Kuoletko sinä, äiti? Keväällä 2015 Mari Juntusen aikuiset pojat tulivat äitinsä makuuhuoneeseen. Poikia huoletti. Heidän isoäitinsä oli syöpähoidoissa ja isoisäkin oli huonossa kunnossa. Nyt myös äidillä oli jokin pahasti pielessä.

Mari kertoi, miksi oli niin järkyttynyt. Hän oli tehnyt raskaustestin. Lääkäri oli sanonut aiemmin, ettei hän voisi saada enää lapsia vaikean kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi. Hän oli 42-vuotias.

Nyt Mari oli kuitenkin raskaana.

Lapset olivat hänelle kaikki kaikessa. Hän oli kasvattanut kaksi poikaansa täysi-ikäisiksi yksinhuoltajana. Nyt Mari oli osittain vanhempiensa omaishoitaja päivätyönsä ohella. Vauva oli mahdoton ajatus tässä yhtälössä.

Silti ajatus abortista sai hänet suunniltaan.

– Mikä oikeus minulla olisi päättää toisen elämästä?

Huhtikuussa 2015 Mari meni sairaalaan keskeyttämään raskauden. Päätös oli yksi hänen elämänsä vaikeimmista. Tällainen ei saisi toistua enää koskaan.

Kun Mari oli toipunut abortista, hän halusi varmistua, ettei tulisi enää raskaaksi. Lääkäri suositteli kohtuontelon tähystyksessä tehtävää sterilisaatiota.

Munanjohtimiin asennettaisiin implantit, jotka saisivat munanjohtimet arpeutumaan ja estäisivät siten raskaaksi tulemisen. Helppo päiväkirurginen toimenpide ei vaatisi nukutusta. Mari pääsisi heti kotiin ja toipuisi nopeasti. Se kuulosti hänestä hyvältä.

Ennen toimenpidettä Mari kävi arviokäynnillä sairaalassa. Lääkäri muistutti, että ehkäisyä pitää käyttää vielä kolme kuukautta. Toimenpidettä ei myöskään voi perua.

– Halusin tehdä sen! Oli täysin selvää, etten halua joutua käymään läpi aborttia uudestaan.

Sterilointi tehtiin lokakuussa 2015, puoli vuotta abortista. Kun toimenpide oli ohi, Mari oli helpottunut. Jälkikäteen hän tajusi, ettei hoitava lääkäri kertonut riskeistä eikä kysynyt allergioista. Marille ei tullut mieleenkään, etteivät implantit sopisi hänelle. Käytetäänhän samoja raaka-aineita sydänkirurgiassakin.

– En kyseenalaistanut toimenpidettä. Ajattelin, että se on nykyaikaa.

Lue myös: Onko sterilisaatio varma ehkäisykeino?

Oireet alkoivat pian. Iho kuivui. Silmien ympärille tuli verestävä ihottuma. Hiuksia lähti. Väsymys oli hirvittävä.

– En osannut yhdistää oireita sterilisaatioon. Ajattelin, että ne liittyvät johonkin muuhun.

Kuukausi sterilisaation jälkeen Mari meni lääkäriin. Tämä arveli, että oireet liittyvät kilpirauhasen vajaatoimintaan, joka Marilla oli todettu aiemmin.

Väsymys, hiustenlähtö ja ihon kuivuminen sopivat sairauden oireisiin.

Mari ei voinut uskoa sitä. Hän oli oppinut tuntemaan kehoansa silloin, kun vajaatoiminnan oireita alettiin tutkia. Sairauden diagnosoiminen oli ollut vaikeaa, vaikka oireet olivat tyypilliset. Häntä väsytti ja palelsi. Paino nousi, vaikka hän liikkui paljon. Iho kuivui ja oli ummetusta.

– Ensin lääkärit kyseenalaistivat, että oireeni johtuisivat vajaatoiminnasta. Tilaani hoidettiin masennuksena, johon sain lääkkeet ja kävin terapiassakin. Vasta sen jälkeen vajaatoiminta vihdoin diagnosoitiin.

Oireet alkoivat vuonna 2008 ja tulivat pikkuhiljaa. Diagnoosin Mari sai vasta vuonna 2012. Vajaatoiminnan hoitokaan ei ollut yksinkertaista. Tyypillinen lääkitys synteettisellä tyroksiinilla pahensi hänen oireitaan. Hänen kilpirauhasarvonsa olivat viitearvojen sisällä, mutta oireet olivat voimakkaat.

