Kun Lenita Airisto veti aikoinaan ajankohtaisohjelmia televisiossa, hän teki aina kotiläksynsä huolella. Heti aluksi hän teki selväksi vieraille ja juontajaparilleen, että faktat olivat hallussa. Hän lateli numeroita ja historiallisia tosiasioita, mutta myös vahvaa analyysia ja omia näkemyksiään ajankohtaisista aiheista.
”Tieto on valtaa. Minä olen satsannut tietoon alusta lähtien ja ollut nöyrä työni edessä.”
Tiedon avulla Lenita voitti myös Sotainvalidien Veljesliiton järjestämän Suomen Neito -kilpailun vuonna 1954. Kilpailulla kerättiin rahaa sotainvalideille. Lenitan mielestä kisassa oli mukana kauniimpia tyttöjä kuin hän, mutta hän oli parhaiten valmistautunut. Hän oli opiskellut englanniksi Suomen historiaa sotineen, hän oli sanavalmis ja nokkela. Hän osaisi kertoa maailmalla Suomesta paremmin kuin muut.
Tieto on ollut myös rautaisen itsevarmuuden taustalla.
”Mikään ei ole niin vahva asia kuin tieto. Kun joku mies on sanonut minulle, mistä minä tiedän tuonkin asian, vastaan, että koska olen fiksu. Fiksu ihminen tajuaa, että tieto on kerättävä.”
Opiskelun ja tiedon arvostamisen Lenita imi itseensä jo lapsuudenkodistaan.
”Molemmat vanhempani opiskelivat uusia taitoja koko elämänsä. Kun on tietoa, itseään ei vähättele.”
Lapsuutensa ilmapiirissä Lenita oppi myös toisen tärkeän periaatteen: koskaan ei pidä alistua. Lenita syntyi vuonna 1937, ja hän muistaa hyvin Helsingin pommitukset. Hänen mieleensä on jäänyt, kuinka radiossa sanottiin, että äidit ja lapset voivat olla rauhassa, sillä Suomen sotilaat valvovat heidän puolestaan.
”Kuulimme radiosta, että itärintamalla on todella kovat paikat, mutta suomalaiset eivät alistu. Piti olla kuuro, jos ei ottanut sitä itseensä.”
Vaikka tuolloin oli vaikeaa ja pelottavaa, Lenitasta tuli optimisti. Kun kotona jatkuvasti kuunneltiin radiota ja luettiin lehdistä, että Suomi ei alistu, asenne tarttui tyttöön.
”Yksi elämäni kantava voima on ollut optimismi. Ilman optimismia Suomi ei olisi pärjännyt sotien läpi. Sota oli kuin Daavidin ja Goljatin taistelu, ja Daavid uskoi, että jollain konstilla hän Goljatin kellistää. Niin kuin tekikin, ja samoin tekivät suomalaiset.”
Ajatus alistumattomista suomalaisista oli kulkenut suvussa jo edellisissä sukupolvissa.
Itsenäiset suomalaiset
Lenitan isovanhemmat kävivät vuonna 1917 valokuvauttamassa itsensä maan itsenäistymisen kunniaksi. He halusivat ikuistaa, miltä näyttävät itsenäiset suomalaiset.
Suku on ollut täynnä vahvoja naisia. Lenitan äidinäiti oli perheen matriarkka, joka oli kiinnostunut suffragettien toiminnasta. Lenitan äiti Alli kasvatettiin itsenäiseksi naiseksi. Hän sai pianistin ja musiikkipedagogin koulutuksen. Hän teki työtä koko elämänsä aivan viimeiseen asti.
”Äitini on ollut minulle esikuva. Hän korosti, että naisen on oltava taloudellisesti riippumaton. Äiti pysyi loppuun asti eleganttina, kauniina, suoraryhtisenä ja viisaana. Hänen mielestään kauneus ja viisaus ovat samansuuntaisia asioita.”
Isä Reino oli yrittäjä, joka ensimmäisenä liiketoimenaan alkoi tuoda vuotia Saksasta suomalaisille nahkatehtaille. Sotien jälkeen hän perusti Liikkeenharjoittajain Konttorioppilaitoksen yritystoimintaa suunnitteleville naisille ja miehille. Perheeseen syntyi kolme tytärtä, joista Lenita oli nuorin. Sodan jälkeen oli puutetta kaikesta.
