”Kolme ja puoli vuotta sitten päätin, että annan itselleni 40-vuotislahjaksi aikaa.

Työni sanataiteen opettajana ja kirjailijana oli silloinkin aika hektistä ja silppuista. Vaikka tykkäsin työstäni, minusta oli alkanut tuntua siltä, että koko ajan oli monta palloa ilmassa. Huomasin ajattelevani, että kunpa saisin jonkin aikaa vain olla.

Niinpä elokuussa 2019 jäin viideksi kuukaudeksi vapaalle.

Onko paljon töitä? Tuttavat kysyivät tulevasta syksystäni. Kun kerroin, että pidän vapaata, seuraava kysymys yleensä oli, että mitä sitten oikein teet.

Oli tosi outoa vastata, että en tiedä. Olen kotona. Päätin ainoastaan sen, että kirjoitan päiväkirjaa vähintään kolmesti viikossa.

Sapattivapaisiin liittyy usein jokin projekti: vapaaehtoistyö, mökkiremontti tai reppureissaaminen Intiassa. Minulla ei ollut sellaista. Työni on tärkeä osa identiteettiäni, joten halusin nähdä, kuka olen ilman sitä.

Pohdin paljon sitä, onko edes sopivaa, että hyvässä työiässä oleva haluaa olla kuukausia tekemättä mitään. Tai onko säästöjen käyttäminen vapaaseen liian hedonistista?

Suosittelen pysähtymistä erityisesti ihmiselle, joka ajattelee, ettei hän ehdi tai voi niin tehdä.

Kun olen stressaantunut, minun on vaikea lopettaa työntekoa, vaikka olisin jo ihan väsynyt. Hoidan vain hommat äkkiä, koska seuraavat jo vyöryvät päälle. Siinä tilassa panee herkästi työt itsensä edelle ja ajattelee, että kyllä minä pärjään. Kuitenkin kaikkien kannalta voisi olla parempi tehdä asia myöhemmin.

Saako ihminen vain olla? Tätä kysyin itseltäni ennen vapaata. Ja hämmästyttävää kyllä, saa. Maailma ei mennyt sijoiltaan, vaikka en tehnyt töitä moneen kuukauteen.

Vapaalla huomasin, että kun teen jotakin näennäisen hyödytöntä ja kivaa, minulla on aikaa ajatella. Ehdin kysyä itseltäni, mitä kuuluu. Millaisia asioita haluan elämääni, mikä väsyttää ja mikä taas innostaa?

Myös taiteen merkitys kirkastui. Kun menee näyttelyyn tai avaa kirjan, ei voi tietää, mitä eteen tulee.

Ymmärsin, että taide on peili, joka auttaa kysymään, kuka olen ja mitä ajattelen asioista. Parhaimmillaan se voi herättää itsessä jotain sellaista, mitä ei ole huomannutkaan.

Omien ajatusten kuuleminen voi toki olla pelottavaa. Toisaalta se saattaa johtaa myös siihen, että huomaa, kuinka ihanasti kaikki jo on.

Ennen vapaata ajattelin, että minusta putoaa jotain olennaista pois, jos en tee hetkeen töitä. Mutta eihän ammattitaito noin vain katoa.

Sen sijaan huomasin, että työ on vain yksi monista rooleistani, vaikka tärkeä onkin. Minulla oli enemmän tilaa olla esimerkiksi ystävä, puoliso, kävelijä, lukija tai taiteenrakastaja.

En halua esittää, etten enää ikinä ota vastaan liikaa tekemistä, mutta suojelen yhä tarkemmin vapaahetkiäni ja pidän työajoista kiinni.

Nyt tiedän myös sen, että teen työni paremmin, jos saan välillä lukea rauhassa kirjaa – tai olla tekemättä mitään.”