Oli kaunis syyskuinen lauantai, kun professori ja kirjailija Merete Mazzarella oli pitämässä Turussa esitelmää pohjoismaalaisille opettajille. Luennon jälkeen hänen puheilleen asteli kiharatukkainen mies, joka kysäisi, saisiko tarjota kahvit.
Mies oli toki tuttu. Molemmat tiesivät toisensa etäisesti jo kolmenkymmen vuoden ajalta. Merete Mazzarella on toiminut Helsingin yliopistossa pohjoismaisen kirjallisuuden professorina, Lars Hertzberg, 72, Åbo Akademin filosofian professorina. He olivat tavanneet toisensa satunnaisesti erilaisissa seminaareissa ja tilaisuuksissa.
Kahvin ohella Lars tarjosi Meretelle sacherleivoksen, ja sen jälkeen lähdettiin kävelylle auringonpaisteisille kaduille. He ehtivät käydä syömässä intialaisessa ravintolassakin vielä ennen kuin Merete lähti laivalla Ruotsiin Uppsalassa asuvan aviomiehensä luokse.
Jotain erityistä sinä päivänä tapahtui, vaikkei Merete osannutkaan oikein hahmottaa mitä se oli maatessaan valveilla laivahytissä. Tapaamiset jatkuivat välillä Turussa, välillä Helsingissä, jossa Meretellä oli asunto.
”Pian aloimme ymmärtää, että suhteemme oli jotain muutakin kuin ystävyyttä. Ihastuin Larsin lämpöön. Hän on myös hauska ihminen. Nauroimme paljon yhdessä.”
Kielletty rakkaus
Lars Hertzberg oli jäänyt vuotta aiemmin leskeksi, mutta Merete oli tapaamishetkellä naimisissa. Se teki rakastumisesta vaikeampaa.
”Vei jonkin aikaa, ennen kuin pystyin päättämään, mitä oikein halusin. Avioliitossani oli omat vaikeutensa, mutten ollut silti ajatellut, että se päättyisi.”
Viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan Aurinkokissan vuosi Merete Mazzarella, 71, pohtii ikääntyvien ihmisten rakkautta. Kirjailijana hän lähestyy teemaa omien kokemustensa kautta.
”Rakkaus on samanlaista niin vanhana kuin nuorenakin. Yhtä intensiivistä. Vaikeudetkin voivat olla samoja, jos on naimisissa rakastuessaan toiseen ihmiseen.”
Ikääntymisen Merete on huomannut olevan aiheena herkkä. Kun siitä kirjoittaa, palaute on aina vahvaa. Puolesta ja vastaan.
”Vanhuudessa on kuitenkin niin tummia kuin vaaleitakin sävyjä”, Merete Mazzarella sanoo.
Hänen uusimman kirjansa kannetkin ovat saaneet eri maissa toisistaan poikkeavan värimaailman. Ruotsissa ilmestyneen teoksen pohjaväri on musta, suomalaisessa on vaaleita ja heleitä värejä. Kirjailijan mieleen on valoisampi versio.
67-vuotias morsian
Kun Turun tapaamisesta oli kulunut reilun kuukauden verran, Merete kertoi uudesta suhteesta Uppsalassa asuvalle silloiselle aviomiehelleen.
”Hän ei suuttunut eikä raivonnut. Hän ei halunnut puhua enempää koko aiheesta.Kolmentoista vuoden avioliiton päättänyt ero oli sen vuoksi prosessina nopea.”
Merete ja Lars asuvat nyt Helsingin Töölössä asunnossa, jonka he ovat hankkineet yhdessä. Se on molemmille uusi koti.
”Oli tärkeää aloittaa yhdessä alusta. Jos jompikumpi meistä olisi muuttanut toisen kotiin ja toisen tavaroiden keskelle, olisi helposti tullut tunne, että uusi kumppani elelee siellä alivuokralaisena.”
Merete kuvailee itseään edelleen ”hiljattain avioituneeksi”. Neljä vuotta sitten he päättivät mennä naimisiin. Vihkiminen tapahtui helmikuussa 2012 Tammisaaren vanhassa kivikirkossa. Morsian täytti samana päivänä 67 vuotta.
”Halusimme osoittaa avioliitollamme lapsillemme ja lastenlapsillemme, että tämä on rakkautta ja tämä on vakavaa. Minulle oli myös tärkeää kuulla kirkossa vihkikaavan sanat ’kunnes kuolema teidät erottaa’.”
