"ÄITINI EI hyväksynyt ’pitäis tehdä’ -ajattelua. Hommat täytyi hoitaa heti, mieluiten eilen, eikä yksinhuoltajalla ollut mahdollisuutta erotella naisten ja miesten töitä.

Tekeminen on minulla verissä, ja aikuisiällä olen nauttinut erityisesti ulkotöistä ja nikkaroinnista. Mökkinaapurini on taitava puuseppä Erkki, ja hän on hankkinut minulle tarvikkeita ja neuvonut valtavasti.

Puutyöt ja rakentelu ovat parasta hermolepoa. Ne edistävät myös aivojen toimintaa ja tarjoavat hyötyliikuntaa. Nautin, kun moottorisaha pärähtää käyntiin ja pölkky katkeaa. Olen äärimmäisen onnellinen, kun työ on valmis ja voin ajatella, että tein sen itse. Mitä siitä, jos tulos on muiden mielestä vähän sinne päin.

Eläkepäivinäni olen jatkanut mielenterveystyötä, luen, kirjoitan ja esitelmöin erilaisissa tilaisuuksissa. Töissäni olen järjestelmällinen. Kesällä tein pohjat syyskaudella lupaamiani esitelmiä varten – niitä on noin neljäkymmentä. Joulun jälkeen kirjoitan mustaan vihkooni suunnitelmat kevätlukukautta varten. Kun taustat on tehty, en stressaa esiintymisistä.

MONTA LAUTAA OLEN sahannut, satoja nauloja naulannut, maaleja sutinut ja kasvikehikkoja pystyttänyt. Lohjan-mökki pihapiireineen on ollut minun ja edesmenneen mieheni kesäpaikka yli neljäkymmentä vuotta, ja katselen sitä hiukan haikeana. Hirsimökin lisäksi pihapiiriin on kertynyt sauna, vaja, aitta, huvimaja sekä muun muassa entinen muuntaja. Osa rakennelmista lahoaa jo vanhuuttaan kuten omistajansa.

Viimeksi rakensin pihatraktorille katoksen sekä ilmalämpöpumpulle mökkimäisen kotelon talon ulkoseinustalle. Idyllistä tontun mökkiä muistuttava kehikko kätkee taakseen ruman laitteen.

Käytössäni on kevyt moottorisaha sekä minulle varta vasten tehdyt taltat. Tarverakentamisen lisäksi askartelen mielelläni itetaidetta, kuten puisia eläimiä. Talon päädyssä on kaksi korkeaa toteemia ja pihalla muun muassa puinen kissa sekä aboriginaalien hautapaasien innoittamia eläinkasvoisia keppejä.

Nyt puupukilla odottaa pätkittyä vuoristomäntyä, josta on tarkoitus muotoutua koira. Seuraavaksi nakuttelen vasaralla ja taltalla sille kasvot.

Kun suunnittelen puutöitäni, kehittelen myös tarinoita niiden taustoista ja salatuista elämistä. Ne ovat kuin absurdeja satuja, silkkaa kuvitelmaa. On vapauttavaa, kun mielikuvituksella ei ole rajoja, ja logiikka saa kyytiä.

AIVOTUTKIJOIDEN MUKAAN ihmisen pitäisi olla päivittäin pari tuntia paikassa, joka muistuttaa aikaa, jolloin hän on voinut hyvin ja kukoistanut. Mökilläni on vanhoja tavaroita, jotka ovat kuin suoraan nuoruudestani 1950-luvulta.

Mieheni Kauko tykkäsi laittaa ruokaa, mutta viimeisinä vuosina hän ei jaksanut oikein liikkua. Kauko kuoli vuosi sitten syksyllä. Hän oli muistisairas, joten tavallaan tein surutyötä jo kauan. Hänestä ei ollut enää esimerkiksi kunnon juttuseuraa moneen vuoteen.

Silti suru iskee yhä puuskittain. Saimme onnellisen ja pitkän elämän yhdessä, ja hän oli ystävällinen ja rakas loppuun asti. Hän piti yllä itsetuntoani ja kehui aina, kuinka näytän hyvältä ja miten mekkoni oli kaunis.

Täällä maalla en juuri mieti pukeutumistani. Yleensä vaihdan heti tultuani mökkirynttyyt ylle ja ryhdyn hommiin. Eräs naapurini tuli vuosia sitten kertomaan, että oli nähnyt minut televisiossa. Hän hämmästeli, että olihan minulla kunnollisiakin vaatteita.

TALVELLA MÖKKI on kylmillään. Kehittelen tulevia töitä paperilla ja tyydyn pipertämään kaupungissa. Piirrän ja askartelen kaikenlaista.

Tykkään järjestää juhlia, kutsua ihmisiä kylään ja suunnitella pikkutarkkoja ruokalistoja sekä erityisiä ohjelmia. Viime vuonna hankin monta pulloa mustaviinimarjamehua, piirsin etiketit ja annoin pullot lahjoiksi ystävilleni. Nyt mietin, että jos laittaisi, energiapulan kunniaksi, joulukorttien sijasta kavereille tulitikkulaatikot. Niissä voisi olla vaikka itse maalattu enkelin kuva.

Autan muita aina kun tarvitaan. Se sopii minulle, mutta yritän vähän rauhoittaa tahtia. Aamulla luen pari tuntia lehtiä ja kirjoja, ja ulkotöitäkin teen enää vain pari tuntia kerralla, sitten pidän paussin.

Sain vuosi sitten tietää, että minulla on parantumaton verisairaus. Sitä lääkitään sytostaateilla, mutta pärjään sairauden kanssa. Ihminen voi olla onnellinen, vaikka ei olisi aivan terve. Kuten äitini sanoi: Elämä ei ole hassumpaa.”

Juttu on julkaistu Eevassa 11/2022