Ensimmäiseksi Pirjo Nuotio, 64, lähtee matkalle. Uutta elämänvaihetta vapaaherrattarena on juhlistettava.
Sitä edellistä vaihetta kestikin yli neljäkymmentä vuotta. Pirjo aloitti MTV:llä vuonna 1974, ja uutisankkuriksi hän ryhtyi yhdeksän vuotta myöhemmin, kun Leena Kaskelan ja Pirkko Arstilan rinnalle tarvittiin kolmatta naista lukemaan uutisia. Vuodenvaihteessa työ vaihtui eläkkeeseen.
Lähtöön liittyi monenlaisia sävyjä. Enimmäkseen helpotusta, mutta aavistus haikeuttakin. Jos jotain jäi kaipaamaan, niin työkavereita.
”Monen kanssa on vuosien varrella koettu paljon. Toisaalta samoja ihmisiä voi tavata jatkossa työn ulkopuolellakin.”
Pirjon uran aikana television uutismaailmassa ehti tapahtua isoja muutoksia. Netti toi työhön lisää vauhtia, ja studiolla robotit korvasivat kameramiehet.
Nyt kellontarkat ja pitkät työpäivät aikatauluineen ovat takana.
”Työssä joutui näkemään ja kuulemaan maailman kurjuuksista päivittäin. Välillä se tuntui raskaalta.”
Ammattinsa puolesta uutistoimittajan olisi kuulunut innostua isoista tapahtumista.
”Pidin enemmän leppoisemmista työpäivistä. Surullisia uutisia oli silloin vähemmän.”
Televisionkatselijat äänestivät Pirjo Nuotion monet kerrat luotettavimpien uutistenlukijoiden joukkoon.
”Eivät tunnustukset pahaltakaan tuntuneet. Kokeneimmat ankkurit pärjäävät katsojatutkimuksissa tavallisesti parhaiten. Ihmisistä tuntuu ehkä turvallisemmalta, kun maailman tapahtumia on selittämässä tuttu naama ja tuttu ääni.”
Joogaa ja golfia
Pirjo Nuotion valoisan helsinkiläiskodin ikkunoista on avarat näkymät yli korttelipihojen ja puidenlatvojen. Seinillä on miesystävän Reijo Markun maalauksia. Jotkut niistä ovat syntyneet yhteisillä lomamatkoilla.
Kirjahylly on suuri ja täynnä kirjoja.
Kuusikymppisen ikävaiheessa Pirjo näkee paljon hyviä puolia.
”No, ehkä peiliin kannattaa katsoa vähän harvemmin”, hän sanoo naureskellen.
Perhe-elämän ruuhkavuosien ja työuran jälkeen vapautta on enemmän.
”Nyt on aikaa kulttuuriharrastuksille, liikuntaan, lapsenlapsille ja vapaaehtoistyöhön. Niihin aion panostaa eläkkeelläkin.”
Kolmikymppisenä hän ajatteli kasvaneensa niin aikuiseksi, että olisi vihdoin aika viisastua.
”Kuusikymppisenä ajattelen yhä samalla tavalla. Pitäisi viisastua ja seestyä, mutta kiukuttelen välillä yhtä tyhjänpäiväisistä asioista kuin ennenkin.”
Tulevat vuodet näyttävät valoisilta. Fyysisesti Pirjo tuntee olevansa yhtä hyvässä kunnossa kuin nuorempana.
”En ole himoliikkuja, mutta harrastan koko ajan jotain. Joskus joogaan, välillä innostun sauvakävelystä.”
Golfia Pirjo on pelannut yli kaksikymmentä vuotta.
”Sitä voi pelata vielä vaikka kahdeksankymppisenä, ja samalla tulee liikuttua nelisen tuntia ulkoilmassa.”
Pirjo Nuotio: “Kannoin vastuuta jo lapsena”
Huolehtija Pirjo Nuotio on ollut pienestä lähtien. Kiinnostus lasten ja nuorten maailmaan lähti kotitaustasta, ja ensimmäinen vakituinen työpaikka oli Kuulonhuoltoliiton pikkulasten kuntoutuskoti, sen jälkeen Mannerheimin Lastensuojeluliitto.
”Olen isosta lapsiperheestä ja sisaruksista vanhin”, Pirjo sanoo.
