Tänäkin aamuna espoolaisessa paritalossa on naurettu. Hupia on irronnut muun muassa sanomalehden oikaisupalstasta, jossa korjataan julkaisuun päätyneitä lipsahduksia. Parhaimpia paloja näyttelijä Miia Nuutila ja muusikko Antti Paavilainen lukevat ääneen.

”Meitä huvittavat oikaisut, joissa todetaan, että toinen henkilö vasemmalta ei ollutkaan Sirkka vaan Pentti”, Miia Nuutila kertoo.

Aiemmin Miia oli miehelleen lehden lukemisesta mustasukkainen.

”Minua ärsytti, kun Antti uppoutui lehteen joka päivä tuntikausiksi eikä huomioinut minua. Niinpä aloin itse tehdä samaa. Nyt nökötämme molemmat uutisten ja muiden puheenaiheiden parissa. Niistä syntyy usein herkullisia keskusteluja.”

Yhteisiä perinteitä aviopari on rakentanut nyt neljä vuotta. Se on käynyt yllättävän helposti, sillä huumorintajun lisäksi muutkin kiinnostuksen kohteet osuvat yksiin.

”Miian kanssa on ihanan helppo olla. Vaikka vietämme nykyään paljon aikaa kahdestaan ja teemme töitäkin yhdessä, nautin yhä suunnattomasti hänen seurastaan”, Antti Paavilainen kehuu vaimoaan.

Kun Miia tapasi Antin Uuden Iloisen Teatterin näytelmäharjoituksissa vuonna 2011, hän mietti kuumeisesti, kuka pitkänhuiskea mies mahtoi olla. Antti Paavilainen oli monelle tuttu suositusta Jean S -yhtyeestä, mutta Miia ei ollut orkesterista kuullutkaan.

”Näyttelijät ovat juuri tuollaisia, niin omassa kuplassaan, etteivät huomaa ketään muuta”, Antti kiusoittelee.

Miian mielestä Antti näytti ensin vähän pelottavalta.

”Hän oli vakava, ja hänellä oli pistävä katse.”

Ennakkokuvitelma osoittautui vääräksi. Miia huomasi, että Antti on viileää ulkokuortaan paljon leppoisampi. Vuosien varrella kaksikko tapasi satunnaisesti töiden yhteydessä ja juttu jatkui luontevasti aina siitä, mihin oli jäänyt.

Vuonna 2014 Antti ja Miia olivat äkkiä samanlaisessa elämäntilanteessa, kun molempien nuoruuden avioliitot olivat päättyneet eroon.

”Olin niin hajalla raskaan eroni jälkeen, että päätin, etten enää ikinä ryhdy suhteeseen kenenkään naisen kanssa. Järkeilin, että se on kaikkein viisainta”, Antti muistaa ajatelleensa.

Miiakin kipuili omien sydänsurujensa kanssa. Hän oli yrittänyt pelastaa liittoaan lastensa isän kanssa parisuhdeterapian avulla, tuloksetta.

”Minua ärsyttää, kun hoetaan, että ihmiset eroavat liian helposti. Omalta kohdaltani voin sanoa, että emme olleet ensimmäisenä luovuttamassa. Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää, minkälaisia haasteita puolisoiden välillä oikeasti on.”

Elämänpolkujen kulkeminen samassa rytmissä tuntuu Miiasta ja Antista kohtalon johdatukselta. Molemmilla on suunnilleen samanikäiset lapsetkin: Antilla on kaksi poikaa, Miialla tytär ja poika.

Eron myötä Miia ja Antti huomasivat painivansa samanlaisten tunteiden kanssa.

”Kumpikin meistä pelkäsi, kuinka ero vaikuttaa lapsiin, vaikka sisimmässämme tiesimme, ettei lasten ole hyvä kasvaa jatkuvien riitojenkaan keskellä. Puhuimme siitä paljon ja jaoimme avoimesti kokemuksiamme”, Miia toteaa.

Antin päätös yksin elämisestä rapisi sitä mukaa, kun keskustelut syvenivät.

”Miian koko olemus on täynnä valoa, joka tarttuu ja jää mieleen. Rakastuin Miiassa hänen aitouteensa ja siihen, että hän haluaa kaikille vilpittömästi hyvää. Se on harvinaista tässä teeskentelijöiden maailmassa.”

Miia sanoo hurmaantuneensa koko pakettiin. Jopa terävään katseeseen, jota hän oli aluksi pelännyt.

”Antissa on hyvä sekoitus hauskuutta, vakavuutta, syvällisyyttä ja viisautta. Hän on äärettömän luova ja hyvä keskustelija. Juuri sellainen ihminen, joka osaa mitä tahansa.”

Molemmat uskovat, että jokaiselle kohtaamiselle on silti oikea hetkensä. Kaksikymppisenä sydämessä ei olisi välttämättä ollut tilaa juuri tälle rakkaudelle.

