Mikä on sinun viimeinen tahtosi? Tee hyvä testamentti
Mainos: Hyvä testamentti
Mikä on sinun viimeinen tahtosi? Tee hyvä testamentti
Vapaaehtoistyö ja kuukausilahjoittaminen ovat monelle tuttuja auttamisen muotoja, mutta yleishyödyllisiä yhteisöjä voi tukea myös testamenttilahjoituksella. Hyvä testamentti -kampanja teetti elokuussa 2022 tutkimuksen, jolla selvitettiin suomalaisten ajatuksia testamentteihin liittyen. Tutkimuksessa kävi ilmi, että tärkein syy testamentin tekemiselle tai sen harkitsemiselle on halu päättää itse, mihin omaisuus menee kuoleman jälkeen.
16.11.2022

Yleishyödylliset yhteisöt tekevät päivittäin tärkeää työtä luonnonsuojelun, ihmisoikeuksien, terveyden ja sosiaalipalvelujen eteen – lista vastuullisista toimijoista on pitkä. Monet yhteisöt tekevät sekä konkreettista ruohonjuuritason työtä että edistävät parempaa tulevaisuutta vaikuttamalla päätöksentekoon. Yleishyödyllisten yhteisöjen toiminta perustuu merkittävissä määrin lahjoitusten varaan. Vapaaehtoistyö ja kuukausilahjoittaminen ovat monelle tuttuja auttamisen muotoja, mutta yhteisöjä voi tukea myös testamenttilahjoituksella.

Hyvä testamentti -kampanja pyrkii edistämään tietoisuutta testamenttilahjoituksista. Kampanja teetti elokuussa 2022 koko väestön kattavan tutkimuksen, jolla selvitettiin suomalaisten ajatuksia testamentteihin liittyen. Perintöasiat ovat selkeästi pinnalla, sillä jopa 66 prosenttia vastaajista oli joko tehnyt testamentin tai ainakin harkinnut sen laatimista.

Hyvä testamentti -kampanjan Pia Tornikoski (vas.) ja Piia Jeremejeff kannustavat testamenttilahjoittamiseen. Kaikki mukana olevat järjestöt löydät kampanjasivuilta.

”Tietoisuus testamentin laatimisen sekä testamenttilahjoittamisen mahdollisuudesta on selkeästi lisääntynyt Suomessa. Testamentin laatiminen on yleistymässä muuallakin: esimerkiksi Iso-Britanniassa noin puolet ihmisistä on laatinut testamentin”, kertoo Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n pääsihteeri Pia Tornikoski.

Testamenttilahjoittaminen tarkoittaa omaisuuden lahjoittamista testamentilla itse valitsemalleen taholle. Lahjoitukset ovat tärkeä osa yleishyödyllisten yhteisöjen toiminnan rahoitusta. Suomessa niiden osuus on noin 5-15 prosenttia yhteisöjen varainhankinnasta. Vastaavasti maailmalla järjestöt rahoittavat testamenteilla jopa 20-30 prosenttia toiminnastaan.

Tärkein syy testamentin tekemiselle on halu päättää itse, mihin omaisuus menee kuoleman jälkeen.

Hyvä testamentti -kampanjan teettämässä tutkimuksessa kävi ilmi, että tärkein syy testamentin tekemiselle tai sen harkitsemiselle on halu päättää itse, mihin omaisuus menee kuoleman jälkeen. Muita syitä ovat halu muistaa itselle tärkeitä ihmisiä, verosuunnittelun tekeminen perijöiden puolesta ja omien arvojen mukaisen toiminnan edistäminen testamenttilahjoituksen avulla. Etenkin nuoret kokivat tärkeänä omien arvojensa mukaisen testamenttauksen.

”Perinnöillä ja lahjoituksilla on iso merkitys hyväntekeväisyysjärjestöjen toiminnalle. Testamenttaaminen järjestöille onkin yleistynyt viime vuosina”, Tornikoski kertoo.

Tutkimuksesta selvisi myös, että henkilöt, jotka eivät ole tehneet eivätkä harkinneet testamentin laatimista, eivät ole ylipäätään kokeneet asian olevan ajankohtainen. Toinen merkittävä syy testamentin tekemättä jättämiselle oli, että perinnönjakoa pidettiin selkeänä ilman testamenttiakin.

Testamenttia voi muuttaa

Testamentti on muotosidonnainen asiakirja, jonka on täytettävä tietyt vaatimukset ollakseen lainvoimainen. Moni tukeutuukin testamentin laatimisessa ammattilaiseen: 70 prosenttia testamentein tehneistä kertoo käyttäneensä juristin palveluita. Vastaavasti 27 prosenttia kertoo kirjanneensa viimeisen tahtonsa itse.

”Mitä vain voi tapahtua elämässä, mikään ei ole itsestään selvää. Tärkeintä on, että testamentti on laadittu. Se ei ole lopullinen asiakirja, vaan sitä on mahdollista muuttaa esimerkiksi erilaisten elämäntilanteiden ja omien arvojen muuttumisen myötä”, kertoo Hyvä testamentti -kampanjan lakiasiantuntija, varatuomari Piia Jeremejeff.

Näin sinäkin voit auttaa!

Jos haluat testamentata omaisuutesi tai osan siitä hyväntekeväisyyteen, helpoin tapa edetä asiassa on mennä Hyvä testamentti -sivuille, missä voit valita kymmenistä luotettavista järjestöistä juuri sinulle tärkeän kohteen. Sivuston kautta saat myös apua käytännön järjestelyihin.

Koko omaisuuttaan ei tarvitse lahjoittaa vaan voit itse päättää, mikä on sinulle sopiva lahjoitus. Pienikin rahasumma auttaa järjestöjä tekemään paljon hyvää. Kaikki apu otetaan kiitollisuudella vastaan, sillä pienistä puroista syntyy suuria virtoja.

Kommentoi +