”Sini on ensimmäinen koirani. Olen isäntänä aika lailla lempeä, veikkaisin, että vähän liiankin. Terrierit ovat yleensä aika kovakalloisia. Sinikin tietää tasan tarkkaan, mitä pitäisi tehdä, mutta ei se silti välttämättä tee niin.

Parhaimpia hetkiä Sinin kanssa on nukahtaa katsoen Avaraa luontoa. Koira lämmittää mukavasti. Sini jaksaa katsoa ohjelmaa jonkin aikaa, mutta ei se oikein ole televisionkatsojakoira.

Sini on onnellistuttaja. Se on aina hyvällä tuulella tai jos se on huonolla tuulella, niin se on niin läpinäkyvää, että sekin on hauskaa.

Vuorotyön takia olemme avovaimoni kanssa kotona aina vähän eri aikaan. Parhaita puolia koiranomistamisessa on se, että joku on kuitenkin aina paikalla. Sini on ikään kuin kodin ylläpitäjähenki.

Usein kävelemme koirapuistoon, ja Sini alkaa heti painia tuttujen koirien kanssa. Koirapuisto on aivan loistava juttu. Sinillä on oma WhatsApp-ryhmäkin. Siinä on noin viisikymmentä jäsentä. Kuka tahansa ryhmän jäsen voi laittaa viestin, milloin on koirapuistossa.

Kun borderterrieri on innoissaan, se pitää aivan infernaalista uikutusta. Ensimmäisillä bussimatkoillaan Sini oli niin tohkeissaan, että se huusi kuin syötävä. Kerran bussikuski karjaisi minulle, että lopeta se koiran rääkkääminen, kun Sini ulvoi niin. Mutta kyllä Sinistä tuli ihan kelpo kaupunkikoira.”

Videolla Pouta kertoo, kuinka Sini suhtautuu liian innokkaisiin kosijoihin. Koirasta on apua myös kotitöissä: Sinillä kun on tapana nuolla likaiset astiat puhtaaksi.

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 10/2016.