– Ravasin eri lääkäreillä. Lopulta sain apua lääkäriltä, joka tutki tilannettani kokonaisvaltaisemmin. Hän tajusi, ettei elimistöni siedä pelkkää tyroksiinilääkitystä.

Lääkäri määräsi Marille yhdistelmälääkityksen. Tyroksiinin ohella hän käyttäisi liotyroniinia.

Lääkitys on kiistanalainen, vaikka sitä on käytetty jo pitkään. Osa lääkäreistä ei edelleenkään hyväksy sitä vajaatoiminnan hoitoon.

– Minulle se sopii, ja olen voinut lääkkeen aloittamisen jälkeen tosi hyvin.

Lue myös: Kilpirauhasen vajaatoiminta voi ilmetä piilevänä?

Onko sinulle tehty kauneusleikkaus, joka on mennyt vähän pieleen? naislääkäri kysyi alkuvuodesta 2016.

Marin huulet ja silmät olivat turvoksissa. Ei hänelle ollut tehty kauneusleikkausta. Hän näytti lääkärille kuvaa edellispäivältä. Siinä hän näytti normaalilta.

Yhtäkkiä elämästä oli tullut arvaamatonta. Mari ei voinut ikinä aavistaa, minkä näköisenä heräisi aamulla. Ensin ongelmia tuli kuntosalilla ja ratsastustunnilla. Aina, kun hän hengästyi ja hikoili, ihottumaa tuli joka puolelle kehoa. Kasvot ja hengitystiet turposivat.

Mari oli liikkunut paljon koko ikänsä. Nyt hän ei uskaltanut.

Sekään ei riittänyt. Ihottuma kutitti ja valvotti öisin. Hänen oli vaikea olla. Työ kauneusalalla ei helpottanut asiaa. Miten hän saattoi kouluttaa konsulentteja kosmetiikasta, kun oma iho oli ihottuman peitossa, tukka harventunut puoleen ja kasvot turvoksissa?

– Aamut olivat pahimpia. Tiesin, että pitää mennä esiintymään, ja peilistä katsoi suohirviö. Pelkäsin, että menetän työni.

Mari oli työskennellyt 20 vuotta samassa yrityksessä. Työnantaja tuki kaikin tavoin. Konttorin sisäilmaa tutkittiin Marin oireiden takia, mutta mitään ei löytynyt. Työterveyshuollosta ohjattiin jatkotutkimuksiin.

Pahimmillaan Mari levitti kasvoilleen peitevoidetta, joka on tarkoitettu tatuointien peittämiseen.

Hän alkoi epäillä kaikkea. Aiheuttiko oireet kuntosalin pesuaine? Kärsikö hän kemikaaliyliherkkyydestä?

Kun Mari sai hevosen selässä anafylaktisen sokin, hän joutui laittamaan rakkaan harrastuksen hetkeksi tauolle.

Vastoinkäymiset tulivat kaikki kerralla. Äiti kuoli, ja isä sairastui vakavasti. Marin parisuhde kariutui.

Inhottaville oireille ei löytynyt selitystä puoleentoista vuoteen. Marin kilpirauhasarvot olivat kunnossa. Hänet laitettiin täyttämään masennuskyselyitä.

Verikokeista kävi ilmi, että hänellä oli borrelioosi. Josko se selittäisi oireet? Kahdeksan kuukauden antibioottikuuri ei tuonut helpotusta. Diagnoosista oli kuitenkin yksi hyöty. Borrelioosi saattoi osaltaan selittää sen, ettei pelkkä tyroksiinilääkitys ollut toiminut.

Mari kävi lääkärillä toisensa perään.

Hänelle tehtiin allergiatestit. Ruokavalio supistettiin maidottomaksi, munattomaksi, sokerittomaksi ja viljattomaksi. Hän sai syödä vaihdellen viittä ruoka-ainetta.

Marin työhön kuului koulutuksia eri puolella Suomea. Välillä hän söi hotellissa omia eväitään. Viereisistä pöydistä saatettiin nimitellä ituhipiksi, kun Mari yritti selvittää, mitä ravintolan ruokalistalta voisi syödä.

– Siinä ei ollut mitään logiikkaa, miten keho reagoi. Jos olisin tiennyt, mistä ihottuma johtui, olisin tietenkin välttänyt sitä. Nyt en voinut.

Ennen tärkeitä menoja Mari otti ison annoksen kortisonitabletteja, että kehtasi mennä ihmisten ilmoille.