Kun Merete meni ensimmäisen kerran naimisiin 23-vuotiaana, sanat kuulostivat kauniilta ja romanttisilta, samanlaisilta kuin sadun ’he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti’. Kolmannella kerralla, ja seitsemääkymmentä ikävuotta lähestyvänä, hän ymmärsi niiden merkityksen.
”Tässä iässä tietää, että perspektiivi tulevaisuuteen on lyhyt.”
“Minua pidettiin ilkeänä tätinä”
Merete Mazzarellan kirjoittamat teokset ovat vahvasti omaelämäkerrallisia. Ne pohjautuvat hänen havaintoihinsa ikääntymisestä, sukulaissuhteista ja eläköitymisestä. Vanhenemisen taidosta hän kirjoitti ensimmäisen kerran jo viisikymppisenä vuonna 2001 ilmestyneessä kirjassaan Kun kesä kääntyy.
”Olen halunnut kirjoittaa kokemuksistani, koska ajattelen muidenkin saattavan kokea jotain samaa. En halua vain tuoda esille itseäni, vaan keskustella erilaisista elämäntilanteista ja antaa lukijoille mahdollisuuden peilata omia tuntemuksiaan minun tarinoihini.”
Eniten hän on saanut palautetta kirjasta, jossa käsitteli vaikeaa miniäsuhdettaan. Osa lukijoista samaistui anopin ärtymykseen, mutta osa piti Mereten tapaa käsitellä aihetta sopimattomana.
”Oli kuin olisin sohaissut tabua, kiellettyä aihetta. Minua pidettiin ilkeänä vanhana tätinä, kun en tullut toimeen miniäni kanssa, mutta tuntui silti tärkeältä kirjoittaa aiheesta, joka herätti niin paljon keskustelua.”
Jos miniä olisi asunut Suomessa, Merete ei olisi tuonut aihetta julkisuuteen. Tämä oli kirjan ilmestymisen aikoihin jo eronnut aviomiehestään ja asui pysyvästi Yhdysvalloissa.
”Ihmiset, joita miniäni tapaa arjessaan, eivät tiedä kirjasta mitään. Eivät myöskään hänen ystävänsä. Yritin kyllä tuoda kirjassani esille myös hänen myönteisiä puoliaan.”
Syyllisyys erosta
Merete Mazzarella täytti vuosi sitten seitsemänkymmentä, ja sitä ikää hän pitää eräänlaisena virstanpylväänä.
”Sitä ennen on vielä eräänlaisella harmaalla alueella. Osa on siinä vaiheessa edelleen työelämässä, mutta 70-vuotiaana jo melkein kaikki ovat eläköityneet.”
Tosin ei Merete. Hän kirjoittaa jatkuvasti kirjoja ja kolumneja, opettaa ja käy pitämässä luentoja. Lääketieteen opiskelijoiden ilmaisutaitoja hän hioo kirjoituskurssien avulla.
”Elämä ei seuraa enää samalla tavalla tiettyä janaa kuten ennen. Ihmiset eivät jää eläkkeelle siirtyessään istumaan keinutuoleihin. Useimmat ovat melko terveitä ja aktiivisia. He tekevät vapaaehtoistöitä tai voivat aloittaa vielä aivan uusia asioita. Uudet suhteetkin ovat tavallisia, vaikka kaikki eivät menekään enää naimisiin.”
Kerran kuukaudessa Merete matkustaa Ruotsiin tapaamaan Uppsalassa asuvaa 87-vuotiasta ex-miestään.
”Minun on nähtävä, miten hän pärjäilee”, Merete sanoo.
Erostaan hän kantaa yhä syyllisyyttä. Vanhempana on ehkä vaikeampaa jättää toinen kuin se olisi ollut nuorempana. Etenkin kun puoliso on huomattavasti vanhempi.
”Petos tuntuu suuremmalta, kun tietää, ettei toinen ehkä enää siinä iässä löydä uutta partneria.”
“En kadu tekoani”
Mereten ruotsalainen ex-mies asuu kotona. Tytär käy usein tervehtimässä häntä.
”Tiedän, ettei hänen elämänsä ole huonoa, mutta se on tyhjempää kuin jos me olisimme edelleen yhdessä. En silti kadu sitä, mitä olen tehnyt.”
Uppsalan-matkojen jälkeen Merete tuntee itsensä aina valtavan väsyneeksi.
