Maitopurkin kylkeen piirretty lehmä tuijottaa minua ostoskorin pohjalta, ja minua ahdistaa ja nolottaa samaan aikaan. Olo on kuin ihmisellä, joka tietää tupakoinnin haitoista mutta jatkaa silti sauhuttelua, sillä tiedän, miten maidon tuottaminen vaikuttaa eläimiin ja ympäristöön.

Huomaan kuitenkin miettiväni kaupassa kävellessäni muutakin kuin lehmiä ja maapalloa. Viime vuosina suhteemme syömiseen on muuttunut kokonaisvaltaisemmin. Tiedämme ja välitämme ruuasta enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin.

Pitkään ruoka oli jotain, mitä kauhottiin suuhun, jotta jaksettiin elää ja tehdä töitä. Nyt omia lautasmalleja esitellään blogeissa ja somekuvissa. Sen, mitä lautasellani on tai ei ole, on tarkoitus kertoa siitä, kuka minä olen – ja ­siitä, minkä verran tiedän ruuan vaikutuksista terveyteen ja ympäristöön. (Kyllä, minäkin olen toisinaan miettinyt sitä, mitä mieltä vegaaniystäväni ovat maitotölkistä jääkaapissani).

Ilmiössä on ehdottomasti myönteisetkin puolensa. Kun yhä useamman ruokapohdinnat vaihtuvat toiminnaksi, eli johtavat vaikkapa siihen, että vaihtaa lehmänmaidon kauramaitoon, maailma muuttuu todennäköisemmin paremmaksi paikaksi kuin siinä tapauksessa, että kukaan ei uhraisi valinnoilleen ajatustakaan. Ruokavalion, ja samalla oman itsen, jatkuva hinkkaaminen kohti mahdollisimman täydellistä versiota niin omissa kuin toistenkin silmissä voi kuitenkin olla yllättävän haitallista, paitsi itselle myös muille. Miten niin?

Ensimmäinen syy näkyy puhelimiemme näytöillä. Yksi viime vuoden suurimmista somehiteistä olivat Instagramiin #smoothiebowl-tunnisteella merkatut kuvat, joita on ladattu kuvapalveluun melkein miljoona. Kun arvostettu The Huffington Post -uutissivusto teki 16-kohtaisen listauksen kuvapalvelun taidokkaimmista kulhomaakareista, ykköspaikalle pääsivät Panaceas Pantry -nimeä käyttävät australialaiset valokuvaajasiskokset. Heidän Instagram-tilinsä pökerryttävän kauniista ruokakuvista silmämääräisesti 90 prosenttia on kulhoa.

Heidän ja muiden Insta-käyttäjien kuvissa komeilee kauniita aamiaisannoksia, jotka koostuvat vaikkapa proteiinipitoisista chiasiemenistä ja eksoottisista hedelmistä. Annosten päälle geometrisellä tarkkuudella asetelluista pähkinöistä, kiivinpaloista ja tuoreista vadelmista voi päätellä, että monia niistä on rakennettu hartaasti aikaa ja vaivaa säästelemättä.

Vielä suuremmaksi nettihitiksi on noussut tunniste #mealprep. Ennen puhuttiin kotikutoisesti ruuan esivalmistelusta, nyt trendikkäästi ruokapreppauksesta. Eri sanoilla tarkoitetaan samaa asiaa: preppauksesta innostuneet valmistelevat etukäteen vaikka koko viikon ruuat, jotta eväsrasiassa tai omassa jääkaapissa olisi aina ­saatavilla terveellistä ruokaa ja nälkäkiukut hätäsuklaapatukoineen jäisivät mahdollisimman usein väliin.

”Ruokavalio voi tuoda tarkoitusta elämään Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa, jossa valtaosan ei tarvitse kau­heasti ponnistella hengissä pysymiseksi”, sanoo sosiolo­gian professori ja kulutustutkija Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopistosta.

”1800-luvulla elämänprojektiksi riitti se, että säilyi hengissä ja pystyi elättämään perheensä. Nyt meillä on paljon vapaa-aikaa, joka täytyy täyttää, vaikka sitten noudattamalla tiettyä ruokavaliota.”

Tai harrastamalla innokkaasti kotoilua.

