Sinistä pelikentän alustaa jatkuu silmän kantamattomiin. Lasiseinillä ja metalliverkoilla eroteltuja pelikenttiä on kahdeksan. Ne on jaettu keskeltä kahtia mustalla verkolla – samannäköisellä kuin tenniskentällä. Ilmastointilaitteiden hurinan peittää keltaisten pallojen mäiske lasiseiniä vasten ja tsemppaavat huudahdukset: ”Ehdit vielä! Saat, saat!”

Entisessä elämässään tila on toimittanut varastohallin virkaa. Nyt se on padelkeskus, jonka keskelle on sijoitettu sohvaryhmiä ja mailaputiikki kahvioineen. Mikäpäs tänne olisi pelin jälkeen istahtaa smoothielle.

Seinälle on maalattu englanninkielinen teksti, jossa sanotaan, että en tarvitse terapiaa, tarvitsen vain padelia.

Jostain koukuttavasta tässä siis on kyse.

Espanjan Torreblancassa paahtoi aurinko. Hanna-Leena Heikkala ja hänen miehensä kävelivät jokapäiväistä reittiään majapaikalta lähirannalle. Autotien varrella, keskellä liikenneympyrää oli lasiseinin reunustettu pelikenttä. Sen erikoinen sijainti huvitti pariskuntaa.

– Siellä pelattiin padelia, joka näytti älyttömän hauskalta. Ajattelimme, että tuota on kokeiltava, Hanna-­Leena kertoo.

Padel on tenniksen ja squashin risteytys, jota pelataan nelinpelinä. Pallo syötetään verkon yli vastustajan ruutuun. Pallon pitää osua maahan tai maan kautta lasiseinään ennen kuin sen voi syöttää takaisin vastustajalle. Pisteet lasketaan kuten tenniksessä.

Suomen Padelliiton mukaan viime vuonna pelaajamäärät ja kentät tuplaantuivat edellisvuoteen verrattuna.

Sen on huomannut myös Hanna-Leena. Kotiuduttuaan Espanjasta kolme vuotta sitten hän ilmoittautui padelseuraan. Sen jälkeen pelikentät ovat täyttyneet.

– Tämä on matalan kynnyksen harrastus. Kuka vain voi olla hyvä, myös he, joilla ei ole mailapelikokemusta.

Siitä Hanna-Leena on hyvä esimerkki.

– En ollut koskaan harrastanut tennistä, squashia tai sulkapalloa, ja silti onnistuin pitämään padelmailan käsissäni ja osumaan palloon.

Hanna-Leena on ollut aina aktiivinen ja pitänyt itsestään huolta: jumppaillut, hiihtänyt ja golfannutkin.

– Mutta en ole ollut erityisen hyvä missään lajissa. Siksi oli ihanaa löytää vielä päälle nelikymppisenä näin rakas harrastus.

Alkuun pääsee parhaiten padelseurojen järjestämissä tutustumistapahtumissa. Sellaisesta Hanna-Leenakin aloitti.

Tapahtumassa käytiin läpi säännöt, harjoiteltiin syöttämistä ja totuteltiin padelmailaan.

Niin se maila – se näyttää vähän lasten rantamailalta tai ylisuurelta pingismailalta, jossa on reikiä.

Padelmailalla on helpompi osua palloon kuin tennismailalla, sillä sen varsi on lyhyempi eikä pallo kimpoile yhtä herkästi minne sattuu. Vaikka niinkin tietysti käy.

– Silloin voi tietysti syyttää kentän häikäiseviä valoja!

Pelikaverit löytyivät padelseuran WhatsApp-ryhmän kautta. Siellä voi huhuilla omantasoistaan peliseuraa.

– Löysin sieltä nopeasti neljän naisen porukan, jonka kesken sovimme yhteisen vakiovuoron.

Padel houkuttelee kaikenikäisiä. Hanna-Leenaa ilahduttaa, kun hän näkee vieruskentällä kokonaisen perheen pelaamassa tai eläkeläispariskunnan syöttelemässä toisilleen.

– On mahtavaa, kun uskaltaa lähteä kokeilemaan uutta urheilulajia, eikä vaan jää kotiin katsomaan telkkaria.

Padel on loistavaa kuntoilua. Liikkeessä on pysyttävä, jos mielii osua palloon.

– Pallon perässä juostessa saa vedettyä itsensä henkihieveriin. Siksi viisas sijoittuminen kentällä on tärkeää.

Rapakuntoisen on silti turha säikähtää.

Hanna-Leena huomasi padelin aloitettuaan, että jalka nousi juoksulenkillä kumman kevyesti.

Yksi lajin koukuista on padelklubin ilmapiiri. Vieruskentän hyvä draivi tarttuu omaankin peliin.

– Tänne tulee mielellään. Kolmen vuoden aikana minulla ei ole koskaan ollut fiilistä, että äh, en jaksaisi lähteä liikkumaan.

Ihmiset viihtyvät klubilla muutenkin.

– Täällä voi järjestää syntymäpäiväjuhlia tai kokoontua pelivuoron jälkeen sohville syömään naposteltavia.

Sekä Hanna-Leena että hänen miehensä käyvät pelaamassa kolmesta neljään kertaan viikossa.

– Heitämme yläfemmat ohi mennessämme ja huikkaamme, että mitä syödään illalla.

Hinku on kova, koska Hanna-Leena haluaa kehittyä.

– Ensimmäinen vuosi oli harjoittelua. Neuvoja pystyy omaksumaan kerralla rajallisen määrän. Pitää antaa aivoille aikaa prosessoida uusia oppeja.

Vuoden jälkeen Hanna-Leena huomasi, että hän alkoi olla useammin sillä puolella kenttää, joka voitti pelin.

– Maukkaimpia hetkiä ovat ne, kun on lyöty pitkää palloa. Pelissä pistää itsensä täysillä likoon, koska ei halua olla se, joka mokaa ja rikkoo hyvän pallon.

Tällä kertaa pelin vie Hanna-Leena pareineen. Voiton tuoma mahtifiilis jatkuu seuraavaan päivään. Tappio kirvelee hetken, mutta kirvoittaa myös ajatuksen:

– Huomenna on pakko päästä uudestaan.

Padelissa ei ole pakko välineurheilla – ellet halua.

Innostuitko? Etsi sinua lähin paikallisseura (padel.fi) ja tiedustele, milloin järjestetään tutustumistapahtumia tai peruskursseja. Seuran kautta saa apua samantasoisten pelikavereiden löytämiseen. Jos aloitat talvella, tarkista, että seuralla on myös sisäpelikenttiä.