Tällä palstalla misogyniapoliisi Virpi Salmi jahtaa mediassa ja yhteiskunnassa rehottavaa misogyniaa ja räpsäyttää rikkeestä kunnon rangaistuksen. Sinä pääset mukaan lautamieheksi, siis hetkinen, räps, maallikkotuomariksi.

MISOGYNIAPOLIISI ON seuraillut suurennuslasin kanssa keskustelupalstoja syystä, että viime vuonna tuli voimaan perhevapaauudistus, jossa isien ansiosidonnaisia vapaita lisättiin.

Voisi kuvitella, että pidemmät ansiosidonnaiset lapsenhoitovapaat, jotka tähtäävät naisten hoivataakan vähentämiseen ja tasa-arvoisempaan työelämään, olisi naisnäkökulmasta vain hyvä asia. Mutta ei.

Keskusteluketjut pullistelevat naisia, jotka kertovat, että heidän miehensä eivät ainakaan hoida vapailla lapsia vaan golfaavat. Heidän miehensä eivät voi olla töistä pois, koska ovat työpaikkansa ihme- ja supermiehiä, joita ilman koko ala romahtaa. Perhe ajautuu välittömään konkurssiin, jos isä on neljä kuukautta ansiosidonnaisella vapaalla ja äiti töissä. Ja sitten se on yleisin: äiti on biologiansa takia lapselle parempi hoitaja ainakin syntymästä asepalvelukseen asti.

Käytin esimerkkinä itsestään selvästi poikalasta, koska sehän on oletus ja standardi. Armeijassa poikalasta voi sitten mieskin kasvattaa, sitä ennen miestä tarvitaan vain uroksen mallina.

Suurin osa näistä väitteistä on tietysti puppua, mutta en epäile, etteivätkö niitä esittävät naiset niihin uskoisi. Sellaista on elää patriarkaatissa, joka kaksinapaisen sukupuolikäsityksen perusteella kertoo, mitä ihmiset voivat ja mitä he eivät voi tehdä.

PERHEVAPAISTA JA vanhemmuudesta keskustelevat Suomessa käytännössä pelkästään naiset. Se on tietysti seurausta siitä, että naiset ovat olleet lastenhoidosta paitsi päävastuussa, se on katsottu myös yhteiskunnassa naisten erityisosaamisalueeksi.

Suomalainen tasa-arvohan perustuu sille, että miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia, kunhan ovat tiukasti rajatuilla omilla tonteillaan. Eli toisin sanoen kunhan naiset eivät liian suurissa määrin pyri miesten alueille bisnekseen, vallankäyttöön, teknologiaan, urheilujohtoon tai finanssihommiin, vaan pysyttelevät perhe- ja lapsiasioiden, sosiaali- ja hoitoalan ja opetus- ja tukitoimintojen alueella. Ministereinä (vain tätä nykyistä hallitusta lukuunottamatta) ja johtajanpaikoilla naiset hoitavat henkilöstö- ja sosiaalikysymyksiä. Toimitusjohtajat ja valtiovarainministerit ovat aina miehiä.

Olen joskus kutsunut tätä emäntäfeminismiksi. Sen ydinajatus on hokea, että on naistenkin työ yhtä tärkeää ja sitäkin tarvitaan, kun miehet siis salissa tekevät päätökset ja naiset siivoavat ja valmistelevat ruoat. Emäntäfeminismin tavoitteena ei ole tasata vallan ja rahan jakautumista, vaan olla tarpeeksi mietoa, jotta isännät eivät hermostu.

Emäntäfeminismin perinteiden ansiosta Suomessa elää naisia, jotka uskovat, että kaikkien mahdollisten perhevapaiden pitäminen on paitsi kunnon naisen velvollisuus myös hänen oikeutensa.

KUN KESKUSTAPUOLUE sai 1980-luvulla läpi erityisesti maatalon emäntien tukimuodoksi kaavaillun kotihoidontuen, sen keston pohjalta syntyi pikkuhiljaa ajatus, että kunnon äiti on lapsen kanssa kotona, kunnes lapsi on kolmevuotias. Se oli aikamoinen jarrupoljin työelämän tasa-arvon kehittymiselle, varsinkin kun poljinta painavat innokkaimmin naiset itse.

Aikamme trendit eli intensiivinen vanhemmuus sekä äitiyden ja ”feminiinisyyden” mystifiointi satavat tähän samaan laariin: vanhemmuus eli äitiys on jotain, johon vain nainen täydellisesti kykenee ja vain siinä tapauksessa, että omistautuu sille.

Kaikki naiset eivät tietenkään ole feministejä ja naisetkin voivat toimia misogyynisesti. Perhevapaiden jakamisen vastustaminen millä tahansa perusteella, joka ponnistaa siitä, että äidin velvollisuudet nyt vain ovat suuremmat, on misogyynistä toimintaa.

Se asettaa kapuloita niiden naisten rattaisiin, jotka haluavat olla muutakin kuin äitejä, eivät halua olla lainkaan äitejä, eivät halua besserwisseröidä äitiydellään ja haluavat puolet vallasta ja vastuusta.