Muusikko Mira Luoti kantaa kehonsa ylpeästi: ”En ajattele elämän jälkiä virheinä"
Ihmiset
Muusikko Mira Luoti kantaa kehonsa ylpeästi: ”En ajattele elämän jälkiä virheinä"
Laulaja Mira Luoti pääsi eroon ulkonäköpaineista kohtaamalla ne. Somessa hän arkailee edelleen mutta on silti sielläkin oma itsensä. Ihana juuri näin -juttusarjassa esitellään naisia, jotka tekevät somesta aidompaa.
Teksti

Kuvat
,

Julkaistu 19.4.2021
Kauneus ja Terveys

Kun olin nuori, minua kutsuttiin mörssäriksi, sillä urheilin paljon ja olin lihaksikas. Olin kuulemma niin isokokoinen, ettei minusta voisi tulla esimerkiksi telinevoimistelijaa.

Takapuoltanikin väitettiin isoksi. Nykyään isoa pyllyä tavoitellaan. Vartalo­ihanne muuttuu muodin mukana.

Olen päässyt ulkonäköpaineiden yli kohtaamalla ne. Katsoin peilistä takapuoltani ja totesin, ettei se ole iso. Kasvupyrähdyksenikin loppui, ja olen nykyisin saman kokoinen kuin 11-vuotiaana: pieni, vaikka silloin olin iso.

Kampaajilta olen kuullut, että minulla on korkea otsa ja että minulle sopii otsatukka – tai että otsatukka ei sovi minulle. Mietin, että mikä oikeus toisen ulkonäköä on kommentoida näin?

Haluankin opettaa lapsilleni, että jokainen on kaunis ja persoonallinen sellaisena kuin on. Meillä ei tuoda esiin kauneusihanteita.

Lapset ovat opettaneet minua arvostamaan kehoani. Ennen lapsia saatoin käyttää vatsaa litistäviä pikku­housuja, vaikka minulla ei edes ollut isoa vatsaa.

Enää en puristele vatsamakkaroita, vaan vatsa saa pömpöttää. Minusta on myös kiva, että olen pienirintainen. Rintani eivät ole tiellä esimerkiksi urheillessa.

Hellin kehoani joogalla, kasvonaamioilla ja kylpylässä. Vartaloni on venynyt kolme kertaa äärimmilleen raskauksien takia. Se ei enää koskaan ole sellainen kuin ennen lapsia, mutta en ajattele elämän jälkiä virheinä.

Itse asiassa olen erittäin tyytyväinen itseeni. Minulla on kolme lasta, ja olen ikäisekseni hyvässä kunnossa.

Käyn salilla, lenkkeilen, tanssin, harrastan ryhmäliikuntaa ja joogaan. Päivittäinen liikunta tekee hyvää mielenterveydelleni. Jos harmittaa, lähden metsälenkille ja murheet on selätetty.

Venyn yhä spagaattiin kaikkiin suuntiin ja pystyn tekemään siltakaadon. Kun teen näyttelijän töitä, nautin siitä, että voin tehdä akrobaattisia liikkeitä. Siitä tulee tunne, että minun ei tarvitse hävetä kehossani mitään.

Teininä ajattelin, että 40-vuotias on vanha. Nyt ajattelen, että nelikymppinen on nuori ja parhaassa iässä. Minulla ei ole ikäkriisiä.

Olen lapsesta asti tehnyt paljon ryhmässä: harrastanut joukkuevoimistelua, laulanut bändissä ja näytellyt teatterissa. Opin jo tuolloin ajattelemaan, että jokaisella on omat vahvuutensa.

Somesta saan paineita, ja siellä olen arka. Olen arjessani usein ilman meikkiä, mutta en silti uskalla laittaa someen meikittömiä kuvia. Joskus mietin, näkyvätkö otsajuonteeni ja pitäisikö valita kuva, jossa ne eivät näy.

Silti ajattelen, että somen ei kuuluisi olla niin vakavaa. En edes osaa muokata kuvia mutta filttereitä käytän.

Elän kolmen lapsen kanssa arkea. Elämäni ei ole kovin glamourin täyteistä vaan ihan tavallista.

Mira Luoti

on 43-vuotias helsinkiläinen laulaja, jolla on kolme lasta. Mira tekee myös näyttelijäntöitä. Alun perin hän tuli tunnetuksi PMMP-yhtyeestä.

”En ajattele elämän jälkiä virheinä.”

Miran luottotuotteet

1. Hemmotteleva naamio: ”Tulen hyvälle tuulelle kasvonaamioista. Teemme tyttäreni kanssa usein naamiot yhdessä. Se on pieni hemmottelutuokio.” Virkistävä ja kosteuttava kangasnaamio Garnier Skinactive Moisture Bomb 2,85 e. 2. Pika-apu iholle: ”Bepanthen on rasvana ihan omaa luokkaansa. Käytän sitä huuliin, rohtumiin ja lasten haavoihin.” Bepanthen-voide 7,30 e. 3. Hiusten pelastaja: ”Minulla on tuuheat mutta ohuet hiukset. Esiintymisten takia hiuksiani käsitellään rajusti. Olen ihastunut korjaaviin hiushoitoihin.” Olaplex No.O Intensive Bond Building Treatment 31,90 e. 4. Moneen sopiva: ”Lotraan kookosöljyllä. Sitä voi laittaa hiuksiin, iholle ja ruokaan. Se sopii myös lapsille.” Cocovi Luomu Neitsytkookos­öljy 5,90 e.
Kommentoi +