”Olen surullinen, mutta samalla valtavan iloinen siitä, että voin palata kotiini Hel- sinkiin.”
Merete kuvailee entistä miestään hyväksi ihmiseksi. Hän on huomannut alkaneensa pitää tästä eron jälkeen jopa enemmän kuin avioliiton aikana. Suhteen aikana hänellä oli usein tunne, ettei kelvannut miehelleen sellaisena kuin oli.
”On ihmisiä, jotka rakastavat toisiaan, mutta eivät voi kuitenkaan hyväksyä toista sellaisena kuin tämä on. Se tuntuu olevan hyvin tavallinen syy avioeroihin.”
Entä jos Merete Mazzarella olisikin valinnut toisin ja päättänyt jäädä vanhaan avioliittoonsa?
”En olisi kovin mukava ihminen”, hän toteaa.
Yksinkertaista onnea
Mutta on rakkaus vanhemmalla iällä myös helpompaa kuin nuorena.
”Meillä on seitsenkymppisinä enemmän aikaa toisillemme. Keski-ikäisten lastemme elämä on hyvin stressaavaa, mutta meidän ei tarvitse Larsin kanssa enää huolehtia karriääreistämme. Arkemme on yksinkertaisempaa.”
”Tässä iässä ymmärtää, että voi sairastua vakavasti vaikka huomenna ja kuolla pian. Olemme sukupolvea, joka on tottunut kontrolloimaan kaikkea, mutta näitä asioita emme pysty kontrolloimaan.”
Toisaalta yhtä hyvin voi myös elää suhteellisen terveenä parikymmentä vuotta. ”Ja vanhempana seksi on yhtä tärkeää kuin ennen”, Merete huomauttaa.
Hän sanoo toteamuksen hämmästyttävän usein nuoria.
”Seksi on jopa vapaampaa. Nuorena on narsistisempi, ja ajattelee enemmän omaa ulkonäköään ja vartaloaan. Nyt on helpompaa, kun hyväksyy, että kroppa saa näyttää juuri sellaiselta kuin se on.”
Samalla tavalla rakkaudessa on ensihuumaa vanhanakin.
”Silloin tuntee itsensä kuolemattomaksi, vaikka on vanha. Rakkauden voimasta syntyy olo, että mikään ei voi vahingoittaa.”
Samalla pelottaa, että jotain pahaa voisi tapahtua, eikä yhteisiä vuosia olisikaan edessä monia. Jos toinen vaikka sairastuisi, hyvä aika loppuisi lyhyeen.
“Ex-mieheni on minulle yhä tärkeä”
Lars ehti olla Ankinsa kanssa naimisissa 45 vuotta.
”Heillä oli hyvä avioliitto. Me emme saa olla Larsin kanssa koskaan yhdessä 45 vuotta. Olen kaksi kertaa eronnut ja voin olla vain kateellinen niille, joilla on nuoruudesta asti kestäneet pitkät yhteiset elämät.”
Merete sanoo ex-puolisoiden, kuolleidenkin, kulkevan koko ajan elämässä mukana.
”Kun tapaamme mieheni ystäviä, huomaan usein, että he välttelevät puhumista Ankista ja siitä, mitä hänen kanssaan on tehty. Minusta se tuntuu kummalliselta. Kuolleetkin ovat tärkeitä. Myös ex-mieheni on minulle tärkeä, vaikka hänet jätinkin.”
Jotkut tosin odottavat uuden puolison täyttävän käytöksellään sen edellisen paikan ja käyttäytyvän kuin edesmennyt vaimo.
”Olen kuullut tapauksista, joissa mies odottaa uuden puolison tekevän jopa samanlaista ruokaa kuin hänen kuollut vaimonsa.”
Juhlaristeilyn käänne
Kun Merete täytti seitsemänkymmentä, hän ja Lars pyysivät perheensä mukaan Välimeren syntymäpäiväristeilylle. Mukana olivat molempien lapset ja lastenlapset. Merete kutsui matkalle myös kaksi aiempaa aviomiestään.
Englannissa asuva ensimmäinen puoliso tuli mukaan uusine perheineen, toinen aviomies ei ollut fyysisesti tarpeeksi hyvässä kunnossa pystyäkseen lähtemään matkalle.
Risteilymatkustajat elelevät Mereten mukaan hetken kuin turvallisessa kuplassa. Aurinkolasit silmillään ja vesipullo kädessään he vaeltavat katsomaan satamakaupungin nähtävyyksiä ja miettivät samalla, mitä palatessa laivalla tarjottaisiin lounaaksi. Sitten sattuma puuttuu peliin, ja toiset eivät enää saavukaan takaisin laivalle.