”Nuorempana oli niin kiire luomaan uraa ja perustamaan perhettä, että parinvalintaa ajoivat silloin ihan toisenlaiset arvot ja hormonit”, Antti sanoo.

”Minä uskon kohtaloon myös ensimmäisen mieheni kohdalla. Meidänkin tapaamisemme oli todella taianomainen ja voimakas. Suhteemme kesti kaksikymmentä vuotta, mutta muuttui lopulta niin raskaaksi, ettemme enää jaksaneet”, Miia pohtii.

Antti arvelee, että lähtökohdat parisuhteelle ovat keski-iässä toisenlaiset. Jo koetut ihmissuhteet ovat kuljettaneet monenlaisten mankeleiden läpi. Työssä on kertynyt itsetuntoa, eikä ihminen halua ainakaan tietoisesti tehdä uudelleen samoja virheitä.

”Ikä tuo tunnelogiikkaa. Yhtäkkiä sitä vain tietää, että tämä ihminen on nyt se, jonka kanssa uskallan heittäytyä. Intuitio sanoo, että nyt ei kannata päästää irti. Niin minulle kävi Miian kanssa.”

Vaisto kehotti tarttumaan hetkeen myös sinä joulukuisena päivänä, kun Antti istui Miian kanssa tukholmalaisessa kahvilassa ja kuuli omaksi yllätyksekseen kosivansa.

”Sanat vain tulivat suustani, koska se tuntui oikealta.”

Häitä pariskunta vietti pari vuotta sitten lähimpien ystävien ja perheenjäsenten seurassa.

”Välillä ihan hävettää kertoa muille, kuinka onnellisia olemme. Ihmisillä on kaikenlaisia murheita, mutta meidän on todella hyvä olla yhdessä. Rakkaus tuntuu valtavalta etuoikeudelta. Meistä tuntuu, että olemme loppuelämän kumppanit”, Miia sanoo.

Miia ja Antti asuvat nykyään yhteisessä kodissa Espoon Tapiolassa. Tilavassa paritalossa on huoneet myös uusperheen neljälle lapselle, jotka asuvat Miian ja Antin luona vuoroviikoin.

”Aluksi jännitti eniten se, kuinka lapset sopeutuvat tilanteeseen. Yritimme edetä varovasti ja pitää huolta siitä, että jokaisella on tilaa ja turvaa olla oma itsensä”, Antti muistaa.

Miia myöntää tunneherkkänä ihmisenä tulkitsevansa välillä liikaakin perheenjäsenten välisiä kemioita ja olotiloja.

”Yritän huomioida kaikki, olla koko ajan jousena välissä ja tutkailla, miten kukin voi. Antistakin huomaan heti, jos hän on ärsyyntynyt tai häntä painaa jokin. Olen varmasti ärsyttävyyteen asti tarkkailija. Se on raskasta välillä itsellenikin.”

Antin mielestä oleellisinta uusperheessä on, että perusasiat ovat kunnossa, eikä lasten tarvitse kantaa huolta vanhempien hyvinvoinnista. Hän itse uskoo, että muutokset voivat tuoda ihmiselle myös voimavaroja, joista voi olla elämässä hyötyä.

”Isäni oli armeijassa töissä, ja totuin siihen, että muutimme koko ajan. Kaverit ja kotipaikka vaihtuivat niin moneen kertaan, että minusta kasvoi sopeutuja. Sen ansiota on myös hyvä itsetunto.”

Miia ihmettelee, kuinka hyvä tuuri heillä on käynyt myös entisten puolisoiden ja näiden uusien kumppanien suhteen.

”Kaikki ymmärtävät, että lasten etu edellä mennään ja joustetaan puolin ja toisin.”

Oikeudenmukaisuutta ja toisten kunnioittamista Antti ja Miia haluavat opettaa myös lapsilleen. Jokaisen on osallistuttava kotitöihin ja autettava perheenjäseniään.

”Toivomme, että jokainen lapsi löytäisi oman polkunsa ja olisi onnellinen. Aina voi kysyä neuvoa ja on lupa erehtyäkin. Turhia murheita ei kannata kantaa mukanaan”, Antti sanoo.

Stressin ja muiden henkisten taakkojen vaikutusta ei pidä Antin ja Miian mielestä vähätellä. Molemmilla on kokemusta ajanjaksoista, jolloin keho on reagoinut vahvasti kuormitukseen.

Antti koki suurimman oivalluksensa 1990-luvun lopussa, jolloin hän lopetti työnsä Helsingin Vanhan Ylioppilastalon ohjelma- ja ravintolapäällikkönä.

