
Ratkotko sudokuja ja ristikkoja ajatellen, että ne ovat hyvää aivojumppaa? Ajattelet ihan oikein, sillä sitä ne ovatkin. Moni luulee myös, että ne ovat parasta mahdollista treeniä aivoille, mutta se onkin monimutkaisempi kysymys.
”Sudokuilla ja muilla älyharjoitteilla hyödynnetään erityisesti aivojen hermoverkkoja, mutta aivoterveyden ylläpitoon tarvitaan muutakin”, neurotieteen apulaisprofessori Tiina Parviainen Jyväskylän yliopiston Aivotutkimuskeskuksesta sanoo.
Aivot ovat yksi sisäelin, jota voi huoltaa samalla tavoin kuin muutakin kroppaa eli liikkumalla ja pitämällä huolta elintavoista.
”Liikunta pitää elimistön, aivot mukaan lukien, kunnossa, mikä mahdollistaa sen, että älyharjoitteet ja muut kognitiiviset treenit vaikuttavat aivoihin.”
Paikallaan istuen tehty älytreeni harjoittaa aivoja hieman eri tavoin kuin liikunta. Älytreeni ei korvaa liikuntaa tai toisinpäin, vaan molempia tarvitaan.
”Liikunta ikään kuin pitää yllä aivojen vetreyttä, mutta kaikenlainen päättely, ongelmanratkaisu ja sosiaalinen vuorovaikutus ovat aivojen peruskauraa, jota tarvitaan myös.”
Jos haluaa maksimaalisen aivotreenin, kannattaako yhdistää lenkki ja vaikka haastavan äänikirjan kuuntelu?
”Kävelyyn on helppo lisätä aivojen aktivointia, koska se on ihmiselle automaattinen toiminto eikä liikeratoihin tarvitse keskittyä. Sitä ei ole kuitenkaan tutkittu paljon, pitäisikö liikuntaan suoraan yhdistää muuta tekemistä. Liikunnan positiiviset vaikutukset oppimiseen syntyvät luultavasti pidemmällä aikavälillä.”
Liikunta edistää uusien hermosolujen syntyä aivoissa
Miksi liikunta on aivojen hyvinvoinnin ja sairauksien ehkäisyn kannalta niin tärkeää?
Liikuntasuorituksen aikana muun muassa verenkierto tehostuu, hapen ja ravinnon kulku elimistössä paranevat ja aineenvaihdunta ja hormonituotanto muuttuvat.
”Liikkuminen vaikuttaa aivoihin montaa eri reittiä, ja tutkimuksissa on havaittu yhteys esimerkiksi oppimiseen ja tarkkaavuuteen. Myös esimerkiksi hermokasvutekijöiden määrä elimistössä lisääntyy”, Parviainen kertoo.
Eläinkokeissa on osoitettu, että liikunta edistää uusien hermosolujen syntyä aivoissa, mutta ihmisillä asiaa on vaikea tutkia.
Hae apua!
Säännöllinen liikunta lisää aivoterveyttä. Apua saat liikuntaneuvojalta tai personal trainerilta. Työterveyslaitoksen sivuilta saat vinkkejä aivotyön ergonomiaan: ttl.fi/oppimateriaalit/aivotyo-sujuvaksi. Jos olet ahdistunut tai kärsit uupumuksesta, hae apua terveyskeskuksesta tai työterveyslääkäriltä, joka voi ohjata eteenpäin.
Liikunta voi ylläpitää muistin toimintaa
Erityisesti säännöllisellä kestävyysliikunnalla on osoitettu olevan useita aivohyötyjä. Treenin ei tarvitse olla kovaa, vaan pelkkä kävelykin kannattaa.
Ikääntyneillä aerobisen liikunnan lisääminen on pitkällä aikavälillä hidastanut ikääntymisen liittyviä vaikutuksia aivojen eri osissa mutta varsinkin hippokampuksessa, joka huolehtii muistitoimintojen säilymisestä. Liikunta voi siis ylläpitää muistin toimintaa ja kasvattaa vastustuskykyä muistin heikkenemiselle.
Pitkäaikaisella liikunnalla on osoitettu olevan positiivisia vaikutuksia myös tarkkaavuuden suuntaamiseen, joka on olennainen osa aivojen toiminnanohjausta.
”Ihmisen synnynnäiset ominaisuudet kuitenkin vaikuttavat siihen, miten kroppa reagoi liikuntaan, joten myös aivovaikutukset voivat vaihdella”, Parviainen muistuttaa.
Elintavoilla on suuri rooli aivosairauksien ehkäisemisessä. Joka kolmas aivosairauksista olisi estettävissä muuttamalla elintapoja terveellisemmiksi.
On myös arvioitu, että noin joka viides nainen kärsii jossain vaiheessa elämäänsä jostain aivoterveyden ongelmasta, esimerkiksi masennuksesta, mutta liikunnan avulla riskiä voi huomattavasti pienentää.
Parasta aivoille
- Mielekkyys. Aivoterveyden kannalta on tärkeää, että liikunta, esimerkiksi lenkillä käyminen, on motivoivaa, mielekästä ja koukuttavaa.
- Löydä omat tapasi. Mieti keinoja, joilla saat liikunnan tuntumaan hyvältä, sillä se lisää motivaatiota, jolloin siitä tulee helpommin rutiini.
- Lenkkikaveri. Liiku kaverin kanssa, jos se tuo nautintoa. Sosiaalinen verkosto pitää aivot vireinä ja aktiivisina. Hyvät ihmissuhteet nostavat mielialaa.
- Nauti joutokäynnistä. Liikunta ilman suorituspaineita tai ylimääräisiä ärsykkeitä voi myös toimia hyvin. Lenkillä on helppo unohtaa tavoitteellinen ajattelu, jolloin hermoverkot ovat ikään kuin joutokäynnillä.
- Liiku ennen aivotyötä. Tutkimuksissa on huomattu, että oppiminen, muistaminen ja mieleen palauttaminen on tehokkainta silloin, kun koehenkilöt olivat liikkkuneet juuri ennen tutkimusta.
Lähteenä myös Aivoliitto
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 11/2023.