Palautumiskeino: Tykkään käydä pitkillä kävelylenkeillä. Saan olla ajatuksissani eikä kukaan vaadi mitään. Kävelystä tulee reipas olo: tuntee olevansa hyvä ihminen. Kuuntelen äänikirjoja tai suosikkiani, Niko Saarisen hauskaa Nikotellen-podcastia.

Biisi: Erika Vikmanin Syntisten pöytä on mahtava. Biisi on antanut niin paljon voimaa, että olen jaksanut kerran jopa juosta lenkillä. Sanat ovat rohkeat ja lohdulliset.

Ruoka: Olen maailman huonoin kokki, joten suosin ruokia, jotka voin lämmittää mikrossa. Yleensä innostun yhdestä eineksestä ja syön sitä, kunnes kyllästyn. Nyt on menossa Saarioisten lohikeitto -vaihe.

Maisema: Kaupungissa asuessa minulle tulee usein tunne, että haluaisin katsoa jonnekin kauas, kuin ison kukkulan päältä tai järven rannalta. Nykyään tuijotan enimmäkseen vain lähelle, puhelimen ruutua. Tuntuu, että näkökin on sen takia taas huonontunut. Avaran maiseman äärellä ymmärtää konkreettisesti, mitä tarkoittaa, kun sanotaan, että silmä lepää.

Kukka: Kielo on äidin ja minun lempi­kukka. Kun olin lapsi, kävimme usein keräämässä niitä. Välillä käsiin osui pelkkiä kielon lehtiä. Vieläkin, kun näen kukkivan kielomättään, mietin, että äiti tykkäisi tästä näystä.

Asento: Viihdyn makuullani ja nautin nukkumisesta. Kun työrintamalla oli viime vuonna koronan vuoksi hiljaisempaa, pötköttelin välillä niin paljon, että makoilusta tuli selkä- ja jalkavaivoja. Onneksi viime aikoina hommia on piisannut niin, että on ollut pakko välillä nousta.

Kaupunki: Vietin lapsuuteni Pohjois-Karjalassa Lieksassa, joka on yhä rakas. Ihminen voi lähteä Lieksasta, mutta Lieksa ei lähde ihmisestä.

Leffa: Palaan Forest Gumpin seuraan aina uudelleen, sillä se on hyvän mielen elokuva. Parasta on, että Forestin vilpittömyys ja hölmöys johtavat aina hyvään, vaikka maailma kolhiikin häntä välillä.

Tuoksu: Vastaleikatun nurmikon tuoksu kuljettaa minut lapsuuteen Lieksan kotiseudulle. Sieltä muistan tietysti aina vain ne kauniit kesäpäivät.

Lue myös apu.fi: Pilvi Hämäläinen kohtaa ahdistavia asioita huumorin avulla: ”Siskoni kuoleman jälkeen kesäteatteri auttoi unohtamaan tuskan”