Hyvä työihminen. Se on suunnilleen parasta, mitä minusta on koskaan sanottu. Juhlimisessa olen ikävä kyllä todella huono. Juhliminen on minulle välttämätön paha, ei vuoden kohokohta.

Muistin tämän taas, kun Eeva napsi voittoja aikakausmedian Editkilpailussa. Eeva palkittiin vuoden yleisömediana ja Eevan kirjaklubi vuoden video- tai audiotuotantona.

Palkintogaala oli hienosti järjestetty. Oli ihana nähdä työkaverit kauneimmissa mekoissaan, saada yhteinen kiitos tehdystä työstä ja halata toisia yhtä iloisia ihmisiä.

Kotimatkalla ajattelin jo hyvillä mielin seuraavia tehtäviä.

VÄHÄN JUHLIEN JÄLKEEN kuuntelin podcastia, jossa Vogue Ukraine -lehden kustantaja Julia Kostetska kertoi lehden toiminnasta. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, toimitus hajaantui kellareihin ja maanpakoon. Printtilehti jäi julkaisematta, mutta verkossa Vogue julkaisi jotain joka päivä.

Aluksi otsikot kertoivat sotaa käyvästä kansasta: Miten toimia, jos havaitsee räjähtävän esineen. Boombox-yhtyeen johtaja Andriy Khlyvnyuk haavoittui venäläisten tulituksessa. Pradan mallina toiminut Lev ryhtyi hoitajaksi ja lähti sotaan.

Nyt keveys on palannut sota-aiheiden rinnalle. Toimitus hehkuttaa valkoisia uimapukuja, kultaisia sandaaleja ja leveitä pellavahousuja. Ilmeisesti lukijat kaipaavat niitä.

Ilmeisesti elämä jatkuu sodan keskellä, ja muoti.

Huhtikuussa ilmestyi taas lehtikin, erikoisnumero täynnä sodan sankareita. Julia Kostetska sanoo sen olevan osa vastarintaliikettä ja kertoo, että toive sodan päättymisestä Ukrainan voittoon saa ihmiset jaksamaan.

”Unelmoimme siitä, että voimme pukea kauniit mekot ylle, juoda samppanjaa terassilla ja juhlia. Puhumme siitä toimituksen kanssa usein. Usein.”

ALKOI VÄHÄN ITKETTÄÄ. Ajattelin ihmisiä pommisuojissa, pelkoa, toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Ajattelin keveitä hetkiä, joihin en osaa keskittyä tarpeeksi.

Tiedän jo nyt, että kun ensi kerran puen juhlamekon ylle, ajattelen Juliaa ja hänen työtovereitaan.

Pääkirjoitus on julkaistu Eevassa 7/2023.