Kun vanhemmat alkoivat odottaa vauvaa, äiti oli seitsemäntoista ja isä kuudentoista. Naimisiin he menivät presidentti Juho Kusti Paasikiveltä saamallaan erikoisluvalla. Avioliitto kesti viisi kuusi vuotta. Sen jälkeen äiti meni uudelleen naimisiin ja sai uuden puolison kanssa nopealla tahdilla neljä lasta lisää.
Esikoisen asema on saattanut vaikuttaa Pirjon myöhempään elämään.
”Olen joutunut kantamaan vastuuta. Olin nuoresta töissä ja totuin huolehtimaan itsestäni. Se on varmasti muokannut persoonaani.”
Pärjäämisellä voi olla kielteisiäkin puolia.
”En oikein osaa tukeutua kehenkään enkä osaa ottaa vastaan apua. Ajattelen, että selviän kyllä itsekin. Se voi tuntua toisista tylyltä.”
Pirjo on koulutukseltaan puheterapeutti. Hän opiskeli yliopistossa fonetiikkaa, kasvatustieteitä ja psykologiaa, ja myöhemmin viestintää.
Nuorempana tuli tasapainoiltua pitkään kahden osa-aikaisen työn välillä. Niiden lisäksi oli keikkatöitä juontajana.
“En pidä itseäni hyvänä äitinä”
Nelikymppisenä tuli avioero, ja sen seurauksena muitakin muutoksia.
”Yksinhuoltajana oli selkiytettävä elämää. Siirryin kokopäiväisesti televisioon.”
Pirjo jäi asumaan kahden lapsen kanssa isoon omakotitaloon. Oli opeteltava uusia taitoja. Työkalujen oli pysyttävä naisenkin käsissä.
”Maalasin talon melkein kokonaan itse, ja kävin ’limnologian kurssit’ selviytyäkseni talon vesi- ja kosteusvaurioista ja ymmärtääkseni jotain tontin salaojituksista.”
Ruohonleikkuuta oli paljon ja talvisin lumitöitä. Pirjo myi talonsa vuonna 2004.
”Lähdimme kaikki kolme, lapset ja minä, samalla ovenavauksella, mutta eri suuntiin.”
Lapset, tytär ja poika, olivat silloin 20- ja 22-vuotiaita.
”Se oli heille hyvä aika itsenäistyä, enkä minä jäänyt tyhjentyneeseen kotiin suremaan lasten poislähtöä. Kaikki kävi sujuvasti. Muutin Helsingin keskustaan kerrostaloon, ja olin taas pitkästä aikaa omillani.”
Lapsenlapsia Pirjolla on jo kaksi.
”Kun omat lapseni olivat pieniä, olin iltaisin usein töissä. En pidä itseäni sen vuoksi mitenkään erityisen hyvänä äitinä, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Ja lasten kanssa ollaan edelleen väleissä.”
Lapsenlapset asuvat viiden kilometrin päässä, ja toinen heistä on koululainen, toinen päiväkoti-iässä.
”Mielelläni annan pyydettäessä aikaani ja apuani. Isoäitinä olen paljon pehmeämpi kuin aikanaan omille lapsilleni. Nyt ei ole kasvatusvastuuta.”
Tyttären luonnehdinnan mukaan Pirjo on osallistuva mummi.
”Käyn lapsenlasten kanssa uimassa ja tyrkytän muutenkin omaa elämäntapaani. Poikkeamme milloin Ateneumissa, milloin raitiovaunumuseossa.”
Viisivuotias ystävä
Vapaaehtoistyötä Pirjo Nuotio on tehnyt vuosikymmenten ajan eri lastensuojelujärjestöissä, ja sitä hän aikoo jatkaa tulevaisuudessakin.
Lastenklinikoiden Kummien kautta hän tutustui aikanaan myös torniolaispoika Valtteriin, josta teki pari juttua televisioonkin. Valtteri oli syntynyt vaikeasti sairaana, eikä hän kasvanut 86 senttiä pidemmäksi.
”Ihastuin häneen välittömästi. Tavatessamme Valtteri oli valloittava ja persoonallinen viisivuotias. Omin hänet omaksi kummipojakseni.”
Valtteri joutui käymään usein Helsingissä leikkauksissa ja hoidoissa. Kun vanhemmat eivät päässeet pohjoisesta paikalle, Pirjo vietti aikaa pojan vierellä sairaalassa. Hyvinä päivinä he retkeilivät kaupungilla ja kävivät katsomassa maisemia Stadionin tornista.
