Tällä palstalla misogyniapoliisi Virpi Salmi jahtaa mediassa ja yhteiskunnassa rehottavaa misogyniaa ja räpsäyttää rikkeestä kunnon rangaistuksen. Sinä pääset mukaan lautamieheksi, siis hetkinen, räps, maallikkotuomariksi.
TAPAUS: Joulu on misogyyninen juhla
ALOITETAAN ENSIMMÄISESTÄ joulusta. (Keskitalven juhlaa on vietetty iät ajat, mutta toki se on myöhemmin kaapattu uskonnolliseen käyttöön.)
On erinomaisen tunnettua, että tallissa syntyvän lapsen äiti on neitsyt, vaikka on naimisissa ja raskaana. Miten nainen voisi muutoin olla tarpeeksi puhtoinen ja kelpoinen tällaiseen tehtävään. Ajatelkaa, miten mahdoton ajatus, että hän olisi esimerkiksi saanut orgasmin.
Opetus on, että naisen arvo on olla neitsyt ja/tai raskaana, kasvatusalustana jollekin hienolle, ei-naiselle. Myöhemmin hän saa myös keittää seurakunnassa kahvia.
Tallissa syntyvä lapsi on tietysti poika.
Siellä isä ja poika istuvat miesten valtakunnassa, ja mitä veikkaatte, jos tehtäisiin kysely kolmannen osapuolen eli pyhän hengen sukupuolesta, mitä jengi vastaisi. Ei se ainakaan feminiininen ole.
Naisille ei ole paikkaa siinä huushollissa, paitsi ehkä keittiössä laatikoita tekemässä.
KELATAAN PARI TUHATTA vuotta eteenpäin. Nyt meillä on joulupukki, varakas, valkoinen, vanha mies, joka päättää maailmassa, kuka on minkäkin arvoinen. Se antaa kapitalismin kauniin ajatuksen mukaan lisää tavaraa niille, joilla jo on.
Nykypukin juuret ovat 1950-lukulaisessa amerikkalaiskulttuurissa, siinä samassa misogyynisessä maailmankatsomuksessa, jossa naiset pakotettiin sotien jälkeen takaisin hellan ääreen. Kotiäitiydestä tehtiin naisille se toinen pyhä tehtävä, joka seurasi neitsyyden jälkeen.
Siksi pukillakin on oma kotirouva, jolla on niin kroonisesti puurokauha kädessään, ettei tarvita Freudia pahan peniskateuden toteamiseen. Eikä ihme: pukki kiertää maailmaa, nainen on tuomittu ikuisesti hämmentämään puuroa jonnekin jumalan selän taakse.
Porot ovat miehiä, toimeliaat, asioita tekevät tontut ovat miehiä.
Onneksi vietämme nykyään joulua tasa-arvoisessa Suomessa. Täällä vallitsee asenne, että on kuulkaas ihan naisen oma valinta, jos ajaa itsensä burn outiin jouluvalmistelujen takia, kukaan ei pakota niitä kortteja lähettelemään ja pipareita pyörittelemään.