Sosiaalisen median aamiaiskulho- ja ruokapreppauskuvat nimittäin muistuttavat pari vuotta sitten vallalla olleesta kotoilubuumista, joka innosti monet askartelemaan ovikransseja ja opettelemaan täydellisen leipäjuuren valmistusta. Samaan aikaan asiantuntijat huolestuivat, haittaako liian innokas kotoilu esimerkiksi naisten työuria, jos kodin puunaaminen alkaa äkkiä kiinnostaa enemmän kuin työtehtävistä suoriutuminen. Tiettävästi suomalaisten naisten työssäkäynti ei kuitenkaan vähentynyt merkittävästi – ainakaan suoraan kotoiluharrastuksesta johtuen.

Lautasmallin liian yksityiskohtaisessa hinkkaamisessa kohti utopistista lopullista versiota voi kuitenkin olla samankaltaisia uhkakuvia kuin liian innokkaassa kotoilussa.

Jos vaikkapa käyttää aamustaan tunnin täydellisen aamiaisannoksen rakenteluun ja illastaan kaksi tuntia seuraavan päivän ruokien preppaukseen – valokuvaamisesta puhumattakaan –, jääkö aikaa vaikkapa sen selvittämiseen, mitä omaa työaikaa koskevalle kilpailukykysopimukselle kuuluu tai mitä maailman toisella puolella on meneillään?

Samaan ajatukseen kiinnitti vastikään huomiota yhdysvaltalaisen The Kitchn -verkkojulkaisun toimittaja Ariel Knutson. Hän väitti puolensataa kommenttia, myös vastalauseita, keränneessä jutussaan, että turhan innokkaassa kulhojen rakentelussa on ennen kaikkea kysymys omasta someidentiteetistä, sillä ateriansa voi kyllä nauttia kulhoista pienemmälläkin vaivannäöllä.

”Minä-projekti, kuten ruokavalion noudattaminen, ei sulje pois maailmanparannusprojektia”, professori Wilska kuitenkin huomauttaa.

”Jo neljännes lukiolaistytöistä on tietääkseni kasvissyöjiä tai vegaaneja. Uskon, että valinnassa on useimmille kyse sekä minästä että maailmasta.”

Oman ruokainnostuksen keskellä on silti riskinä unohtaa se tosiasia, ettei kaikilla välttämättä ole yhtäläisiä mahdollisuuksia vaihtaa jokaista suklaapatukkaa etukäteen prepattuun ateriaan.

”Tästä tulee niiiiiin hyvä olo. Kannattaa kokeilla!” hehkuttaa australialainen toimittaja Sarah Wilson uutta sokeritonta elämäänsä I Quit Sugar -projektinsa sivuilla.

Jos vehnättömyys on vienyt vatsanväänteet tai kivikautinen lautasmalli parantanut aknen, on totta kai houkuttelevaa julistaa ilosanomaa muille. Silloin saattaa unohtua, että erilaisten ruokavalioiden hintalaput vaihtelevat, ja esimerkiksi kaverilla, joka voi hyvin vaikka ei välttelekään valkoista sokeria, ei välttämättä ole varaa vaihtaa jokaista korvapuustiaan raakakakkuun kahvilareissuilla.

”Ruokavalioilla kikkailu on usein hyvätuloisten ihmisten harrastus, joka voi syventää osaltaan jopa yhteiskunnallisia jakolinjoja”, professori Terhi-Anna Wilska sanoo.

Hänestä ruokavalioiden noudattaminen voi ääritapauksessa kääntyä ”ulossulkevaksi hifistelyksi”.

Toki meistä jokaisella on oikeus valita kaverinsa millä perusteella tahansa: vaikkapa Facebookin Paleo Diet Life­style -sivulla yhteistä ruokavaliota noudattavat ystävystyvät siinä missä samassa agility-ryhmässä käyvät tyypitkin. Kiinnostuksen kohteet sekä yhdistävät että erottavat ihmisiä.

Kun minä vaihdoin lehmän­maito-ostokseni osittain kasvimaitoihin, kerroin saavutuksestani ensiksi vegaaniystävilleni, en esimerkiksi äidilleni, jonka jääkaapissa on varmasti tälläkin hetkellä kolme litraa laktoositonta kevytmaitojuomaa.