”Valtteri oli lapsena hauska ja vitsikäs, mutta kun murrosikä läheni, hän alkoi ymmärtää, ettei hänen sairaudessaan tapahtuisi muutosta parempaan. Lapsen kärsimystä oli rankka katsoa, vaikka oli hänellä hyviäkin kausia. Valtteri kesti uskomattomalla tavalla kipua.”
Pirjon omat lapset olivat siinä vaiheessa jo aikuistuneet.
”En kuitenkaan ottanut Valtteria elämääni omien lasteni tilalle. Hän vain oli niin huima tyyppi, että kiinnyin häneen.”
Valtteri kuoli kolme vuotta sitten jouluaatonaattona. Hän eli yksitoista vuotta, vaikka hänelle oli syntyessään annettu elinaikaa korkeintaan kaksi vuotta.
“Viihdyn hyvin itseni kanssa”
Uuden lastensairaalan nousua Pirjo on seurannut kaiken jälkeen ilolla. Pirjo Nuotiolla on maine asiat halki sanovana naisena.
”Minua se vähän huvittaa. En osaa hymistellä, mutta toisaalta olen auttavainen. Jos joku tarvitsee apua, autan. Yritän kyllä nykyisin harkita aiempaa enemmän sanomisiani ja kertoa mielipiteeni lähinnä silloin, kun kysytään.”
Julkisuudessa Pirjo on ollut nelisenkymmentä vuotta. Hän oli 21-vuotias aloittaessa työt televisiossa.
”Aina joku tuntee, kun liikun kaupungilla, ja saattaa kommentoida jotain pientä ja mukavaa.”
Julkisuus ei ole tuntunut missään vaiheessa painolastilta.
”En ole koskaan säännellyt omia tekemisiäni sen mukaan, että minut tunnetaan. Jos haluan hypätä kielletyllä kävelyreitillä vaikka aidan yli, niin hyppään. En elä sen mukaan, tykkääkö joku tekemisistäni vai ei.”
Ulkonäöstään hän haluaa huolehtia arkenakin.
”Laitan pikkuisen ripsiväriä ja huulipunaa, vaikka olisin yksinkin, ja saatan kulkea korkokengissä kotona. Viihdyn hyvin itseni kanssa, kun vähän meikkaan.”
Mallin hän arvelee periytyneen kotoa.
”Vanhempani olivat vaatimattomista oloista, mutta vielä ikääntyessäänkin tarkkoja ulkonäöstään. Äidillä on permanenttinsa ja punatut huulet, isä pukeutuu edelleen pikkutakkeihin ja taskunenäliinoihin.”
Vanhemmat ovat nyt yli kahdeksankymppisiä. Isä asuu lähellä hoitokodissa.
”Pientä apua hekin tarvitsevat yhä useammin ja useammin”, Pirjo Nuotio sanoo.
Rakkautta eri osoitteissa
Miesystävänsä Reijo Markun kanssa Pirjo Nuotio on seurustellut jo kaksitoista vuotta, mutta pari asuu eri osoitteissa. Reijon koti on Helsingin keskustassa, Pirjon luokse on sieltä parinkymmenen minuutin raitiovaunumatka.
”Meistä ratkaisu on tuntunut hyvältä. Vuorokausirytmimmekin ovat erilaiset.”
Toinen on mennyt nukkumaan vasta silloin, kun toinen on jo alkanut pikkuhiljaa heräillä aamuun.
Teollisena muotoilijana Reijo Markku tekee päivätyötä, uutisankkurin työ taas painottui iltaan. Kotiin tullessaan Pirjo laski hektisen uutistyön jälkeen kierroksia ratkomalla ristikoita, lukemalla kirjaa tai ottamalla lasin viiniä.
”En usko, että eläkkeelle jäämiseni muuttaa asumismuotoamme, sillä saan nukkua vastaisuudessa entistä pidempään, vaikka kello yhteentoista. Nukun parhaiten aamulla.”
Lomilla Reijo yrittää taipua Pirjon myöhäiseen rytmiin.
”Yritämme matkoilla löytää majapaikkoja, joissa toinen voi vetäytyä lueskelemaan tai päätteen ääreen häiritsemättä toisen unta.”
Huonoja puolia Pirjo ei erillään asumisessa näe.
”Meillä on omat tapamme. Emme ole kasvaneet kahtakymmentä vuotta yhteen. Kumpikin saa elää niin kuin haluaa eikä tarvitse kinastella lattialle unohtuneista sukista.”
