
Kun laulaja Marita Taavitsainen, 49, ja puoliso Tomi Natri, 45, kertoivat keväällä erohakemuksestaan lähipiirille, moni yllättyi. Huumorintajuisen ja valoisan parin rakkautta on pidetty alusta saakka unelmaliittona.
Marita ja urheilukuvaajana työskentelevä Tomi kohtasivat Seinäjoen tangomarkkinoilla vuonna 2007 ja avioituivat jo vuoden seurustelun jälkeen. Heillä on liitostaan tyttäret Stella, 8, ja Iines, 6.
”Toki olemme jälkikäteen miettineet, että olisiko ollut parempi, jos olisimme edenneet rauhallisemmin. Rakkauden alkuhuumassa sellaisia asioita ei kuitenkaan tule ajatelleeksi”, Marita myöntää nyt.
Vauvaperheen arki osoittautui järisyttäväksi elämänmuutokseksi, johon oli vaikea varautua henkisesti etukäteen.
”Eniten yllätti vastuun määrä. Ennen olin tottunut huolehtimaan lähinnä itsestäni ja korkeintaan koirastani, mutta yhtäkkiä meitä olikin neljä. Vanhemmuus asetti koko elämän aivan eri perspektiiviin”, hän tunnustaa.
Lasten syntymä muutti väistämättä myös parisuhdetta, kun huomio kääntyi tyttäriin.
”Usein hoetaan, että äitien ja isien pitää järjestää kahdenkeskistä aikaa ja vaalia rakkautta, mutta se on käytännössä todella vaikeaa. Lasten syntymän myötä avioliitostamme tuli kuin yhteinen yritys, jota johdimme vuorovedoin niin, että molemmat saivat välillä omaa aikaa. Se on ollut jatkuvaa neuvottelua.”
Apua kriisiinsä Marita ja Tomi ovat hakeneet terapiasta, vaikka arkojen asioiden paljastaminen ventovieraille arvelutti.
”Ensimmäisen istunnon jälkeen totesin Tomille, että mie en sinne enää toista kertaa mene. Koko touhu tuntui ajanhukalta”, Marita myöntää.
Maltti kannatti: pariskunta asuu samassa osoitteessa yhä.
“Tärkein oivallus on ollut se, että olen oppinut kuuntelemaan miestäni.”
Lue joulukuun Eevasta (2017), mikä sai Maritan ja Tomin lopulta perumaan avioeronsa.
Kuvat: Jouni Harala