
Halkopinoja kohosi vauhdilla yksi toisensa perään mökin pihamaalle. Oli syksy 2022 ja kansanedustaja Maria Guzenina tuore mökin omistaja.
”Halkojen hakkaaminen oli parasta mahdollista eroterapiaa, se helpotti oloani. Purin ruumiilliseen työhön myös äitini sairastumisen takia potemaani surua ja ahdistusta. Välillä sain seuraksi ystäviäni, jotka tulivat käsittelemään huoliaan samalla metodilla”, Maria kertoo puoli vuotta myöhemmin mökkinsä pihalla.
Maria ja hänen avopuolisonsa Kari Mokko olivat eronneet keväällä 2022 kahdeksan vuotta kestäneen parisuhteen jälkeen.
”Ero oli pitkä prosessi. Pohdimme ja punnitsimme eri vaihtoehtoja kaikessa rauhassa parin vuoden ajan. Lopulta totesimme, että olemme onnellisempia erillämme kuin yhdessä. Ihminen muuttuu jatkuvasti ja niin mekin. Niitä asioita ei enää ollut, jotka olivat yhdistäneet meitä suhteen alussa.”
Maria ei halua velloa vanhoissa asioissa, sillä silloin hän kadottaisi hetken, joka hänellä on nyt.
”Olen 54-vuotias ja rakastan elämää. En kanna kaunaa kenellekään. Kaikki menneet tapahtumat ovat johdattaneet minut tähän hetkeen.”
Ajatus on helpottanut Mariaa eron käsittelemisessä.
”Olisihan se ollut mahtavaa, jos suhteemme olisi jatkunut seuraavat 30 vuotta. Mutta pitkällä yhdessäololla ei ole arvoa liitossa, jossa ei saa elää sellaista elämää kuin haluaa.”
Maria muistuttaa, että myös parisuhteessa pitää voida toteuttaa itseään irrallaan toisesta.
”Parisuhde ei ole enää itseä varten, jos tuntuu, että haluaa jatkuvasti päästä pois nykyhetkestä. Meillä kaikilla on vain yksi elämä, ja haluan täyttää omani rauhalla, ilolla ja rakkaudella.”
Pitkässä liitossa monenlaisiin asioihin tottuu ja tyytyy, Maria on huomannut. Tottumus luo myös vääränlaista turvallisuuden tunnetta.
”Kun tottumus ottaa vallan, omat tarpeet ja halut unohtuvat herkästi. En halua elää niin. Uskon, että jokainen päivä on pyrittävä elämään täysillä. Mikään ei ole niin arvokasta kuin tämä yksi elämä, joka meille on annettu.”
Luit lyhennelmän haastattelusta, joka on julkaistu uudessa Kauneus ja Terveys -lehdessä 7/2023. Haastattelussa Maria kertoo unelmastaan, jonka hän toteutti eron jälkeen. Millaisia tunteita äidin muistisairaus hänessä herättää? Miten hän on käsitellyt lapsuutensa kivuliaita tapahtumia? Entä miksi hänen mielestään ei kannata tuhlata aikaa ihmisiin, jotka tuntuvat kuulapallolta nilkassa? Lue lehdestä lisää Marian ajatuksia.