
Tällä palstalla misogyniapoliisi Virpi Salmi jahtaa mediassa ja yhteiskunnassa rehottavaa misogyniaa ja räpsäyttää rikkeestä kunnon rangaistuksen. Sinä pääset mukaan lautamieheksi, siis hetkinen, räps, maallikkotuomariksi.
Tapaus: Tyttöjen tekemän katuväkivallan oletettu lisääntyminen
Misogyniapoliisi sai kuuman vinkin raivostuneelta nuorisotyön asiantuntijalta. Reilu viikko sitten Ylen pääuutisten joukossa roikkui lähes vuorokauden ajan tämä juttu: Kadulla on tyttöjä, jotka oireilevat väkivallalla ja keräävät itselleen nimeä: asiantuntijat kertovat, miksi olemme nyt vedenjakajalla.
Jutusta saa äkkivilkaisulla kuvan, että in Finland we have this thing called tyttöjen kasvava ja huolestuttava katuväkivalta.
Paitsi ettei ole. Kadulta ei ole löytynyt yhtään raivoavaa tyttöä eikä kukaan asiantuntijakaan muista sellaista nähneensä. On yksi nimetön 28-vuotias, joka muistelee vuosia vanhaa nuoruutensa väkivaltatapausta. Hänen kertomuksensa onkin pilkottu jutun sekaan dramaattisiin, tummanpuhuviin laatikoihin.
Jutussa asiantuntija sanoo, että hänen tietojensa mukaan katujengeissä ei ole aktiivisia naisjäseniä ja poikien väkivalta on kaikissa lajeissaan moninkertaista tyttöjen tekemään väkivaltaan nähden, sanoo poliisin TUORE tilasto.
Silti jutun kärkeen on nostettu tyttöjen ehkäpä potentiaalinen väkivaltaisuus, josta saattaa tulevaisuudessa tulla ongelma. Sillä spekuloidaan läpi jutun ilman mitään todisteita, että joku olisi pannut tällaista merkille.
Tältä näyttää, kun pyöreää palikkaa sullotaan neliskulmaiseen reikään. Toimituksessa on saatu ”idea” väkivaltaisista naisista, joten todellisuudesta on etsittävä mitä tahansa todisteiden hiukkasia sitä tukemaan.
SUOMESSA ELETÄÄN illuusiossa, että tasa-arvo on toteutunut. Tasa-arvo on kansallinen ylpeydenaihe, niin kuin talvisota, miesten jääkiekon maailmanmestaruus ja Nokia 2110. Niistä ei saa puhua pahaa tai jollekin tulee paha mieli. Siksi ei myöskään suomalaisesta tasa-arvosta saa puhua pahaa eli osoittaa sen epätäydellisyyksiä.
Mediassa tasa-arvoa teeskennellään usein niin, että tutkimusten mukaan päivänselvästi sukupuolittuneista asioista ja ilmiöistä kirjoitetaan ikään kuin sukupuolta ei olisi ollenkaan tai asia koskisi kaikkia sukupuolia samalla tavalla. (Yllättävän harva asia yhteiskunnassa on sellainen.)
Uutisen vanha määritelmä on, että ei ole uutinen, jos koira puri miestä, mutta jos mies puri koiraa, se on. Siksi uutisneniä kiihottavat erityisesti miestyypilliset, inhottavat asiat, joita naisetkin edustavat, esimerkiksi alkoholismi, väkivalta, perheen hylkääminen, lasten vieminen päiväkotiin ja uran tekeminen, paloittelumurhaaminen, seksuaalinen häirintä, seksin vonkaaminen ja niin edelleen. Se perustuu syvälliselle ajatukselle, että eikö olekin jännää, että naisetkin tekevät tällaista, vaikka toiset ovat Marsista ja toiset perseestä, vai miten se meni.
Kun kaikki kivet on käännetty ja on löydetty nainen, joka vahvistaa tasapuolisuusharhan, voidaan huokaista helpotuksesta: tasa-arvo-ongelmaa ei ole, koska naisetkin ovat tehneet jotain ällöttävää.
NUORISOTYÖN ASIANTUNTIJA veti Ylen jutusta pultit siksi, että jutun alussa viitataan tyttöjen ”räjähdysmäisesti” lisääntyneeseen uupumiseen ja ahdistuneisuuteen, mitä kouluterveyskyselyt ovat jo jonkin aikaa selvästi osoittaneet.
Sen sijaan, että jutussa olisi käsitelty tätä oikeaa ongelmaa, keksittiin yhdistää siihen itse keksitty ajatus, että tyttöjen katuväkivalta on lisääntynyt, ja suunnattiin huomio johonkin ihan muualle.