”Vanhempamme eivät olleet pyhimyksiä, mutta he pitivät tinkimättömästi huolta perheestään. Meillä ei koskaan valitettu, koska siitä ei ollut mitään hyötyä. Opin pienestä pitäen, että valittaminen on ajanhukkaa.”
Vanhemmat kannustivat tytärtään. Kun kansakoulun opettaja sanoi, että Lenitan ei kannattaisi edes haaveilla oppikoulusta, isä suuttui ja meni puhuttelemaan opettajaa.
Hän tuki tytärtään ja teroitti Lenitalle, että tällaisia mielipiteitä ei pidä uskoa. Isä tiesi, että tytär pärjää elämässä.
Vahva itsetunto
Isä herätti Lenitan itsetunnon.
”Isä voi myös tuhota naisen itsetunnon. Näin tapahtuu maissa, joissa naista alistetaan ja joissa tytöt eivät pääse kouluun. Kukaan ei synny alistuneena, vaan lapsi opetetaan siihen.”
Kerran luokkakaverin isä sanoi Lenitalle, että mikä tämä luulee olevansa, miksi tyttö ei voisi olla hiljainen niin kuin muut. Lenita meni kotiin ja kertoi tapauksen isälle. Isä kysyi, oliko luokkakaverin kotona kirjoja. Ei, niitä Lenita ei ollut nähnyt. Isä kehotti, että hän ei enää menisi sinne. Sellaisten ihmisten kanssa ei pidä olla tekemisissä, joilla ei ole kiinnostusta lukea kirjoja.
Lenita seurasi isänsä neuvoa.
Hän muistaa lapsuudessa useita muitakin kertoja, kun häntä yritettiin nujertaa.
”Minä olen aina ärsyttänyt. Olen ollut lapsesta lähtien hyvin polarisoiva tyyppi ja olen tottunut siihen.”
Lenita opiskeli diplomiekonomiksi. Lisäksi hän hankki maailmalla koulutusta televisiojournalismista, kuten BBC:llä Lontoossa, RTF:llä Pariisissa, Sender Freies Berlinissä Länsi-Berliinissä ja NBC:llä Los Angelesissa.
”Stanfordin yliopistossa Kaliforniassa opin myös sen, että televisiotoimittaja ei voi olla poliittisesti sitoutunut.”
Suomen televisiossa Lenita työskenteli kolmenkymmenen vuoden ajan eri kanavilla. Pitkään uraan mahtuu muun muassa legendaarinen Jatkoaika Ylen TV1:llä sekä palkittu ajankohtaisohjelma 7. hetki Kolmoskanavalla.
1970-luvun politisoituminen ei ollut Lenitalle helppoa aikaa, koska hän ei halunnut kuulua taistolaisiin.
Elämän oppitunteja on tullut vuosien varrella useita, mutta jokainen takaisku on Lenitan mielestä johtanut aina johonkin parempaan.
”Annan tämän ohjeen kaikille: Kääntäkää selkänne. Kaikista mullistuksista seuraa jotain parempaa, kun on tarpeeksi rohkea, ottaa riskin, eikä jää tuleen makaamaan.”
Tämä asenne on pelastanut Lenitan tilanteista, joissa hän olisi joutunut toimimaan itseään ja omia arvojaan vastaan.
”Olen nähnyt heti, että tämä ei sovi minulle. Jos minä menetän itsekunnioitukseni, mitä minulla sitten on? En huoraa, en fyysisesti enkä henkisesti.”
”Tärkeä periaate elämässäni on ollut, että lähden, jos työlleni ei anneta arvoa. Koska jos jään, negatiivinen ilmapiiri tuhoaa työniloni, ja se tuhoaa minut. En voi muuttaa ihmisiä, mutta minulla on oikeus päättää, mitä itse teen. Ja sitä oikeutta olen käyttänyt. Olen vain sanonut: ’Kiitti, mulle riitti’.”
Elämäntyö
Elämäntyönään Lenita pitää nelikymmenvuotista yritystoimintaansa suomalaisten teollisuustuotteiden, palvelujen ja kulttuurin viennissä. Vientityön hän aloitti jo opiskeluvuosinaan Hankenilla. Hänen yhtiönsä Airisto Oy:n tuottamat maailmankiertueet levittivät tietoisuutta Suomen menestystarinasta. Success Story Finland -vientiprojektit nähtiin maailman eri metropoleissa niin Aasiassa, Euroopassa kuin Yhdysvalloissa.
