoita sokeriliemessä

2½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Kostutus:

½ dl vahvaa kahvia

2 rkl sokeria

½ dl tummaa rommia

Väliin:

1½ dl aprikoosihilloa

Kuorrutus:

170 g taloussuklaata tai muuta tummaa suklaata (kaakaopitoisuus noin 50 %)

1 rkl voita

¾ dl smetanaa

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi.

Valuta kirsikat ja pilko ne pieniksi paloiksi. Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja kirsikat.

Lisää munavaahtoon vuorotellen vähän jäähtynyttä suklaa-voisulaa ja jauho-kirsikkaseosta.

Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun (Ø 24 cm) kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 45–50 minuuttia.

Kumoa pohja vähän jäähtyneenä, ja leikkaa se kahteen osaan.

Sekoita sokeri kuumaan kahviin, lisää rommi ja kostuta kakkupohjat voitelusiveltimen avulla. Levitä pohjalevylle hilloa ja nosta kansilevy päälle.

Sulata kuorrutusta varten suklaa ja voi vesihauteessa, sekoita, lisää smetana ja jäähdytä hieman. Kuorruta kakku ja koristele halutessasi kirsikoilla. Kakun maku vain paranee, jos se saa vetäytyä päivän tai pari.

Teksti: Helena Saine-Laitinen

Kuvat: Timo Villanen ja Timo Pyykkö

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 12/2016. Nettiversiota on päivitetty.