Melkein kaikki kosmetiikka sisältää vettä, mikä on otollinen kasvualusta mikrobeille. Tämän vuoksi myös kosmetiikka pilaantuu herkästi.
Yleensä kosmetiikkaan lisätään säilöntäaineita, joiden avulla taataan pakkausmerkinnöissä ilmoitettu säilyvyysaika. Nämä merkinnät eivät kuitenkaan ole kiveen hakattuja, vaan kosmetiikka voi pilaantua ennen aikojaan tai olla käyttökelpoista vielä ilmoitetun ajan jälkeenkin.
Siksi on tärkeää oppia tunnistamaan käyttökelvoton tuote itse. Oma nenä ja muut aistit ovat tässä tärkeimpiä työkaluja, aivan kuten elintarvikkeidenkin kohdalla.
Erityisen tarkkana on oltava luonnonkosmetiikan ja muiden säilöntäaineettomien tuotteiden kanssa.
Pilaantunut kosmetiikka näyttää erilaiselta
1. Ulkonäkö
Useimmiten pilaantuneen kosmetiikan tunnistaa sen muuttuneesta ulkonäöstä. Sen väri saattaa muuttua ja aiemmin kirkas tuote voi samentua.
2. Haju
Haju on tärkeä indikaattori kosmetiikan pilaantumisesta. Pilaantunut tuote haisee yleensä eltaantuneelta tai härskiintyneeltä. Mikäli tuotteessa on alun perin ollut tuoksu, se on yleensä kadonnut tai muuttunut epämiellyttäväksi.
3. Koostumus
Tuotteen koostumus muuttuu lähes aina pilaantumisen myötä. Emulsioiden rasva- ja vesiosat saattavat erottua toisistaan ja ripsiväri klimppiintyy. Tuotteeseen saattaa ilmestyä ilmakuplia tai siinä oleva ilma saattaa myös kadota tuotetta pilaavien mikrobien toimesta. Tämän huomaa helpoiten pehmeän pakkauksen itsestään lyttyyn menemisestä. Pilaantunut tuote saattaa myös tuntua ohuemmalta kuin ennen.
Nyrkkisääntönä voidaankin pitää sitä, että mikäli tuote näyttää tai tuoksuu erilaiselta kuin ennen, ole varuillasi.
Pilaantunutta kosmetiikkaa ei kannata käyttää
Kosmetiikan pilaantumisen aiheuttavat erilaiset mikrobit, jotka elimistöön päästessään saattavat aiheuttaa tulehduksia. Tämän vuoksi pilaantuneeksi epäilemäsi tuotteen käyttöä kannattaa välttää erityisesti rikkoutuneella iholla sekä silmien ja suun läheisyydessä. Esimerkiksi pilaantuneiden ripsivärien on kerrottu aiheuttaneen silmätulehduksia.
Mikrobit muuttavat tuotetta ja sen aineita. Tällöin tuotteen sisältö saattaa muuttua, ja syntyneet uudet aineet saattavat aiheuttaa allergisia reaktioita joillekin käyttäjille.
Kosmetiikan säilyvyyttä voi parantaa itse
Tärkeintä kosmetiikan säilyvyyden parantamisessa on varoa päästämästä tuotteeseen mikrobeja. Kosketa tuotetta ainoastaan puhtailla välineillä. Purkkeihin pakattuja voiteita kannattaa aina annostella sormien sijasta spaattelilla, eli useiden voiteiden mukana tulevalla pienellä lastalla, joka on helpompi pitää puhtaana.
Pyri välttämään tuotteiden lainaamista toisille hygieniasyistä.
Kosmetiikkatuotteita ei pitäisi koskaan laimentaa vedellä. Tuotteisiin on laskettu säilöntäainemäärä veden mukaan, ja itse lisätty vesi saattaa nopeuttaa tuotteen pilaantumista.
Mikrobit viihtyvät kosteissa ja lämpimissä paikoissa, joten kosmetiikka kannattaa säilyttää aina suojattuna auringonvalolta ja lämmöltä. Säilytä mahdollisuuksien mukaan kosmetiikkaa muualla kuin kylpyhuoneessa tai saunassa. Myös suuret lämpötilanvaihtelut nopeuttavat erityisesti rasvojen härskiintymistä. Kosmetiikan jäätymistäkin tulee välttää.
Vinkki: voit itse tarkistaa tuotteidesi jäljellä olevan käyttöajan osoitteessa checkcosmetic.net, joka tunnistaa tuotteen merkillä ja eränumerolla ison osan kosmetiikasta. Eränumero löytyy pakkauksista ja se sisältää usein numeroita ja kirjaimia.
Kirjoittaja Elina Auvinen on estenomiopiskelija Laurea-ammattikorkeakoulusta. Hän suoritti harjoittelujaksonsa Kauneus ja Terveys -toimituksessa.