Kun elämän perustat järkkyvät, kokemus on Marttaliiton pääsihteerin Marianne Heikkilän mielestä verrattavissa äkilliseen sairastumiseen. Tänä keväänä esimerkiksi monen lapsiperheen taloudellinen tilanne ja henkinen hyvinvointi ovat uhattuina.

Viime viikkoina Mariannen mieleen ovat nousseet myös kipeät henkilökohtaiset muistot 1990-luvun lamasta. Hän oli nuori aikuinen, kun lapsuudenperheen elämä mullistui devalvaation, rahamarkkinoiden nopean vapautumisen ja Neuvostoliiton-kaupan romahduksen vuoksi.

”Olimme yksi niistä perheistä, joihin lama iski rankasti. Vanhempieni elämäntyö ja omaisuus haihtuivat ilmaan yhdessä yössä. Oli raskasta ja vaikeaa hyväksyä, että elämämme muuttui täysin.”

Marianne uskoo, että tuo aika jätti pitkät jäljet häneen ja varmasti kaikkiin muihinkin lapsiin ja nuoriin, jotka joutuivat kokemaan epävarmuuden ja vanhempiensa hädän.

”Äitini oli ostanut ensiasunnon veljelleni, ja hetkessä devalvaatio vei kaiken. Olimme myös omavelkaisia takaajia isäni erilaisille yrityslainoille.”

Perheen omaisuutta takavarikoitiin, ja he joutuivat opettelemaan niukkuuden keskellä elämistä.

”Myös häpeä oli läsnä, vaikka asioista ei silloin puhuttu. Yrittäjän ja hänen läheistensä piti itse kantaa kaikki seuraukset. Se oli karua ja ankeaa aikaa, mikään perheessämme ei ollut ennallaan.”

Marianne uskoo, että nyt koettava eristys osoittaa, kuinka paljon tarvitsemme toisia ihmisiä ja ihmissuhteita. Hän tekee töitä kotoaan käsiin eikä tapaa muita kuin miestään ja lähellä asuvia aikuisia lapsiaan. Yhteydet vanhempiin hoidetaan puhelimella ja sosiaalisen median avulla.

”Poikkeustilanteissa aidot ihmissuhteet korostuvat. Ehkä tämän jälkeen tajuamme, että ihminen ei ole kone eikä hyödyke. Aitoa ihmiskontaktia ei korvaa mikään.”

Lue koko haastattelu Eevasta 5/2020.