Laihdu halvalla
Hyvinvointi
Laihdu halvalla
Elämäntaparemontti vaatii aikaa ja sitoutumista, mutta viekö se myös rahaa? Ei välttämättä!
Teksti

Kuvat

Julkaistu 4.4.2019
Kauneus ja Terveys

Asiantuntijoiden mukaan tärkein muutos tapahtuu pään sisällä. Lue edulliset ja toimivat vinkit!

Hylkää lihottavat ajatukset

Painonpudotus syö euroja. En siis pysty siihen nyt.

– Tämä on tyypillinen lihottava ajatus, joka estää tekemästä itselle hyvää, psykologi Marja Haikarainen Kuntoutuskeskus Ruissalosta sanoo.

Rahalla voi ostaa jäsenyyden kuntosalille. Sillä saa dieettijuomia, valmiita lounassalaatteja ja salasanan suljettuun painonhallintaryhmään.

Paksu lompakko voi helpottaa terveellisten valintojen tekemistä. Mutta motivaatiota ei voi ostaa.

– Painonhallinta on psykologinen asia. Ihmisen on haluttava sitoutua terveellisiin tapoihin ja tehtävä se voimavarojensa ja budjettinsa mukaan.

Muutos vaatii sinnikkyyttä, oli rahaa tai ei

Uuden kokeileminen voi vaatia loikkaa mukavuusalueen ulkopuolelle. On myös siedettävä epäonnistumisia, sillä niitä tulee.

– Laita elämän perusasiat kuntoon. Stressaantuneena, väsyneenä ja nälkäisenä on vaikea saada mitään aikaan. Aseta selkeät rajat töissä ja ihmissuhteissa.

Tavoitteita ei kannata asettaa liian korkealle. Sohvaperunalle ensi kesän puolimaraton on liian iso rasti. On parasta edetä pienin askelin.

Voit aloittaa hyvinkin pienestä: Jos lenkille meno tuntuu mahdottomalta ajatukselta, ensin riittää, että laitat lenkkivaatteet sohvalle odottamaan. Pue ne päälle vasta seuraavana päivänä, mutta vielä ei tarvitse urheilla. Käy kolmantena päivänä ulkona haukkaamassa happea lenkkivaatteet päällä. Neljäntenä voit jo kiertää korttelin, viidentenä kaksi, ja niin edelleen.

– Pienetkin onnistumiset motivoivat jatkamaan.

Sama toimii syömisessä. Opettele ensin säännöllinen ruokarytmi ja satsaa vasta sitten ruoan laatuun.

Laihdutus onnistuu ilman ateriankorvikkeitakin

Miksi ateriankorvikkeet ovat suosittuja?

– Dieettiteollisuus perustuu ajatukseen, että tarvitsemme näitä tuotteita laihtuaksemme. Muuten sitä ei olisi.

Entä jos käytössä on ylimääräistä rahaa laihdutukseen? Onko väärin motivoitua sen voimalla?

– Jos laadukkaat treenivaatteet ja viihtyisä kuntokeskus innostavat pitämään itsestä huolta, kannustan ottamaan niistä kaiken hyödyn irti.

Asiantuntija: psykologi Marja Haikarainen/Kuntoutuskeskus Ruissalo

Asiantuntija: terveydenhoitaja Jonna Kekäläinen/YTHS

Rahat ovat lopussa ja motivaatio hukassa. Saako laihdutukseen ammattiapua?

Terveyskeskuksissa on painonhallinnan ammattilaisia, joiden vastaanotolle voit varata ajan ilman lääkärin lähetettä.

Psykologin, eri alojen hoitajien ja ravitsemusterapeutin vinkit voivat olla käänteentekeviä isossa elintaparemontissa.

Mistä löytyisi ilmaista vertaistukea?

Kysy painonhallintaryhmistä työterveyshoitajaltasi.

Interaktiivinen Verkkopuntari.fi on maksuton painonhallintaohjelma.

Voit myös pyytää lääkäriltäsi lähetteen Painonhallintatalon valmennusohjelmiin.

YTHS järjestää opiskelijoille virtuaaliryhmiä sekä ryhmätapaamisia.

Liity Facebookin laihdutusryhmään. Etsi hauilla ”Laihdutus/painonhallinta”, ”Tavoitteena terveellisempi elämä” ja ”Laihduttajien tsemppiryhmä”.

Auttaako sovellus?

llmainen MealLogger-ruokapäiväkirja kertoo totuuden syömistottumuksistasi.

– Kun näytät ruokapäiväkirjaasi painonhallinnan ammattilaiselle, hän pääsee heti jyvälle ongelmakohdista, sanoo terveydenhoitaja Jonna Kekäläinen YTHS:stä.

Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä 1/2019.

Kommentoi +