”KEHONI OLI yltä päällä hiestä. En ollut syönyt enkä nukkunut moneen päivään ja pelkäsin kaikkea, mikä muistutti puolisostani.

Tuona yönä herätin murros­ikäisen kuopukseni ja vannotin häntä auttamaan minut aamulla hoitoon. Mieleni ei enää kestänyt elämää, johon olin ajautunut. Ymmärsin olevani psykoosin rajoilla.

Seuraavana päivänä pääsin psykiatriseen sairaalaan, jossa vietin lopulta kuukauden. Aluksi olin hyvin heikko ja halusin vain nukkua kaiken kauhean pois.

OLIN ELÄNYT lähes parikymmentä vuotta avioliitossa miehen kanssa, jolla oli narsistisia piirteitä. Hän myös hamstrasi tavaraa ja käytti hyvin paljon alkoholia.

Suhteemme ei ollut alun perinkään suuri rakkaustarina. Mies tuli vastaan yökerhossa ja hurmasi minut lähettämällä ruusuja työpaikalleni seuraavana päivänä. Kolmen kuukauden päästä olimme jo kihloissa, vuoden päästä naimisissa.

Jälkeenpäin ymmärsin, että olin helppo saalis. Mies sai minut kaunopuheisuudellaan uskomaan, että oli juuri oikea minulle.

ESIKOINEN SYNTYI vuoden päästä häistä. Sairastuin saman tien rintatulehdukseen ja kuumeeni nousi lähes 40 asteeseen.

Puolisoni ei ollut siitä moksiskaan vaan lähti harrastuksiinsa ja jätti minut yksin vastasyntyneen kanssa. Kuumetokkuraisena ymmärsin, että puolisoni ei kantaisi vastuuta perheestämme.

Meille syntyi kuitenkin vielä kaksi lasta. Omaksuin vahvan naisen roolin, johon olin saanut mallin lapsuudenkodistani. En ehtinyt ajatella epäsuhtaista liittoa, sillä opiskelin, tein töitä, hoidin lapset ja kodin. Mies teki pitkiä työpäiviä ja kävi iltaisin harrastuksissa.

Järjestelmä toimi niin, että oli me neljä ja isä.

KAIKKEEN TOTTUU. Aloin vähitellen uskoa, että olen ansainnut liiton, jossa elimme mieheni kanssa kuin kaksi toisilleen täysin vierasta ihmistä. Tunsin, että välillämme ei ollut rakkautta enkä voinut olla oma itseni.

Puoliso hallitsi minua ja lapsia monin tavoin. Hän pelotteli meitä sanomalla, että ilman häntä emme ole mitään, emme tule toimeen. Hän kiristi myös rahalla. Hänellä oli perheessämme taloudellinen ylivalta.

Olohuoneessa oli hänen hankkimansa epämukavat designnojatuolit eikä kulmasohvaa, jota toivoimme lasten kanssa. Koti täyttyi muutenkin miehelle tärkeistä antiikki- ja pop-antiikkiesineistä.

Aloin vuosien kuluessa jopa hävetä puolisoani. Kuka haluaisi kuunnella jatkuvasti toisen omahyväistä kehuskelua?

Skismatilanteissa sain kuulla olevani väärässä tai ongelman aiheuttaja. Hän syytti ongelmistaan aina muita ja käänsi asiat itselleen edullisiksi.

Vuosien aikana hän keräsi ympärilleen vaikutusvaltaisia ihmisiä. Hän tunsi kaupungin jokaisen poliitikon ja lyöttäytyi milloin minkäkin tuomarin tai lääkärin puolitutuksi.

En voinut ajatuksissanikaan erota, sillä tiesin, että mies saisi suhteidensa ansiosta lapset itselleen.

ENNEN HOITOON menemistä olin kuitenkin tehnyt puolisolleni selväksi, että haluan avioeron. Hän suostui siihen sillä ehdolla, että allekirjoitan ositussopimuksen, jolla luovutan kaiken omaisuuden hänelle. Allekirjoitin sopimuksen ja olisin suostunut mihin tahansa, jotta suhde vain päättyisi.

Kun sairaalassa olon jälkeen pääsin muuttamaan omaan asuntoon, oloni oli silti ristiriitainen. Minulla ei ollut yhtään huonekalua. Heitin loputkin tavarat roskiin, sillä en halunnut muistutuksia menneestä. Jätin omaisuuteni lisäksi kaikki entiseen mieheeni liittyneet kontaktit.

Yhtäkkiä minulta oli pyyhitty yli kaksikymmentä vuotta elämästäni pois ja minun piti aloittaa täysin alusta, identiteettiä myöten. Olin niin rikkinäinen ja uuvuksissa, etten enää oikein tiennyt, kuka olen.

SÄRKYNYT MIELI vaati runsaasti aikaa toipuakseen. Kävin terapiassa vuoden sen jälkeen, kun pääsin sairaalasta. Tunsin silti, että muut eivät voineet täysin ymmärtää, mitä olin käynyt läpi. Olin vuosia työkyvytön.

Parasta apua sain itseltäni. Elin omanlaistani retriittiä ja saatoin olla neljän seinän sisällä päiviä puhumatta kenellekään.

Opettelin vähitellen luottamaan tulevaisuuteen. Jossain vaiheessa aloin taas kuulla omaa ääntäni ja uskoa itseeni ja siihen, että elämän kuuluu olla sellaista, mitä itse haluan sen olevan.

Kun pikkuhiljaa näin taas elämässä kauneutta ja sain auttaa lapsiani selviytymään traumoistaan, löysin uudelleen herkkyyteni, jonka olin kadottanut.

ERAKKOVUOSIEN JÄLKEEN kaikki on nyt hyvin. Tosin ilman tiukkoja rajoja en voi edelleenkään olla. Jotta tasapaino pysyy, elämäni pitää olla mahdollisimman normaalia. Keho ilmoittaa heti, jos joudun mukavuusalueen reunalle. Olen jättäytynyt taka-alalle isoäitiydessä ja teen töitä vain luotettavien ihmisten kanssa.

Uskon taas nuoren itseni lailla siihen, että jokainen saa tavoitella mitä haluaa, eikä se ole keneltäkään muulta pois. Vaikeista kokemuksistani huolimatta en haluaisi palata ajassa taaksepäin, sillä olen nyt ehjempi kuin aiemmin. En ole enää kenenkään kynnysmatto enkä sivuhahmo omassa tarinassani.

Kristiinan sukunimi on jätetty pois aiheen arkaluonteisuuden vuoksi.

Juttu on alun perin julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 14/2022.