30 vuotta suomalaisia meikannut Leena Waggoner: "Jokaisessa naisessa on jotain kaunista"
Kauneus
30 vuotta suomalaisia meikannut Leena Waggoner: "Jokaisessa naisessa on jotain kaunista"
Meikkikriisi? Ei enää! Meikkaaja Leena Waggonerin, 59, mielestä meikkaamista ei pidä ajatella liian vaikeasti. Arkimeikistä saa juhlameikin pienellä viilauksella. Tärkeintä on oppia näkemään peilikuvassa hyvää.
Teksti

Kuvat

28.2.2020
 |
Kauneus ja Terveys

"Tyyli voi olla juhlissa lähes sama kuin arjessa, pieni viilaus riittää. Päivä­meikkiin voi lisätä esimerkiksi silmän­rajaukset tai vaihtaa huulipunasävyn rohkeampaan ja lisätä kiiltoa. Meikkaamista ei kannata ajatella liian vaikeasti.

En silti suosittele menemään juhliin ilman meikkiä. Meikki on osa asua, aivan kuin kampauskin. Meikillä voi joko korostaa puvun tyyliä tai tuoda siihen harkittua kontrastia. Esimerkiksi 1920-luvun asun pariksi voi tehdä sitä aikaa henkivän, vahvan meikin ja laineet tai rikkoa tyylin luonnollisella meikillä ja sipulinutturalla.

Olen meikannut suomalaisnaisia 30 vuotta. Esittelen myös yhä meikkejä tavarataloissa silloin tällöin. Siellä pääsee hyvin jyvälle siitä, mitä naiset haluavat ja tarvitsevat.

Nykynuoret tuntevat tuotteet ja ovat YouTuben ansiosta taitavia meikkaajia. Samasta syystä he ovat usein toistensa kopioita. Moni vanhempi asiakas taas on jäänyt kiinni ikivanhaan tyyliinsä, eikä halua muutosta.

Moni ostaa viiden värin luomipaletin lähinnä kauniin ulkonäön perusteella. Sävyt eivät kuitenkaan välttämättä sovi kantajalleen tai niistä pääsee käyttöön vain yksi. Harmaanruskea eli perunankuoren sävyinen luomiväri sopii kaikille, arkeen ja juhlaan.

Huulipunaa ostetaan usein kuin arvotaloa. Haetaan uutta sävyä ja ihastutaan, muttei uskalleta ostaa. Usein sanon, että värin saa pesemällä pois. Moni pelkää olla näyttävä. Joskus kasvoille kannattaa kuitenkin lisätä jotain ekstraa, että saa lisää itsevarmuutta. Huulipuna on siihen helpoin tapa, eikä värin tarvitse olla räikeä.

Haluan aina nähdä asiakkaan juhla-asun, jotta voin tehdä sopivan meikin. Sen ei tarvitse toistaa puvun sävyjä.

Esimerkiksi vasta­väri silmissä korostaa asua. Juhlameikin alle kannattaa laittaa meikinpohjustusvoide ja päälle vedenkestävät tuotteet: meikkivoide, silmänrajaus ja ripsiväri. Meikinkiinnityssuihke auttaa meikkiä pysymään.

Aikuisen naisen kannattaa valita hehkuva meikkivoide ja voidemainen poskipuna. Jos luomet ovat raskaat, ne meikataan yhdellä tummalla mattaluomivärillä ripsi­tyvestä luomivakoon, jotta silmät ”aukeavat”. Myös ripsien taivutus ja tumma tyvirajaus tekevät ihmeitä.

Luonnollinen nudemeikki sopii nuorille, joiden iho on hyvässä kunnossa. Aikuisella naisella lopputulos voi olla täysin päinvastainen: harmaa ja alakuloinen. Iän myötä etenkin huulien ja kulmien väri haalistuu. Siksi kannattaa rajata huulet ja käyttää huulipunaa sekä ryhdistää kulmia.

Huultenrajauskynän pitäisi olla saman sävyinen kuin huulet. Rajaus kannattaa häivyttää suupielistä kohti huulten keskiosaa, ei piirtää yhtä viivaa.

Hyvin meikatut kulmat ovat kuin kasvojen­kohotus.

Aloittelevalle suosittelen kulmakynää ja lyhyitä, karvansuuntaisia vetoja, ei yhtä kaarta. Myös kulmien kestopigmentointi on hyvä vaihtoehto.

Ei ole mitään sääntöä, että meikkaaminen pitäisi lopettaa tietyssä iässä. Jotkut kuitenkin ajattelevat näin. Se on ihan pötyä. Usein ehostaminen jää, kun näkö heikkenee. Siksi kannattaa hankkia suurentava meikkipeili, jossa on valo.

Joskus tuntuu kuin me naiset emme katsoisi peiliin ja näkisi, mitä kaunista siellä on. Mutta jokaisessa on! Se voi olla vaikkapa hyvin hoidettu iho, joka saa näyttämään upealta iästä huolimatta.

Leenan vinkit juhlameikkiin

1. Kokeile meikkivoidetta kaupassa aina kasvoille, älä kämmenselkääsi! Oikea sävy on sama kuin kasvojen iholla. Ole kärsivällinen: kun oikea sävy löytyy, sitä ei tarvitse vaihtaa.

2. Valitse juhliin aina vedenkestävä ripsiväri ja vedenkestävä silmänrajaus. Ne yksinkertaisesti pysyvät virheettöminä paremmin.

3. Sijoita hyviin siveltimiin. Ne kestävät kymmeniä vuosia. Kallein ei aina ole paas, mutta itse suosin luonnonkarvaisia. Muista pestä siveltimet usein, meikkivoidepensseli mieluusti joka käytön jälkeen.

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 15-16/2019.

Kommentoi +