”Olemme eksyttäneet heidät”, mieheni sanoo ja minä nauran, vaikka yleensä vitsit postin jakelun ailahtelevuudesta väsyttävät minua. Mutta meillä on neljäs osoite tänä vuonna, eikä kusti enää polje. Oikeasti emme voi syyttää postia: emme ole jaksaneet ilmoittaa vaihtuvia osoitteita edes kaikille ystävillemme.

Eksyminen on muutenkin tuttua. Niin käy kauppareissulla, iltakävelyllä, kävelypalaverissa. Paikannan itseni usein kartalle kännykällä.

Olo on myös liian usein kuin Juice Leskisen biisissä: Ja kun aamu on, en tiedä missä herään.

Kun oma koti on myyty ja kuljemme tilapäisasunnosta toiseen, mielessä on usein sanapari kodin tuntu: miten sen saisi luotua tilapäiskotiin?

Remontti­evakon kokeneet ovat antaneet täsmävinkkejä: Ota mukaan oma kahvimuki. Pieni asia, mutta saattaa osoittautua tärkeäksi niinä aamuina kun tuntuu, että olisi pakko päästä kotiin. Pakkaa mukaan omat lakanat, toinen sanoo. Raahaan mukanani myös autokuormallista viherkasveja.

Tavarat pehmentävät muutosta, mutta kodin tunnun salaisuutta ne eivät ratkaise. Tunnen hahmotonta koti-ikävää, en entiseen kotiin vaan tunteeseen, etten olisi koko ajan vähän hukassa. Olisipa edes naapuri, jonka tuntisin nimeltä!

Kodin tunnun koodi alkaa ratketa, kun astumme viimein uuteen kotiimme. Elämään tulee pysyvyyden tunnetta, ja mikä onni onkaan, kun voi itse päättää, mihin kohtaa kirjanhyllynsä laittaa. Myös kylässä kävijät lämmittävät talon tunnelmaa. Kotona alkaa myös tuoksua – no kodille.

Ja lopulta myös posti löytää meidät – olemme taas olemassa.

Pääkirjoitus on julkaistu Trendissä 8/22.

Kuvateksti: Päätoimittaja on muuttanut yhtä monta kertaa kuin suomalaiset keskimäärin, 13 kertaa.