”Potilas tulee vastaanotolle jäykän polven takia. Kun kysyn liikunnasta, hän sanoo, että laskettelisi, vaeltaisi tai pyöräilisi mielellään, mutta ei polven takia voi.

Kun kysyn, mikä polvessa on, potilas kertoo, että lääkäri otti kymmenen vuotta sitten röntgenkuvat ja sanoi, että polvessa on kulumavika. Nyt sitä pitää varoa.

Tällaiseen törmään työssäni hirveän usein.

Akuutissa vaiheessa pitääkin olla varovainen, mutta akuutista vaiheesta voi olla viisikin vuotta. Uskomus voi jäädä päälle.

Moni ulkoistaa vaivojensa hoitamisen ja terveydestään huolehtimisen muille, kuten lääkäreille.

Ihmiset esimerkiksi istuvat paljon. Elimistö tottuu siihen, ettei tarvitse tehdä mitään. Lihakset ja verenkierto heikkenevät, ja istumisesta tulee niska­jännityksiä ja selkäkipuja.

Kun vaivoja ei vielä ole, ihminen ei välttämättä näe liikunnalle tarvetta. Kun vaivoja tulee, hän ajattelee, että enhän minä nyt voi liikkua.

Lähes kaikilla on tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja. Tyypillisesti niiden takia mennään lääkäriin, lääkäri antaa lääkkeitä ja joskus lähetteen leikkaukseen. Potilaalle tulee mielikuva, että hän ei itse voi tehdä vaivalleen juuri mitään.

Asia on aivan toisinpäin. Itse pystyy tekemään eniten. Suurimpaan osaan tuki- ja liikuntaelimistön vaivoista auttaa liikunta.

Akuuteissa vammoissa tai tilanteissa, joissa kipeälle jalalle ei pysty varaamaan, liikunta ei tietenkään ole lääke. Lääkäriin pitää mennä kiireesti myös silloin, jos selkäkipu säteilee alaraajaan tai siihen liittyy tuntopuutoksia tai virtsanpitovaikeuksia.

Olen itse urheillut aina paljon. Nyt 57-vuotiaana lenkkeilen pari kolme kertaa viikossa. Käyn kuntosalilla, pelaan golfia ja hiihdän.

Olen paremmalla päällä, kun veri kiertää elimistössä. Jaksan ongelmitta nousta portaita, kantaa tavaroita ja kävellä golfkentällä viisi tuntia. Minulla on vahva tunne, että kunnosta huolehtiminen on parasta, mitä voin tehdä itselleni.

Tutkimukset ovat vain vahvistaneet ajatustani.

Liikunnan voima on valtava, ja varsinkin eläkeiässä se alkaa näkyä. On tutkittu, että 80-vuotias, joka on koko elämänsä treenannut, on yhtä hyvässä fyysisessä kunnossa kuin 30-vuotias, joka ei ole harrastanut liikuntaa.

Liikkuminen vaatii harjoittelua. Jos elimistö ei ole tottunut rasitukseen, aluksi voi tulla entistä huonompi olo. Keskiraskasta liikuntaa pitää jaksaa harrastaa useita kertoja viikossa usean kuukauden ajan, jotta keho tottuu rasitukseen ja hyvän olon hormoneja alkaa erittyä.

Kannattaa pohdiskella, mitkä liikunnan aloittamisen esteet ovat. Onko syy kipeä polvi tai selkä?

Kokeile silti lähteä vaikka puolen tunnin kävelylle. Voi olla, että polvi ei kipeydykään vaan tulee parempi olo.”