”Oliver, lempinimeltään Oltsu, muutti luokseni sattuman kautta. Alun perin siitä piti tulla avustajani Laura Vuorisen mummun kissa. Mummu ei voinutkaan pitää kissanpentua. Oliver asusteli vuoroin minun, vuoroin Lauran luona etsiessämme sille uutta kotia.

Se oli ihana pieni karvapallo, joka tarrautui vaatteisiini kuin takiainen. Kun veljeni perhe ilmoitti ottavansa Oliverin, en enää raaskinutkaan luopua siitä. Laurakaan ei halunnut, joten päätimme pitää Oliverin ja huolehtia siitä yhdessä.

Oliver on hyvää ja hauskaa seuraa, fiksukin se on. Juttelen sille kaikki asiat, ja se vastaa naukaisemalla. Kun se maukaisee tietyllä tavalla, tiedän, että nyt se kutsuu leikkimään. Sitten Oliver ampaisee karkuun, ja minun pitää jahdata sitä ympäri asuntoa. Täällä on tilaa juosta ja hyppiä. Se saa liikkua vapaasti myös rapussa.

Minä lellin ja hemmottelen sitä. Sen kehrääminen kuulostaa rauhoittavalta. Oliver asettuu viereen katsomaan televisiota ja rapsutettavaksi. Se on oikea mammanpoika. Mutta ei Oltsulta luonnetta puutu. Välillä se räppäisee, että nyt riittää. Marssijärjestys on selvä. Minä olen henkilökuntaa, Oltsu on pomo. Lauraa Oltsu tottelee, minua ei.

Oliver ulkoilee valjaissa tai kopassa. Se hurmaa kaikki, teinipojatkin lepertelevät sille. Kerran Oltsu pääsi valjaista karkuun lähipuistossamme. Oli ravintolapäivä, ja se säikähti grillitulta. Puisto kaikui, kun huusin, että kissa on irti. Säikähdin, että mihin puuhun se mahtaa kiivetä. Mutta löysin sen kotirapun ovelta. Se oli vilistänyt suorinta tietä kotiin.”

Videolla Paula Koivuniemi kertoo, minkälaisen ohjelmanumeron Oliver järjesti kerran kahvilareissulla:

Toimittaja: Sari Salonen

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 1/2016.