”Alle kolmekymppisenä urheilevana miehenä minun olisi luullut olevan todella hyvässä kunnossa, mutta kärsin sydänlihaksen ongelmista. Heti, kun lopetin tuon työn, oireet hävisivät. Se oli konkreettinen osoitus siitä, että ihminen todella on psykofyysinen kokonaisuus.”

Miia muistaa haastavimmat ruuhkavuodet, jolloin hän yritti saada vuorokauden tunnit riittämään.

”Minulla on ollut kausia, jolloin olen heilunut uupumuksen rajamailla enkä ole osannut pitää huolta itsestäni. Mutta tiedän myös, millaista on, kun töitä ei ole. Silloin olen ajautunut voimakkaan alakulon valtaan ja pelännyt, ettei minusta ole mihinkään.”

Tasapainoa ja rauhaa Miia on hakenut vuosien varrella niin joogasta kuin henkisestä kirjallisuudesta.

”Itsetutkiskelun myötä olen oppinut kuuntelemaan tarpeitani ja ilmaisemaan tunteitani, tullut kärsivällisemmäksi. Sellaisesta taidosta on apua tässä hälyssä, jonka keskellä jokainen meistä nykyään elää.”

Toisinaan on uskallettava tehdä isoja hyppyjä. Viime vuonna Antti jätti perustamansa Jean S -orkesterin kahdenkymmenenviiden vuoden ja kolmentuhannen keikan jälkeen.

”Kukaan meistä muusikoista ei varmaankaan aavistanut, että taipaleemme venähtäisi niin pitkäksi. Minunkin piti Sibelius-Akatemiasta valmistumisen jälkeen lähteä opettajaksi, mutta aika vähän olen ehtinyt sitä työtä tehdä.”

Antti on jatkanut uraa sekä sooloartistina että uuden Säädyttömät-orkesterinsa kanssa, jossa laulaa myös Nina Tapio. Miian kanssa Antti on sukeltanut yhä syvemmälle teatterimaailmaan. Vuonna 2017 ensi-iltansa saanut Yhteinen sävel -komedia oli ensimmäinen näytelmä, jossa Antti oli pääroolissa.

”Miia on valmentanut minua näyttelemisessä ja minä häntä laulamisessa. Meillä molemmilla on kyky kannustaa ja antaa kritiikkiä rakentavasti.”

Miia on innostunut viime vuosina yhä enemmän käsikirjoittamisesta. Työn alla on uusi näytelmäteksti.

”Alitajunnastani nousee varsinkin öisin tavaraa sitä tahtia, että aamulla en malta odottaa, että pääsen koneen ääreen. Tämä luova energisyys on ihanaa.”

Antti Paavilainen muistaa, että nuorempana hänellä oli usein voimakas tarve olla yksin. Kun kierrokset töissä tai kotona nousivat liian korkeiksi, Antti pakkasi tavarat autoon ja ajoi mökille Pusulaan.

”Saunoin ja tuijottelin tuntikaupalla takkatulta. Tänä talvena kävin siellä kerran kolaamassa lumet, mutta en halunnutkaan jäädä yöksi, vaan ajoin takaisin kotiin Miian luokse.”

”Hyvä, että tulit. Yksinään nukkuminen on kurjaa”, vaimo sanoo hymyillen.

Vapaapäivinään Miia ja Antti viihtyvät sohvannurkassa ja ahmivat televisiosarjoja. Elokuvien suhteen haetaan vielä kompromissiratkaisua Kieslowskin tuotannon ja kone-kivääri tanassa juoksevien toimintasankarileffojen välillä.

”Luonteistamme elokuvamaku ei taida kertoa paljoakaan. Minä olen se räiskyvämpi ja tulisempi tyyppi, joka voi leimahtaa liekkeihin hetkessä. Antti taas pohdiskelija, joka tyynnyttelee, että otetaanpa nyt ihan rauhallisesti.”

Yhteistä kotia on sisustettu sulassa sovussa, ellei valaistusratkaisuihin liittyvää erimielisyyttä oteta huomioon.

”Minä haluaisin, että kun tulen kotiin, voin napsauttaa yhdestä katkaisijasta kaikki valot päälle. Miia on ripotellut ympäri huushollia noin 27 pientä lamppua, jotka ovat aivan omituisissa paikoissa eivätkä valaise kunnolla”, Antti marmattaa.

Kauniita kynttiläasetelmia ja kukkia arvostava puoliso ei puolestaan voi sietää loisteputkimaista leikkaussalivaloa, joka tuntuu lävistävän kehon.

”Minä kiertelen kotona iltaisin ja sytyttelen ja sammuttelen lamppuja etsiessäni täydellisen pehmeää tunnelmaa. Se on sellainen juttu, joka sinun pitää vain ymmärtää: kun nainen on onnellinen, mieskin on onnellinen”, Miia sanoo.

Ja Antti vahvistaa:

”Näin tämä meillä toimii.” ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 5/2019. Nettiversiota on muokattu.