”Suomessa ollaan tyytyväisiä, että työelämä on perheystävällinen. Moni työpaikka onkin, mutta samalla ei vielä ymmärretä erilaisia perhemuotoja, kuten uusperheitä ja sateenkaariperheitä. Ja yksi ryhmä unohtuu: lapsettomat.

Monilla työpaikoilla on normi, että lapseton joustaa. Ongelmaksi asia muuttuu sitten, kun hän ei haluakaan venyä.

Lapsettomat joutuvat usein joustamaan lomissa. Se ei ole lapsiperheellisten vaan järjestelmän syy: toki perheelliset tarvitsevat lomaa, kun päiväkodit ovat kiinni. Kuulin myös työpaikasta, jossa lapsettoman on pitänyt pysyä korona-aikana toimistolla, perheelliset ovat voineet olla etänä.

Aina ei ymmärretä, että lapsetonkin kaipaa joustoa. Hänelle vaikkapa serkun lapset ovat rakkaita, mutta sosiaalista vanhemmuutta ei nähdä arvokkaana. Tai sairas koira vaikeuttaa työn ja yksityiselämän yhdistämistä, mutta siitä ei kehtaa sanoa, kun pelkää vähätteleviä reaktioita.

Lapsettomuuden surusta on vaikea puhua. Se voi vaikuttaa töissä jaksamiseen, mutta surua ei ymmärretä, sillä moni ajattelee, ettei ole konkreettisesti menetetty mitään. Moni vaikeneekin lapsettomuushoidoista tai adoptioprosessista. Niiden takia myös syrjitään – laki suojaa paremmin raskaana olevaa. Esimerkiksi potkut voivat keskeyttää adoption, ja lapsettomuushoidot ovat fyysisesti rankkoja, mutta sairauslomaa ei aina saa palkallisena.

Jatkuva joustaminen voi johtaa uupumiseen, mutta sitä ei välttämättä ymmärretä: Ajatellaan, että miksi hän uupuu, kun hänellä ei ole lapsia.

Vanhat asenteet saattavat vaikuttaa yhä. Entisaikaan oli kamala kohtalo jäädä naimattomaksi. Kun kirjoitin kirjaa vanhojenpiikojen historiasta, selvisi, että naimattomat naiset olivat alempiarvoisia kuin naimisissa olevat. Heidän piti ansaita elatuksensa sisaruksia ja vanhempia auttamalla – eli luopumalla omista tarpeistaan.

Jatkuva joustaminen haittaa kaikkia. Ajatus, että lapseton joustaa, voi johtaa siihen, että perheellisiä syrjitään: määräaikaisuus ei jatku, jos tulee raskaaksi, tai uralla eteneminen pysähtyy perheellistymiseen.

Jokainen voi vaikuttaa työpaikan tasa-arvoisuuteen sillä, että ei tuomitse ja arvostele, vaan pitää muiden tarpeita yhtä arvokkaina kuin omia.”

Tiina-Emilia Kaunisto, 38, on erityisasiantuntija Monimuotoiset perheet -verkostossa. Hän on kirjoittanut kirjan Lemmenmanauskirja (2019), joka käsittelee sinkkujen ja deittailun historiaa.

Juttu on julkaistu Trendissä.