Esimerkiksi hiilihydraattien karttelu eli Atkinsin dieetti keksittiin 1970-luvulla. On vaikea kuvitella, että myöhemmistä ruokaintoilijoista poiketen ensimmäiset karppaajat eivät olisi fiilistelleet kokeilunsa vaiheita omissa piireissään. Erona historian ja nykytilanteen välillä on se, että nykyään ruokavalioiden noudattaminen ei ole pienen piirin juttu. Päinvastoin. Se on kaikkien nähtävillä somessa.

Ruokavalioiden kirjojen laajentumisessa ja yleistymisessä on ilman muuta hyvää se, että kun niiden noudattamisesta on tullut valtavirtaa, entistä harvemman täytyy selitellä valintojaan lounaspöydissä tai sukujuhlissa.

Yksi syy ruokavalioiden kirjon lisääntymiselle on sekin positiivinen: vaurastuminen. Yhä suuremmalla joukolla on varaa valita, ostaako kaupasta kaurahiutaleita vai monta kymmentä kertaa kalliimpia chiasiemeniä.

”Erilaiset ruokatrendit, kuten kaikki muutkin muodit, syntyvät samasta lähtökohdasta: tarpeeksi monella ihmisellä on varaa tietynlaiseen ruokavalioon. Lisäksi yleisen tietotason täytyy olla sellainen, että tiedot tietynlaisen ruuan terveellisyydestä ovat tarpeeksi monien ulottuvilla”, Terhi-Anna Wilska selittää.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että ruoka on erityisen herkkä elämänalue, sillä kaikkien on syötävä jotain – tulotasosta riippumatta –, ja siksi meistä jokaisella on todennäköisesti jonkinlainen käsitys siitä, mitä ihmisen kannattaa syödä ja miksi.

Muiden neuvomisessa ruoka-asioissa on riskinsä: kun oma tietomäärä ja valinnanvara ruuasta kasvavat, saattaa esimerkiksi ryhtyä huomaamattaan ajattelemaan, että ne, jotka eivät vaihda ruisleipää gluteenittomaan, ovat itse valinneet mahdollisen huonon olonsa.

Lanttu ja silakka ovat hyvää ja halpaa ruokaa. Suurin piirtein näillä sanoilla hyväosaiset ratkovat muiden toimeentulo-ongelmia lehtien mielipidepalstoilla, Wilska huomauttaa. Hän kuulostaa aidosti suivaantuneelta.

”Muiden neuvominen ruoka-asioissa on usein ylemmyydentuntoista opastamista. Jatkuva köyhyydessä eläminen aiheuttaa ihmiselle suurta stressiä, joka kuluttaa henkistä kapasiteettia. Ei siinä mieti uusia ruokavalioita ja luovia reseptejä, vaikka sellaisten kokkaileminen halpaa olisikin. Todennäköisempi ratkaisu on tarttua tuttuihin tarjoushampurilaisiin.”

Kuulostaako tutulta? Työkaverisi on selittänyt lounaspöydässä päivästä toiseen, miten epäterveellistä peruna on, ja kun itse menet illalla kauppaan, jalkasi kulkevat huomaamatta juuresosaston ohi.

Vaikka ei itse olisikaan äärimmäisen kiinnostunut ruuasta, omakohtaisilta tarinoilta erilaisista ruokavaliokokeiluista on juuri nyt vaikea välttyä, sillä niitä puskee silmille sekä painetuista lehdistä että lifestyleblogeista. Niin kuin Victoria Beckhamin ja Gwyneth Paltrow’n hehkutukset pH-dieetistä, jossa suositaan emäksisiä ruoka-aineita ja vältetään happamia. On itse asiassa hankala miettiä superjulkkista, joka ei olisi jonkinlaisen erityissyömisen kannattaja. Usein tarinoiden keskiössä on yksi haitallinen tai hyödyllinen raaka-aine, jota pitää välttää tai suosia sen terveysvaikutusten takia.

”Muutos liittyy 1990-luvulla alkaneeseen kehitykseen, jonka mukaan yksilö on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan”, sanoo tutkijatohtori Hanna Leipämaa-Leskinen Vaasan yliopistosta.