Näin kävi Tunisiassa, jonne laiva pysähtyi. Mereten ja Larsin seurueesta osa halusi kuljeskella Tunisin vanhassakaupungissa, osa oli hankkinut liput Bardo-museoon ja Karthagoon, mutta saanut vahingossa vain Karthagoon oikeuttavat liput.
Aamupäivää oli ehtinyt kulua vain muutama tunti, kun terrori-isku muutti risteilijöille järjestetyn retken veriseksi ja julmaksi teurastukseksi. Kaksi ihmistä ammuttiin bussiin, lisää museossa. Laivan matkustajista viisi kuoli ja kahdeksan haavoittui.
Syntymäpäiväseurueesta kaikki yhdeksäntoista olivat hengissä. Nekin, joiden oli pitänyt lähteä retkelle, olivat lopulta peruneet sen. Mereten poika Villekin oli päättänyt perheensä kanssa jäädä sadepäivien jälkeen nauttimaan ulkona kauniista ja aurinkoisesta säästä.
Tunisian tapahtumat tiivistivät matkalaisten yhteishenkeä.
”Kaikki eivät olleet edes tavanneet toisiaan aiemmin, ja meistä tuli matkan jälkeen läheisempiä. Mukana olivat tärkeimmät ihmisemme, koko suuri perheemme lapsineen ja lastenlapsineen. Jos yhdellekin meistä olisi tapahtunut jotain, hänen kuolemansa tai loukkaantumisensa olisi muuttanut koko loppuelämämme.”
Merete Mazzarella halusi kertoa tapauksesta uusimmassa kirjassaan näyttääkseen, mitä kaikkea elämä pitää sisällään ja miten sattumanvaraista kaikki voi olla.
“Haluamme viettää kaiken ajan yhdessä”
Sattumaa oli siinäkin, että eräänä syyskuisena päivänä hän ja Lars osuivat samaan kaupunkiin ja samaan tilaisuuteen. Olivathan he toisinaan törmänneet toisiinsa Tammisaaren kaduilla, mutta Lars asui Turussa, ja saattoi kulua vuosia, ettei Merete käynyt koko kaupungissa. Olisivatko he koskaan tavanneet ja alkaneet seurustella, jollei häntä olisi pyydetty pitämään sinne esitelmää?
Edelleen Merete ja Lars matkustelevat mielellään, ja lempikohteita on Yhdysvaltain länsirannikko. Koti on Helsingissä, mutta Meretellä on asunto myös Tammisaaressa, jossa pari viettää paljon aikaa etenkin kesäisin.
”Pidän pienistä kaupungeista. Olen diplomaatin tyttärenä muuttanut ja matkustellut paljon. Minun on vaikea löytää paikkoja ja olen herkkä eksymään. Ajattelin aikoinaan asuntoa ostaessani, että jos dementoidun, minun on helpompi kulkea turvallisesti pikkukaupungissa. Ja sitä paitsi ihmiset tuntevat siellä toisensa ja voivat palauttaa minut harhailemasta takaisin kotiini.”
Molemmat pitävät rauhallisesta elämästä, jossa on säännöllinen rytminsä.
”Olemme kirjoittavia ja lukevia ihmisiä ja pidämme arjesta. Arki pitäisi ottaa vakavasti, sillä sitä on suurin osa elämästä”, Merete sanoo.
He heräävät aamulla aikaisin ja lähtevät yhdessä vielä pimeän aikaan kiertämään Helsingin Töölönlahtea.
”Sen jälkeen syömme aamiaista ja aamupäivät työskentelemme. Istumme suuren pöydän vastakkaisilla puolilla ja välillä vaihdamme mielipiteitä jostain mieltä askarruttavasta seikasta.”
Merete sanoo, että kun rakastuu vanhempana, toisesta haluaisi olla erossa niin vähän kuin mahdollista.
”Nuorempana on tärkeää, että puolisot tekevät myös omia asioitaan ja tapaavat ystäviään, mutta me haluamme viettää kaiken mahdollisen ajan yhdessä. Kun Lars käy konferenssimatkoilla, minä seuraan hänen mukanaan.”
Ja molemmista tuntuu, että toinen on hyvä juuri sellaisena kuin hän on.
Kuvat: Milka Alanen
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 02/2016.