– Olin tehnyt kaiken, eikä mikään auttanut. Tuntui pahalta, kun lääkärit sanoivat, että älä stressaa. Miten olisin voinut olla stressaamatta? On kova pala naiseudelle, kun hiukset lähtevät, naama turpoaa ja on ihottumaa. Pelkäsin, ettei tilanteeni muutu ikinä.

Kesällä Mari meni kauppaan hihattomassa topissa. Ihmiset perääntyivät ja kysyivät, tarttuuko rokko. Pojat katsoivat häntä pitkään. Äiti, pystytkö hengittämään?

Lue myös: Borrelioosi nuorella naisella: "En tiedä, paranenko koskaan"

Voisivatko oireet johtua sterilisaatiosta? Mari alkoi miettiä, kun hän oli käynyt lääkärissä taas kerran ja meni katsomaan tietojaan Omakannasta.

Hän huomasi, että oireet ja toistuvat lääkärikäynnit alkoivat sterilisaation jälkeen. Voiko implanteissa olla jotain, mikä ei sopinut hänelle?

Mari otti yhteyttä valmistajaan ja kysyi haittavaikutuksista. Puhelinkeskustelussa tuli ilmi, että implantit sisälsivät nikkeliä. Onko Marilla nikkeliallergia?

Ja olihan Marilla. Jo lapsena hänellä oli ollut paljon allergioita, ja hän oli saanut ihottumaa rihkamakoruista. Sen jälkeen Mari oli osannut välttää nikkeliä. Hän varasi ajan yksityisen lääkäriaseman gynekologille ja kysyi, voiko nikkeli aiheuttaa näin vakavat oireet.

Ei, sanoi gynekologi. Hänen mukaansa nikkeli aiheuttaa oireita vain iholla, ei limakalvoilla. Samaa sanottiin sairaalassa, jossa sterilisaatio oli tehty.

Mari soitti infektiolääkärille, joka oli hoitanut häntä aiemmin. Tämän kanta oli selvä: nikkeli voi aiheuttaa tällaiset oireet. Marin kehossa oli ehtinyt olla sitä puolitoista vuotta. Lääkäri epäili, ettei nikkelin vaikutus myöskään lakkaisi ihan heti.

Mari kärsi steriloinnin jälkeen myös karmeista kuukautisista. Hän oli kertonut kivusta ja runsaasta vuodosta lääkäreille ja saanut kuulla, että se on normaalia.

Sairaalassa suositeltiin lämpöpallohoitoa. Siinä kohdun limakalvon pintaa tuhotaan kuumalla nesteellä täytetyllä pallolla.

– Mietin, että jos poltetaan limakalvot, sammutetaan se, mitä keho yrittää sanoa.

Mari tapasi uuden gynekologin, joka otti nikkeliasian tosissaan. Tämä oli sitä mieltä, että munanjohtimiin laitetuista implanteista pitäisi hankkiutua eroon.

Lopulta Marilta poistettiin myös kohtu ja munanjohtimet toukokuussa 2017. Vaikka munasarjat jätettiin, vaihdevuodet saattaisivat alkaa operaation jälkeen. Niistä on alustavia merkkejä, sillä FSH-hormonin määrä on noussut. Toistaiseksi Marilla ei ole silti ollut oireita.

Kohdunpoisto oli pieni paha. Hän pystyi vähitellen jättämään sekä kortisonin että allergialääkkeet ja syömään vapaammin kaikkea.

– Oireet eivät loppuneet heti, mutta ihottuma ja turvotus alkoivat helpottaa pikkuhiljaa. Olin valtavan helpottunut, että syy vihdoin löytyi.

Gynekologi suositteli Maria tekemään potilasvahinkoilmoituksen leikkauksen jälkeen. Kuvista näkyi, että koko alavatsa oli tulehtunut. Mari täytti ilmoituksen, liitti siihen kuvat ja ajatteli, että ne puhuisivat puolestaan.

Potilasvakuutuskeskuksesta tuli päätös: hylätty. Vastausta perusteltiin sillä, ettei nikkeliallergia ollut tullut ilmi hoidossa. Ei tullut, koska sitä ei Marilta kysytty.

– Hoitovirheilmoitukseeni vastasivat lääkärit, jotka eivät edes olleet tavanneet minua.

Mari heitti paperit menemään.

Hän laski, että kävi puolentoista vuoden aikana lääkäreillä ja ravitsemusterapeuteilla yhteensä 43 kertaa. Paitsi aikaa, siihen meni sekä hänen että työnantajan rahaa, kymmeniä tuhansia euroja.