Mutta mikään menestystarina ei ole tullut ilmaiseksi.
”Kun ehdotin valtion omistamalle Suomen ulkomaankauppaliitolle, että tehdään kiertue yhteistyönä, virkamiehet nauroivat minut ulos. He sanoivat, että ei tuollaista humpuukia kukaan jaksa kuunnella.”
”Olin kelvannut heille hyvin kasvottomana alihankkijana vientitapahtumissa. Ne olivat tuoneet kiitosta miehille, mutta näkyvänä yhteistyökumppanina olisinkin ollut heille vaaratekijä.”
Lenita tarttui saman tien luuriin ja soitti suurten suomalaisten yritysten toimitusjohtajille. Tuohon aikaan Suomen maine oli harmaa ja suomettumispuheiden raskauttama. Näitä ennakkoluuloja vastaan yritysjohtajat joutuivat kamppailemaan. Suomi-kuvassa tarvittiin muutosta, ja sitä Lenita tarjosi.
”Kun myydään suomalaisia tuotteita, myydään myös Suomea luotettavana maana. Oikeaa tietoa tarvittiin, ja näin talouselämän johtajat lähtivät projektiini mukaan.”
Periksi Lenita ei antanut silloinkaan, kun valtakunnansovittelija Jorma Reini yritti livistää 7. hetki -ohjelman lähetyksestä. Ohjelmassa oli tarkoitus käsitellä Reinin ja muiden työmarkkinamiesten lähettämää kikkelikorttia. Miehet olivat lähettäneet seksistisen kortin Marianne Laxénille, joka työskenteli Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan erikoistutkijana.
Lenita sanoi Reinille puhelimessa, että jos mies ei suostu tv-studioon, hän järjestää satojen naisten kanssa mielenosoituksen valtakunnansovittelijan työhuoneen edustalle, teettää jättisuurennoksia kikkelikortista ja kutsuu paikalle CNN:n televisiokamerat.
Reini tuli ohjelmaan ja kertoi myöhemmin tästä kokemuksesta myös muistelmissaan.
Vitsit aseena
Kikkelikortti laukaisi julkisen keskustelun tasa-arvon tilasta Suomessa vuonna 1990. Naisia vähättelevät asenteet tulivat sen ansiosta näkyviksi. Tunteet kävivät kuumina, ja Lenita oli elementissään.
Toimittajapari 7. hetki -ohjelmassa antoi Lenitalle ohjeet, että nyt keskustellaan rauhallisesti asiasta.
Se osoittautui toiveajatteluksi. Ohjelmassa Lenita kertoi terveisensä myös ministeri Matti Puhakalle, joka oli julistanut kikkelikorttikeskustelun loppuunkäsitellyksi. Hän sanoi suorassa lähetyksessä, etteivät ministerit tässä maassa päätä, mistä suomalaiset naiset keskustelevat.
Lenita ei ole koskaan pelännyt konflikteja.
”Konflikteissa asiat tulevat esille. Minä olen parhaimmillani silloin. Tiedän, että kun näitä brutaaleja tyyppejä ottaa rinnuksista kiinni ja nostaa seinälle, he ovat rääpäleitä.”
Tiedon ja rohkeuden lisäksi huumori on ollut yksi Lenitan aseista. Muutamia vuosia sitten hän näki New Yorkissa musikaalin The Producers, johon on sisällytetty fiktiomusikaali Kevät koittaa Hitlerille.
”Siinä Hitler vedettiin vessasta alas farssilla, joka sai New Yorkin juutalaiset ulvomaan naurusta. Silloin tajusin, mikä voima farssilla on, jos sitä osaa käyttää.”
Lenita on sittemmin tietoisesti tehnyt tiukoista tilanteista farsseja. Esimerkiksi silloin kun miehet ovat alkaneet kertoa seksistisiä vitsejä, Lenita on iskenyt takaisin.
”Jos miehet ovat yrittäneet häpäistä minua, minä häpäisenkin heidät. Muutosta ei tapahdu, jos naiset vain vaikenevat ja painavat päänsä alas.”
Kaikki eivät ole pitäneet Lenitan tyylistä. Myös naiset ovat kauhistelleet sitä – naisten kun pitäisi nousta rivojen heittojen yläpuolelle.
