”Parisuhteessa voi olla erilaisia tulevaisuuden haaveita, jotka liittyvät vaikka lapsilukuun tai muuttoon ulkomaille. Silloin molemmat saattavat miettiä, pystytäänkö asia ratkaisemaan yhdessä siten, että kummallakin on hyvä olo ja suhde jatkuu.

Eriäviin haaveisiin liittyy epävarmuus ja pelko siitä, miten meidän käy. Kun suhteesta on huoli, kommunikointi voi käydä hankalaksi ja koko aiheesta voi olla vaikea puhua.

Haaveistaan on hyvä puhua suoraan – mitä ne ovat ja mitä ne itselle merkitsevät: miksi esimerkiksi toinen lapsi tuntuu itselle tärkeältä. Keskustelussa on hyvä pitää huolet ja pelot mukana, esimerkiksi kertoa huolesta, että asiaa ei pystytä yhdessä ratkaisemaan ja suhde siksi kaatuu.

Toisella osapuolella voi herätä pelkoa siitä, että hän mukautuu liikaa ja uhraa jotain itselleen tärkeää toisen osapuolen haaveen takia. Näistä peloista pitää puhua.

Jos aihetta nimittäin ratkotaan vain pintatasolla eikä puhuta haaveeseen liittyvistä syvemmistä tunteista, tulee herkästi väärinymmärryksiä: toinen saattaa esimerkiksi luulla, ettei lapsihaaveesta jatkuvasti puhuva pidä kumppaniaan tärkeänä.

On tärkeää, että huolista ja peloista keskustellaan mahdollisimman paljon, eikä päätöksiä tehdä kiireellä.”

”Identiteettikriisit ovat elämän muutoskohdissa tapahtuvaa kipuilua, epävarmuutta ja uudenlaisten arvojen ja minäkäsityksen etsimistä. Kriisi voi syntyä esimerkiksi, kun vanhempi kuolee tai työttömyys osuu kohdalle.

Identiteettikriisissä ihmisen arvot ja se, mitä hän pitää tärkeänä, voivat muuttua. Usein silloin muuttuu suhde itseen ja sen myötä myös suhde muihin.

Samalla jokin asia parisuhteessa voi alkaa tuntua epämiellyttävältä. Esimerkiksi kiltti ja mukautuva ihminen voi havahtua siihen, että hän on sivuuttanut oman tarpeensa ja haluaa ottaa ne nyt vakavasti.

Jos identiteettikriisin keskellä olevan tarpeet ja ajatukset muuttuvat kovasti, hän voi kyseenalaistaa parisuhdettaan. Kumppania muutos saattaa pelottaa: mitä tapahtuu ja kuka tämä ihminen oikein on? Häneltä vaaditaan joustavuutta sietää sitä, että suhde muuttuu.

On hyvä käsitellä syvällisesti sitä, mikä on muuttunut. Liikkeelle voi lähteä tarpeiden kautta, koska ne voivat tilanteessa muuttua. Mitä kumpikin kaipaa toiselta ja suhteelta?

Muutos on usein turvaton tila. Siksi kannattaa miettiä, mitkä asiat suhteessa edelleen kannattelevat ja tuovat turvaa. Ne voivat olla arkipäiväisiä asioita, jotka edelleen tuovat iloa ja yhteyttä kumppaniin, kuten iltakävelyt tai yhteinen harrastus.

Identiteettikriisissä on se hyvä puoli, että se voi mahdollistaa erilaisen, ehkä tasapainoisemman ja erillisemmän suhteen.”

”Parisuhteeseen liittyvä ylianalysointi ja yliajattelu on yleistä. Silloin mielessä pyörii jokin ajatuskela, joka alkaa huolettaa. Se voi liittyä esimerkiksi kumppanin tiettyyn tapaan toimia tai johonkin suhteen ristiriitaan. Jos vaikkapa kumppani myöhästyy treffeiltä ja siksi tulee olo, että hän ei pidä sinua tärkeänä, liikkeelle voi lähteä ajatus: onkohan suhde tuhoon tuomittu?

Yleensä ylianalysoinnin takana on pelko tai epävarmuus. Liika pohtiminen voi olla yritys tuoda turvaa ja kontrolloida asiaa.

Ylianalysointi voi olla ikään kuin mielen väärä hälytys siihen, että kyse olisi jostain pahemmasta kuin oikeasti on. Siihen voi liittyä vaikka aiemman parisuhteen ikäviä kokemuksia: tällaiset tilanteet johtivat silloin eroon tai pettämiseen.

Joku reagoi väärään hälytykseen syyttämällä tai kritisoimalla kumppaniaan. Silloin kaiken taustalla oleva pelko jää piiloon, ja lähdetään väärille urille.

Väärien hälytysten tunnistaminen voi olla vaikeaa. Olisi kuitenkin hyvä yrittää pysäyttää hetki ja koettaa ymmärtää, mistä kaikki kumpuaa. Mikä saa minut ylianalysoimaan ja onko pelkoni oikeasti aiheellinen?

Pariterapiassa ohjaan ylianalysoijaa selittämään kumppanille, että hän reagoi syyttämällä esimerkiksi siksi, että häntä pelottaa, että kumppanin tietty käytös johtaa eroon. Kun asiat sanoitetaan ja ymmärretään, se on toiselle osapuolelle huojentavaa: kumppani ei olekaan vihainen, vaan pelkää.”

”On tavallista, jos tuntuu, että kumppanin kanssa ei ole enää muuta puhuttavaa kuin lapset, talon rakennus ja muut arkiset asiat.

Taustalla voi olla suorituskeskeinen yhteiskuntamme, jossa voi tuntua, että pitää suorittaa montaa asiaa. Silloin parisuhde jää työn, lasten ja muiden projektien jalkoihin.

Yhteyden kokemus on tärkeä osa parisuhdetta. Jos tuntuu, että kumppanin kanssa ei ole enää mitään puhuttavaa, voi herätä turvattomuuden tunne ja epäilys siitä, onko edelleen toiselle tärkeä, kiinnostava ja rakastettu, ja onko välillämme yhä yhteys.

Hukassa olevaan yhteyteen voidaan reagoida eri tavoin. Yksi välttelee, jolloin puolison on vielä vaikeampi lähestyä häntä. Toinen ärsyyntyy näennäisesti muista asioista – vaikka siitä, että joutuu nostelemaan lattialta puolison likaisia urheiluvaatteita – vaikka oikeasti kyse on siitä, että puolison kanssa ei olla enää läheisiä.

Moni syyttää herkästi kumppania siitä, että hän ei koskaan puhu. Lähtisin kuitenkin puhumaan asiasta siitä käsin, että miltä se itsestä tuntuu: minua surettaa, kun emme puhu enää niin paljon kuin ennen, ja kaipaan sitä.

Kannattaa myös muistaa, että parisuhteen yhteydessä on aina aaltoilua. Välillä siihen tulee katkoksia monista syistä, vaikka lasten tai terveyden takia, ja se on ihan luonnollista.”

Juttu on julkaistu Trendissä 8/23.