”Tällaisesta ajattelusta voi tulla suuria paineita, sillä käsitys siitä, mikä on terveellistä ruokaa, ei ole yksiselitteinen juttu”, Leipämaa-Leskinen sanoo.

Jos on liian tietoinen siitä, mitä mikäkin ruoka-aine voi teoriassa aiheuttaa, on vaarana, että ryhtyy huomaamattaan syömään yksipuolisesti. Se on aina riski terveydelle. Ja erityisesti se on riski, jonka kukin kantaa itse.

Liian yksipuolisten totuuksien kuuntelijoilta unohtuu se, että ruokavalio on aina kokonaisuus. Sen hyödyt tai haitat terveyden kannalta riippuvat siitä, mitä kaikkea lautasella on vaikkapa viikon aikana – ei yhdellä aterialla. Puretaanpa esimerkiksi mainittu perunamyytti: jos syö aterialla perunan lisäksi vaikka ruisleipää, peruna ei nosta verensokeria sen nopeammin kuin monet muutkaan hiilihydraatit, sillä esimerkiksi rasva ja täysjyvävilja hidastavat perunan hiilihydraatin imeytymistä elimistöön.

Tuskin kukaan nauttii lounaakseen pelkkiä perunoita. Paatos perunan erityisestä haitallisuudesta on siis enimmäkseen turhaa.

Entisen syöpäpotilaan olo koheni sokerittomuudella!

Kyllä, tällaisia väitteitä kiertää jopa oikeilla uutissivustoilla. Niiden edustaman maailmankatsomuksen mukaan sairaudetkin voivat olla hoidettavissa sillä, että vaihtaa tavallisen kotiruuan erikoisempiin valintoihin ja jättää lasistaan ja lautaseltaan pois vaikkapa viljan, maitotuotteet ja sokerin.

Tarinat ruokavalioiden vaikutuksista kiinnostavat monia juuri nyt, sillä netin myötä tieteellisen tiedon ja asiantuntijapuheen rinnalle – ja ohi – ovat nousseet tavallisten ihmisten kokemukset eri asioista. Tutkija Terhi-Anna Wilska puhuukin hienosti tiedon profession muutoksesta. Se tarkoittaa sitä, että nykyään kuka tahansa voi avautua netissä ”asiantuntijana” vaikkapa siitä, miten kannattaa syödä, jotta ei sairastu.

Ruudun toisella puolella ruokatarinoita ahmiva saattaa innostua ryhtymään itsekin erilaisiin lautasmallikokeiluihin. Se on vielä harmitonta hupia. Tai hupia, josta voi itse asiassa olla hyötyäkin:

”Monissa tutkimuksissa on todettu, että jos ihminen uskoo tietyn lääkkeen tai ruoka-aineen parantavaan vaikutukseen, se auttaa oikeasti tavoittamaan paremman olon, jos siis kyse ei ole vakavasta sairaudesta”, Wilska huomauttaa.

Mutta entäpä ”uutiset” ruokavalioiden uskomattomista vaikutuksista?

”Ne ovat vaarallisia väitteitä”, sanoo tutkija Hanna Leipämaa-Leskinen.

Hänen mielestään ruokavalioiden vaikutusten liioittelu ei ole kaukana rokotusvastaisuudesta, eli ilmiöstä, jossa perheen lapset jäävät ilman rokotteita, koska vanhemmat ovat vakuuttuneita siitä, että kuulopuheet ja mutu-kokemukset rokotusten haitoista syrjäyttävät tutkimustiedon.

Pohdimme todennäköisesti myös jatkossa sitä, mitä lautasella kannattaisi olla, jotta olo ­olisi mahdollisimman energinen ja omatunto puhdas – sekä sitä, miltä oma syöminen muiden silmissä näyttää. Ruokakuvien virta sosiaalisen median kanavissa tuskin sekään tyrehtyy lähiaikoina.

Omia valintoja tehdessä on silti hyvä muistaa, että hyvin­vointiinsa voi vaikuttaa ruokavalintojen lisäksi ­tavalla, jolla ateriansa nauttii. Ystävien seura voi tutkitusti pienentää stressihormoni kortisolin tuotantoa kehossa. Sama vaikutus on herkuttelulla.

Parempia ruokauutisia on vaikea kuvitella.

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.