Arki-iltaisin pari käy elokuvissa ja konserteissa, ja viikonloput vietetään yhdessä.
”Olen joko Reijon luona keskustassa tai hän tulee luokseni tänne maalle”, Pirjo kertoo naureskellen.
Yhdeksän vuoden ikäero
Pirjolla on ollut kolme pitkää suhdetta. Nuorena solmittu avioliitto kesti neljätoista vuotta, sen jälkeen toinenkin suhde neljätoista vuotta.
”Nyt Reijon kanssa on kahdestoista vuosi menossa”, Pirjo sanoo.
Toisinaan häneltä kysellään säkenöivän ulkonäön salaisuutta.
”Vastaan, että ehkä salaisuutena on nuorempi mies. Meillä on ikäeroa yhdeksän vuotta. Alussa se vähän pohditutti, mutten mieti sitä enää. Me molemmathan vanhenemme koko ajan.”
Juuri nyt seurustelu tuntuu kuusikymppisestä hyvältä. Voi olla yhdessä tai erikseen, voi tavata yhteisiä ystäviä tai omia ystäviä. Toisin oli niinä ruuhkavuosina, kun ympärillä oli lapsia ja perhettä ja iltatöitä useamman kerran viikossa.
”Kaikessa on nyt enemmän vapautta. Ja jos haluaa lähteä vaikka ulos syömään, se on yhdelle tai kahdelle halvempaa kuin koko perheelle.”
Rakkaus kieliin ja kulttuureihin
Olohuoneen pöydällä on Hannu Mäkelän kirja Aleksis Kivestä. Mäkelä kuuluu Pirjo Nuotion suosikkikirjailijoihin.
”Nautin Mäkelän kielen rytmistä. Kivestä kertovaa kirjaakin luen jo kolmatta kertaa.”
Yöpöydällä ovat Maarit Tyrkön Presidentti ja toimittaja ja Jari Tervon Matriarkka.
”Luen useampaa kirjaa samaan aikaan. Tommi Kinnusen ja Katja Ketun teoksista pidän, ja hyllyssäni ovat myös kaikki ankkuriparinani työskennelleen Keijo Leppäsen kirjat. Runojakin rakastan. Etenkin vanhoja suomalaisia, kuten Katri Valaa tai Kaarlo Sarkiaa.”
Pirjo harrastaa laajasti kulttuuria ja kieliä. Italiaa hän on opiskellut neljä vuotta ja espanjaa sitä ennen parikymmentä.
”Pidän oopperasta ja musiikista ylipäätään. Matkoilla käymme Reijon kanssa usein konserteissa.”
Matkakohteista Pirjon suosikkeja ovat Euroopan kaupungit.
”Olemme kiertäneet Kuubat ja Meksikot, mutten jaksa istua enää pitkiä matkoja lentokoneessa. Kolmen neljän tunnin lennot ovat juuri sopivia.”
Reijollekin yrittäjänä sopivat muutaman päivän kestävät matkat.
”Ne ovat kivoja pieniä irtiottoja. Matkustamme kevyesti käsimatkatavaroiden kanssa ja yövymme edullisissa hotelleissa. Teen mieluummin kaksi edullista matkaa kuin yövyn kerran viiden tähden hotellissa.”
Vakiobaarin tapakset
Pirjo Nuotio tutustuu mielellään uusiin kaupunkeihin, mutta Espanjaan hän menee tasaisin väliajoin.
”Joka viidennen matkan voi tehdä Madridiin. Olen saanut Reijon innostumaan Espanjasta ja käynyt viiden naisystävänikin kanssa kaupungissa. Voisin toimia siellä vaikka matkaoppaana. Tunnen kaupungin kadut ja paikat ilman karttojakin.”
Madridissa Pirjo laskee käyneensä kaksikymmentäviisi kertaa.
”Siellä minulla on oma majapaikka, jossa toivon aina saavani saman parvekkeellisen huoneen. Käyn syömässä samassa baarissa tapakset, ja Picasson Guernica on nähtävä joka kerta.”
Entä minne suuntautuu uuden elämänvaiheen kunniaksi tehtävä matka?
”Espanjaan tietenkin. Siitä tulee liikuntaloma. Reijo on alkanut pelata golfia, koska minäkin pelaan.”
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 1/2017.