– Käytin kaikki säästöni terveyteni hoitamiseen. Olin niin vihainen, ettei hoitovirhettä myönnetty. Isäni sanoi ihanasti, että se, mitä rahalla saa, on halpaa. Oli pakko kääntää asia niin, että olen kiitollinen siitä, että toivun.

Implanttien valmistajan edustaja oli kehottanut Maria tekemään ilmoituksen lääkevahinkovakuutusyhtiöön. Syyskuussa 2018 hän sai sieltä positiivisen päätöksen. Korvausta tulisi 2 000 euroa ja lisäksi mahdollisesti matkakorvauksia.

– Vihdoin jokin taho myönsi, että vahinko oli tapahtunut. Eihän tuo summa silti korvaa oikeasti mitään, mitä olen joutunut käymään läpi.

Marista tuntuu yhä pahalta, että sairaalassa, jossa sterilisaatio tehtiin, suhtauduttiin ongelmiin vähättelevästi.

– Minulla oli se ”etu”, että oireeni näkyivät rajusti ulospäin. Ne oli pakko ottaa vakavasti. Millaistakohan kohtelua saavat he, joilla ei ole näkyviä oireita? Otetaanko heidän hätänsä tosissaan?

Sittemmin kyseisestä sterilointimenetelmästä on luovuttu sekä Suomessa että maailmalla.

Marille ratsastus on aina ollut henkireikä. Kun hän ei voinut ratsastaa, hän istui karsinassa islanninhevostamman vieressä hengittelemässä. Tallilla Marin oli hyvä olla silloinkin, kun oireet olivat pahimmillaan.

Vuosi sitten kesällä vietettiin tallin kymmenvuotisjuhlia. Oli ihana, kevyt tunnelma. Mari joi viiniä ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Hän ajatteli, että kyllä tämä tästä.

– Pystyin pitämään hauskaa ilman, että jokin paikka räjähtää. Vitsi, normaalia elämää!

Sterilisaatiosta on nyt melkein neljä vuotta. Elämä ei ole vieläkään ihan normaalia. Huulet saattavat yhä turvota, kun Mari hengästyy.

Silti päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus.

– En ehkä palaa ihan ennalleen, mutta voin elää turvallisempaa elämää. Elin puolitoista vuotta veitsenterällä. Välillä ihmettelen, onko kaikki tämä todella tapahtunut! En uskalla edes ajatella, kuinka huonoon kuntoon olisin voinut mennä, jos en olisi itse tajunnut nikkeliallergiaa.

Mari toivoo, että potilaan oireet otettaisiin tosissaan. Hän oli tottunut luottamaan lääkäreihin, sillä hänen oma isänsäkin oli lääkäri.

– Vaikka allergia on yleinen vaiva, siitä kärsivät leimataan helposti hysteerisiksi, samoin kilpirauhassairaat. Jatkossa osaan kyseenalaistaa paljon enemmän. Tutkin ja selvitän asioita itse.

Enää Marin ei tarvitse pelätä hengenvaarallisia allergiareaktioita ja pitää niiden ensihoitoon tarkoitettua adrenaliinikynää aina lähellään.

– Ihaninta on, että voin tehdä asioita ilman pelkoa. Jokainen päivä, jonka saan elää terveenä, on lahja.

Nikkeliallergia on kosketusallergiaa. Ihottuma tulee kosketuksesta ärsyttävän aineen kanssa.

Kosketusallergiaa on kahta tyyppiä. Nopeassa versiossa reaktio voi ilmetä 20 minuutissa. Hidas muoto, joihin nikkeliallergia kuuluu, oireilee 1–7 päivässä.

Allergeeni voi kulkeutua verenkiertoon myös hengitysilmasta, suun kautta tai esimerkiksi perä- tai emätinpuikosta.

Hitaassa allergiassa ihottumaa ja turvotusta on usein silmäluomissa, nivustaipeissa ja kainaloissa.

Oireita ovat myös kutina, punoitus ja hilseily. Käsiekseema voi kroonistua.

Nikkeliallergia oli aiemmin yleinen. 2000-luvulla tuotteiden nikkelipitoisuutta on rajoitettu. Nikkeliä voi yhä olla koruissa, silmälaseissa, jousisoittimissa ja toimistotarvikkeissa.

Hoitomuodot ovat hydronikortisonivoide ja nikkelin välttäminen.

Lähteet: allergia.fi, Duodecim ja Terveyskirjasto

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 4/2019.