Vaikka formulareportteri Mervi Kallio kertoo, että hänen suosikkejaan on japanilainen keittiö, myös kotoisat maut maistuvat hänelle. Mervin ikisuosikki on pulla, josta syntyy herkullisen tahmea jälkiruoka, pappilan hätävara.

”Kokkauksiani maistelee yleensä mieheni Joni Kallio. Meillä ei ole lapsia, mutta minulla on kuusi ­kummilasta. Heistä erityisesti yhdeksäntoistavuotias Pinja soittaa usein ja kysyy, saako hän tulla meille syömään.

Koska olen aamupalaihminen, kutsun ystäviä mielelläni viikonloppubrunssille. Nautin, kun saamme istua pöydässä kauan rauhassa.

Ruuanlaittajana olen arkisin yksipuolinen, sillä teen pitkää työpäivää. Ruuan pitää syntyä nopeasti. Kun tiedossa on matkoja formulakisoihin, mietin tarkkaan etukäteen, mitä ostan, etteivät ainekset mene vanhaksi ja hukkaan.

Lapsuudenkodissani Loviisassa äitini teki aina ruuan, eikä meillä syöty eineksiä. Kaverini sanoivatkin, että meidän äiti tekee maailman parasta pullaa.

Myös perhepäivähoitajani Eivorin tekemä kermainen jauhelihakastike maistui ihanan pehmeältä, ja pyysin äitiäni tekemään samanlaista.

Kun tulin kuusitoistavuotiaana Mäkelän­rinteen lukioon Helsinkiin, äidilläni oli tapana tehdä valmiita ruoka-annoksia pakastimeeni. Se lievitti koti-ikävää.

Innostuin ruuanlaitosta ja erityisesti leipomisesta jo lapsena. Keittokirja Mummo Ankan unelmaherkut oli minulla kovassa käytössä.

Keräsin ruutuvihkoon suosikkileivonnaisten ohjeita. Rasvatahrat sivuilla kertovat, että suklaapalloja ja kaurakeksejä on tullut tehtyä usein. Koulun kotitaloustunnit innostivat minua myös.

Syömiseni muuttui, kun lähdin lukion jälkeen au pairiksi Englantiin. Isäntä­perheessä syötiin usein tuhteja pihvejä ja lihapatoja.

Palattuani kotiin olin kala-kasvissyöjä viisitoista vuotta, mutta enää en ole ehdoton. Syön kanaa ja välillä punaista lihaa. Kun ei ole tiukkoja rajoitteita, matkoilla tai kylässä on entistä helpompaa.

Suhtaudun nykyään ruokaan ­vapaammin ja sallivammin kuin urheilija-aikoinani. Pelasin nuorena jalkapalloa. Joukkueemme valmentaja varoitteli meitä pelaajia rasva­prosenttimme kohoamisesta. Sen takia tunsin syyllisyyttä, kun sorruin syömään liian rasvaisia ruokia.

Parasta suomalaisessa ruokakulttuurissa ovat puhtaus ja selkeys. Ihmettelin aiemmassa ammatissani lentoemäntänä, miksi kiinalaiset kollegat veivät Suomesta mukanaan matkalaukkukaupalla maitotuotteita. Syy oli arvatenkin niiden laadukkuus ja turvallisuus.

Maailman ruokakulttuureista suosikkini on aasialainen ja eritoten japanilainen. Pidän myös kasvispainotteisesta arabialaisesta ruuasta sekä Välimeren maiden raikkaista mauista.

Ikimuistoisen aterian sain vuosia sitten Kaukasus-vuoriston kupeessa Naltšikin kaupungissa. Työskentelin silloin lentoemäntänä, ja kolmi­henkinen miehistömme lennätti sinne Pietarin kuvernöörin.

Paikallinen poliisipäällikkö varmisti perillä turvallisuutemme, sillä kaupungissa oli ollut väkivaltaisuuksia. Hänen illallisillaan söimme ja joimme pitkän kaavan mukaan.

Opimme, että jos haluaa nousta välillä pöydästä, siihen pitää kysyä lupa isännältä ja sille nostetaan aina malja. Lasit täytettiin armanjakilla, joka sai päät pyörälle.

Unelmien illallinen on suunnitelmissa ystävieni Kirsi Almin ja Nina Rahkolan kanssa. Jokainen kutsuu omasta lähipiiristään neljä naista yhteiseen pöytään. Näin toisilleen vieraat ihmiset voivat tutustua ja kasvattaa ystäväpiiriään.

Pikaruokabravuurini on kanasalaatti. Silppuan salaattipedille tuoreita yrttejä, ripottelen joukkoon mausteeksi sumakkia ja paloittelen päälle avokadoa, tomaattia ja fetaa.

Lisään kasvisten joukoon seesamiöljyssä paistettua broilerin sisäfileetä, jonka maustan osterikastikkeella. Kastikkeeksi riittävät oliiviöljy ja sitruunamehu.

Eevaan laatimani menu on ­japanilaishenkinen. Alkupalaksi dippaillaan gyoza-nyyttejä. Pääruuaksi on sushilautanen, jonka ohjeen olen napannut kokki Kape ­Aihisen keitto­kirjasta. Pikkupalojen näpertelyn sijaan sushin ainekset ladotaan suoraan lautasille tai isoon tarjoiluastiaan.

Jälkiruuaksi valmistan pappilan hätävaraa, jota maistoin ensimmäisen kerran MTV3:n henkilöstöravintolassa. Pidän sen koostumuksesta, ja makuja voi varioida.

Salainen paheeni on pulla. Tuore korva­puusti on suosikkini. Jos en ehdi leipoa itse, haen herkut St. George Bakerysta. Siellä leivotaan Helsingin parhaat pullat.

Kodinkoneista käytän eniten kahvi­konetta. Olen tummapaahtoisten kahvilaatujen ystävä enkä pidä makukahveista.

Maustehyllyssä ilahduttaa uusi löytöni, sitruunaisen kirpeä sumakki. Tykkään myös retrosta aromisuolasta, jota ripottelen kananmunan ja tomaattivoileivän päälle.

Jos saisin päättää, kaikilla olisi mahdollisuus syödä tuoretta ja terveellistä ruokaa edullisesti.

Inspiraatiota ammennan netistä ja keitto­kirjoista. Jos syön ravintolassa jotain oikein hyvää, koetan udella reseptin ja tehdä ruuasta oman versioni sen avulla.

Olen onnellinen, että sain tutun kautta haltuuni maailman parhaan tomaattikeiton ohjeen, joka on peräisin entisestä ravintola Gastonesta.

Kattamista voi sanoa lempipuuhakseni. Pidän luonnonläheisistä väreistä ja mate­riaaleista ja panostan kukkiin, kangasliinoihin ja kynttilöihin. Kaunis kattaus kertoo vieraille, että heitä on odotettu.

Onnistumisen riemua tunnen, kun olen kutsunut ihmisiä kylään ja näen että he viihtyvät. Paras kiitos on tullut ystävältäni, joka sanoi, että teillä on täällä aina niin ihana tunnelma – ruokapöydän ympärillä on hyvä olla.

Haaveilen, että pääsemme loppuvuonna muuttamaan ja kokkaamaan upouuden kotimme tilavaan avokeittiöön. Valitsimme sinne italialaiset kalusteet ja saamme nyt myös ison saarekkeen. On ihanaa, kun ­keittiö on täynnä ihmisiä.

Artikkeli on julkaistu Eevassa 5/2021.

Lue myös: Minna Kauppi kokkaa kevyttä ja kasvispainotteista kotiruokaa: ”Kaikki terveellinen on minulle herkkua”