Margaret Atwood: Uusi maa
Kulttuuri
Margaret Atwood: Uusi maa
Atwoodin trilogia on mestariteos, klassikko. Se kertoo ihmisistä jotakin syvästi inhimillistä, sellaista, joka ylittää ajan ja paikan.

Tämän kirjan suomentamista odotin hartaasti. Uusi maa (Otava) päättää Margaret Atwoodin tulevaisuuteen sijoittuvan trilogian, jonka aloitti geeniteknologian vaaroista kertova Oryx ja Crake. Toinen osa, Herran tarhurit, sijoittuu aikaan suuren katastrofin jälkeen.
Uudessa maassa tarinan kierrokset hieman laskevat, kun Atwood virittää toivoa. Kirjana se ei yllä aivan samalle tasolle kuin aiemmat osat, mutta kokonaisuutena trilogia on mestariteos, klassikko. Se kertoo ihmisistä jotakin syvästi inhimillistä, sellaista, joka ylittää ajan ja paikan.
Atwoodin tekniikkana on rakentaa tarinaa palapelin tapaan, jolloin juoni avautuu hitaasti lukijalle. Atwoodin mestarillisuus saa minut haukkomaan henkeäni. Kiitokset Kristiina Drewsille hienosta käännöksestä.
Arvio on julkaistu Eevan numerossa 12/15.