
Mari Keisala, 40, Cambridge-valmentaja, Vihdin kirkonkylä
”Painoin vuosi sitten 84 kiloa. Olin lihonut hiljalleen opiskeluajoista lähtien. Kolmesta raskaudestakin oli jäänyt kiloja.
Arkeni oli kiireistä pienten lasten kanssa. Kun he menivät nukkumaan iltaisin, otin omaa aikaa herkuttelemalla sohvalla.
Toisessa polvessani on nivelrikko. Se sai alkunsa, kun olin parikymppinen ja harrastin lumilautailua.
Nivel oireili paljon. Se oli kipeä ja turvonnut, sitä särki usein öisin ja lasten kanssa puuhaaminen sattui. Polvi kipeytyi myös, jos jouduin nousemaan paljon portaita.
Kävin lääkärissä silloin tällöin. Sain polveen kortisoni- ja hyaluronihappopistoksia. Lisäksi jouduin toisinaan syömään vahvoja särkylääkkeitä.
Lääkärit vihjailivat, että painonpudotus auttaisi. Ylipaino aiheuttaa ja pahentaa polven nivelrikkoa.
Tiesin kyllä, että painolle täytyisi tehdä jotain. Olin yrittänyt laihduttaa monta kertaa ja onnistunutkin välillä. Kilot olivat kuitenkin hiipineet aina takaisin.
En ollut hirveän lihava, vaan painoindeksini oli 28–29. Olin kuitenkin sen verran ylipainoinen, etten kokenut itseäni viehättäväksi. Vaatekokoni oli XL, ja oloni oli vetämätön. En ollut pitkään aikaan pystynyt juoksemaan lenkkejä, koska polveeni sattui ja se turposi herkästi.
Joulukuussa 2016 mieheni ilmoitti osallistuvansa Cambridge Ohjelma -nimiseen painonpudotustapaan. Hänellä oli vielä enemmän ylipainoa kuin minulla.
Cambridgessä syödään aluksi pussiruokia ja vähitellen mukaan lisätään tavallista, terveellistä ruokaa.
Minä olin ollut pussidieettivastainen. Olin ajatellut, että laihdun kyllä omin voimin. Nyt kuitenkin päätin, että aloitan dieetin mieheni kanssa.
Tammikuussa tapasimme valmentajamme ja aloimme laihduttaa. Tavoitteeni oli pudottaa 15 kiloa.
Painoni alkoi pudota heti. Tuntui mahtavalta, kun vaaka näytti koko ajan pienempää lukua. Se oli hyvin motivoivaa.
Maaliskuussa lähdimme etelänlomalle. Kehtasin pukeutua bikineihin ensimmäistä kertaa vuosiin.
Samaan aikaan aloin juosta polkulenkkejä. Polveni, joka oli ennen turvonnut vähäisestäkin liikunnasta, ei enää oireillut.
Toukokuuhun mennessä olin laihtunut 17 kiloa, ja kesän aikana kiloja lähti vielä neljä. Painan nyt 62–63 kiloa. Laihduin yhteensä 22 kiloa, eli seitsemän kiloa enemmän kuin mitä aluksi tavoittelin. Mieheni laihtui 25 kiloa.
Olen oppinut Cambridgen myötä koostamaan ateriani oikein. Koko perheemme ruokatottumukset ovat muuttuneet.
Ennen söimme valtavat määrät lihaa ja herkuttelimme joka päivä. Nykyisin syömme paljon kasviksia ja selvästi vähemmän lihaa. Kauppalaskumme on pienentynyt.
Harrastan ratsastusta islanninhevosilla. Kun painoin 84 kiloa, minun oli välillä vaikea löytää hevosta, joka jaksoi kantaa minut. Nyt ratsastaminen on taas helppoa, koska olen niin paljon kevyempi. Sopivia hevosia riittää.
Rasvaprosenttini on pienentynyt hurjasti. Se oli ennen 43,7. Nyt se on 25,7. Vaatekokoni on S tai M.
Ihanaa on myös se, että polveni nivelrikko on täysin oireeton. En tarvitse siihen enää pistoksia. Pystyn juoksemaan tunnin lenkkejä asvaltilla. Juoksen monta kertaa viikossa koiramme kanssa.
Elämänmuutos vaikutti elämääni laajasti. Vaihdoin elokuussa työpaikkaa.
Innostuin ohjelmasta niin paljon, että lopetin työt mieheni yrityksessä ja aloin Cambridge- valmentajaksi. Olen niin iloinen tästä kaikesta!”
Marin vinkit laihtumiseen
- Hae apua. Valitse itsellesi sopiva ammattilainen, kuten Cambridge-valmentaja. Hän on toinen selkärankasi, joka auttaa ja tsemppaa. Valmentajan kanssa pääset pysyvään lopputulokseen, sillä opit myös painonhallintaa.
- Pysy tiukkana. Noudata annettuja ohjeita.
- Kerro, että laihdutat. Siten saat ystäviltäsi kannustusta ja muut uskaltavat ihailla saavutuksiasi.