
Vaikeasti tunnistettava vaiva
Levottomat jalat -oireyhtymäaiheuttaa ikävää tunnetta jaloissa. Sairaus tunnetaan myös nimeltä Willis-Ekbomin sairaus. Sitä on vaikea kuvailla. Siksi moni ei tunnista sairautta tai se sekoitetaan esimerkiksi suonenvetoon. Samalla ihmisellä voi myös olla molemmat vaivat.
Tarkkaa syytä levottomiin jalkoihin ei tiedetä, mutta sairauden tiedetään liittyvän keskushermoston välittäjäaineiden häiriöön. Levottomista jaloista kärsii 5–10 prosenttia aikuisista, erityisesti ikääntyvät ja raskaana olevat. Kolmella prosentilla sairaus vaatii lääkehoitoa.
Paikallaanolo altistaa
Levottomat jalat voi yllättää, kun on pitkään paikallaan esimerkiksi automatkalla tai nukkumaan mennessä. Jalkoja kihelmöi, pakottaa, vetää tai pistelee.
Oireet ovat yksilöllisiä, mutta jalkojen liikuttelu helpottaa oloa. Vaikeissa kasvukivuissa kyse voi ollakin levottomista jaloista.
Jos vanhempi kärsii vaivasta, se on 50 prosentin todennäköisyydellä myös lapsella.
Liiku ja rauhoitu
Oireita ei voi juuri ehkäistä, mutta riittävä liikunta sekä kofeiinin ja tupakoinnin välttäminen pitävät vaivan kurissa.
Nukahtamista helpottavat viileä huone ja lämpimät sukat. Raskas liikunta illalla voi pahentaa oireita.
Tarkista rauta-arvot
Levottomat jalat on naisilla kaksi kertaa yleisempi sairaus kuin miehillä. Raudanpuute lisää riskiä. Vaiva on harvemmin yhteydessä anemiaan, mutta sairastuneilla varastorauta ferritiini on usein alhainen. Lisärauta voi auttaa oireisiin ja niiden ehkäisyyn.
Jos raudanpuute johtuu kuukautisista, vaiva hellittää yleensä vaihdevuosissa. Tosin raudan imeytyminen voi myös heiketä iän myötä.
Milloin lääkäriin?
Toistuvat huonosti nukutut yöt aiheuttavat stressiä ja verenpaineen nousua. Pitkällä aikavälillä sairaus voi altistaa sydän- ja verisuoni- sekä muistisairauksille.
Jos vaiva aiheuttaa jatkuvaa unettomuutta, laskee mielialaa ja vaikeuttaa arkea, mene lääkäriin. Levottomia jalkoja voidaan hoitaa rautavalmisteen lisäksi keskushermostoon vaikuttavilla lääkkeillä.
Asiantuntijana yleislääkäri Toni Vänni, Terveystalo.
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 10/2020.