”Pitää nousta tällaisten tilanteiden yläpuolelle farssin keinoin. Lähi-idässä sitä ei voi tehdä, koska siellä naiset ovat miesten holhouksenalaisia.”
Mutta Suomessa voi.
Feminismi ei ole Lenitalle politiikkaa, vaan ihmisoikeuskysymys. Kaikenlainen naisten vähättely saa hänen tunteensa pintaan. Hänestä naista halventavia, ihmisoikeuksia rikkovia asenteita on edelleen Suomessa: tyttöjen sukuelinten silpomisia suvaitaan, seksiorjakauppa hyväksytään, raiskauksia vähätellään ja prostituutio sallitaan.
”Näin on, vaikka meillä on ollut oikeusministereinä naisia.”
Lenita lisää vielä, etteivät palkatkaan ole tasavertaiset, ja tässä palkkakehitys on meillä jäänyt jälkeen muista Pohjoismaista.
”Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille naisille, olivatpa he minkä värisiä tai kokoisia tahansa.”
Vastuu naisista
Lenitan mielestä meillä on vastuu naisista, jotka ovat saaneet turvapaikan täältä. Maahanmuuttajanaisten osallistuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on Lenitasta aikamme tärkein kysymys. Äideillä on ratkaiseva vaikutus lapsiinsa ja siihen, kuinka seuraava sukupolvi löytää paikkansa Suomessa, ei eristäydy, eikä radikalisoidu.
”Maahanmuuttajanaisille pitää antaa mahdollisuus päästä ulos kotipiiristä. Heidän on heti päästävä kouluun, jotta he oppivat suomen kielen, ja sitten töihin.”
Myös urheilu on tärkeää, jo terveydenkin kannalta. Lisäksi naisten pitää miesten tavoin päästä pelaamaan joukkuelajeja. Tällä tavalla he näkevät, mitä naiset Suomessa tekevät ja mistä he saavat voitontahtonsa.
”Meidän on rohkaistava päteviä naisia, annettava heille mahdollisuus saavuttaa sekä henkinen että taloudellinen riippumattomuus.”
Oman ja muiden naisten itsemääräämisoikeuden puolesta Lenita on taistellut läpi elämänsä – ja taistelee yhä. Poliittista valtaa hän ei ole koskaan tavoitellut.
”Minä olen vain halunnut elää vapaan ihmisen elämää. Ja vapaa ihminen elää ihmisoikeuksien mukaisesti.”
Lenita siteeraa kreikkalaisen filosofin Thukydidesin viisautta: ”Onnen salaisuus on vapaus. Ja vapauden salaisuus on rohkeus.”
Yksinäinen susi
Lenita on elänyt suurimman osan elämästään yksin ja nauttii siitä. Aikoinaan hän oli naimisissa Ingvar S. Melinin kanssa kymmenen vuotta.
Sen jälkeen Lenita ei ole kaivannut avioliittoa, mutta miesystäviä on riittänyt. Hän on kertonut kirjassaan Elämäni ja isänmaani suhteistaan muun muassa Vesa-Matti Loiriin ja Max Jakobsoniin.
Itsensä Lenita näkee yksinäisenä sutena.
”Minä viihdyn paremmin yksin kuin huonossa seurassa. Mutta hyvääkin seuraa on ollut tarjolla elämäni aikana. Älykkäät miehet eivät pelkää naisia, päinvastoin, siinä syntyvät aivan uudet jännitteet.”
Myös viisaita naisia on ystäväpiirissä.
Lenitan työurat ovat hallinneet hänen ajankäyttöään. Lähes kolmekymmentä vuotta hän kirjoittanut tietokirjoja yrittäjyydestä, tasa-arvosta ja väestön ikärakenteen muutoksesta.
Ja työ jatkuu edelleen. Parhaillaan Lenita kiertää luennoimassa samoista aiheista, joita hänen kirjansa käsittelevät. Kymmenes kirja on tekeillä.
Kirjoittaminen vaatii keskittymistä ja yksinoloa, hän sanoo.
”Tässä ajatuksessa en ole yksin, sillä saksalainen runoilija Johann Wolfgang von Goethe on todennut, että seurassa saa opastusta, mutta inspiraatio tulee vain ollessa yksin.” ●
Haastattelu on julkaistu Eevassa 9/2019. Nettiversiota on muokattu.
