Olin lähdössä viikonlopuksi Poriin. Päivän mittaan olo alkoi kuitenkin tuntua kurjalta. Päätä särki, väsytti, vilutti. Soitin äidille, etten pääsekään ja pahoittelin puolisolle sitä, etten lähdekään.

Mies ei tajunnut, mitä tarkoitan. Mitä pahoittelemista siinä on? Mukavaahan se on, että olen kotona.

Olin taas unohtanut, miten erilaisia olemme. Puoliso ei erityisesti kaipaa yksin oloa, mutta minulle se on tärkeää.

Kun mies pakkaa koirat autoon ja huristaa kotiseudulleen, maltan tuskin odottaa, että he ovat ulkona. Heti oven sulkeuduttua aloitan. Siivoan jokaisen tavaran paikoilleen, sytytän kynttilät, tilaan pizzan ja rakennan sohvalle pesän. Katson uusimman suosikkisarjani putkeen enkä puhu kenenkään kanssa.

Kun puoliso ja koirat päivän tai kahden kuluttua palaavat, akkuni ovat taas latautuneet.

Olen kaivannut yksinoloa niin kauan kuin muistan. Sinkkuna oli helppo erakoitua viikonlopuksi, mutta parisuhteessa tilanne on toinen.

Yksinäisistä päivistä tulee valinta, joka rikkoo jotain meihin kirjattua normia. Se ei ole järjellä perusteltua, mutta ainakin minä tunnistan sisäänrakennetun velvoitteen viettää aikaa yhdessä.

Olen kyllä ihan oma epäsosiaalinen itseni myös puolisoni kanssa, mutta toisen kanssa päiviin tulee väistämättä aikatauluja, puhetta ja tohinaa, kaikenlaista pientä rasittavaa. Puolisoa se ei rasita, mutta minä tulen ärtyneeksi, ellen saa silloin tällöin olla ihan vain itsekseni.

Pitkään se tuntui minusta itsekkäältä. Mikä omassa seurassani muka on niin hienoa? Eikö se ole vain yksi tapa laiskotella? Loukkaantuvatko läheiset kausierakoitumisestani?

Jossain vaiheessa päätin, ettei pyjamapäivä ole sen itsekkäämpi valinta kuin hyvin syöminen tai pitkään nukkuminen. Se on vain asia, jota tarvitsen voidakseni hyvin.

Vieläkin luisun silti ajattelemaan, ettei yksin oleminen nyt niin tärkeää ole. Ihan hyvin voin lukea kirjaa tai katsoa telkkaria seurassakin. Miksi aiheuttaisin toisille pettymyksen vain koska olisi kiva olla yksin?

Sitten muistutan itseäni siitä, että olen huomattavasti mukavampaa seuraa levänneenä. Sitä paitsi pienen eron aikana ehtii tulla ikävä.

Pääkirjoitus on julkaistu Eevassa 3/2023.