Tauluja, patsaita ja nuotteja. Niin ja tietysti aviomiehen tekemä massiivinen työpöytä.
”Pöytä on niin painava, ettei se tästä mihinkään liiku”, professori, taiteilija Riitta Nelimarkka naurahtaa esitellessään kotinsa rakkaita esineitä.
Puoliso Jaakko ”Jaska” Seeck nikkaroi kokopuisen pöydän paikan päällä kodin ateljeessa. Siitä tuli talon ensimmäinen huonekalu.
Pöydän pinta on jo ajan patinoima. Siinä näkyy kirjo siveltimistä tipahtaneita maalipisaroita ja muita työnteon jälkiä. Pöytää peittävät valkoisille paperiarkeille piirretyt hahmotelmat neljän lastenlapsen suloisista kasvoista.
”Kahdella vanhimmalla pojallamme, Akilla ja Joonaksella, on molemmilla kaksi lasta. Olen luvannut tehdä heistä muotokuvat”, kuvataiteilija kertoo.
Kolmesta pojasta nuorin on nopeasti nimeä dekkarikirjailijana saanut Max Seeck.
”Sellististä tulikin trilleristi”, Riitta tuumii hymyillen.
Riitta Nelimarkka ja Jaakko Seeck ovat kunnostaneet Loviisan ydinkeskustassa kohoavan, vaikuttavan Bongan Linnan työ- ja galleriatilakseen, mutta pariskunnan varsinainen koti sijaitsee täällä Helsingin Marjaniemenrannassa.
Kun taloa vuonna 1985 rakennettiin, oli erityisen kylmä talvi, ja puolivalmista taloa jouduttiin lämmittämään koko ajan, etteivät rakenteet olisi vaurioituneet. Riitta odotti kuopustaan.
”Jaska touhusi työmaalla aamusta iltaan, ja minäkin hyppelin ison vatsani kanssa usein rakennustelineillä.”
Ei mikään tikkutalo
Aviopari suunnitteli talon huolellisesti jokaista yksityiskohtaa myöten. Apuna heillä oli hyvä ystävä, arkkitehti Matti Vesikansa. Viralliset rakennuspiirustukset toki tarvittiin, mutta rakenteita tehtiin myös paikan päällä ilman piirustuksia, käsityönä.
”Mieheni ajatus oli, ettemme tekisi mitään tikkutaloa, vaan talon, jossa on paksut, läpimuuratut seinät ja harjakatto – silläkin uhalla, että sitä tullaan kutsumaan käkikellotaloksi”, Riitta Nelimarkka muistelee.
Välimeren tyyliä mukaileva, erkkereitä, erilaisia tasoja ja kontrasteja sisältävä persoonallinen koti on värikäs, ajaton ja helppohoitoinen. Se sopii myös suomalaiseen ilmastoon.
Asunnossa on vain vähän isoa ikkunapintaa. Korkeat ikkunat ovat etelän puolella ja ne keräävät huoneisiin lämpöä ja valoa.
Ruskea kestää aikaa
Kolmeen asuinkerrokseen ja kellaritilaan jakautuvaa kotia lämmittää kolme varaavaa takkaa ja kaksi puilla lämpiävää kamiinaa. Sähköä käytetään lähinnä lattialämmityksessä. Taloon on asennettu myös muutama ilmalämpöpumppu, ja viime kesänä katolle laitettiin aurinkopaneelit.
Huoneiden seinät on rapattu valkoisiksi, ja suurinta osaa lattiapinta-alasta peittävät helppohoitoiset laatat. Talon ulkoseinät ovat ruskeaa tiiltä.
”Valitsimme ruskean, koska se on helppo väri verrattuna vaaleaan, joka vuosien saatossa harmaantuu ikävästi”, Riitta Nelimarkka perustelee.
Kalusteissa näkyy elämä ja historia
Kalliorinteessä seisovasta jykevästä talosta avautuu seesteinen näkymä puutarhan yli merenrantaan ja laiturille. Kotiranta on Riitalle tärkeä, hän ui meressä kesät talvet.
Samat maisemat ovat tallentuneet vuosikymmeniä sitten lukuisiin kotimaisiin elokuviin, sillä tontin omisti aiemmin elokuvaohjaaja ja -tuottaja T. J. Särkkä.
Riitta Nelimarkka kehuu aviomiestään, filosofia ja kansantieteilijää.
”Jaskalla on vahva ote rakentamiseen. Sen lisäksi hän on hyvä suunnittelija. Kotimme ovet ovat hänen tekemiään, samoin takkojen uuniluukut. Nuorempana hän ehti harrastaa paljon myös puutöitä, mutta jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan hän on keskittynyt enimmäkseen yrityksemme hoitamiseen.”
Kodin sisustamisessa taiteilijaa ei kiinnosta design. Häntä kiehtovat vanhat valokuvat ja kirjat sekä ajan patinoimat huonekalut ja somisteet. Hän osoittaa oleskeluaulan antiikkista sohvaryhmää.
”Kalusteiden kangas on parikymmentä vuotta vanha. Se näyttää haalistuneelta. Minua se ei häiritse, kun kangas on muuten puhdas. Kulumisen jäljessä on hyvä henki, siinä näkyy elämä ja historia.”
Aarteita purnukassa
Valoisan aulan katto kohoaa korkealle. Aulan vieressä on puolestaan matalampi, rauhoittavan hämyisä salonki. Sitä kutsutaan Ukin huoneeksi.
”Huonekalut, taulut ja matot ovat isoisäni Eero Nelimarkan kodista. Olen näitä jo pikkutyttönä tuijotellut”, Riitta sanoo.
Erityisesti pientä tyttöä kiinnosti kullanvärinen pöytäkello. Nyt se koristaa lipaston päällystää, isovanhempien kodissa kello oli pöydällä.
”Kellon vieressä oli aina makeisia purnukassa. Meillä serkuksilla oli tapana juosta pöydän ympäri ja napata karamelli.”
Ukin huoneen tyylikäs flyygeli ja persoonallinen kattokruunu ovat Nelimarkka-Seeckin perheen omia hankintoja. Molemmat ovat taiteilijalle rakkaita.
Muistojen sirkus
Pienestä pitäen musiikkia harrastanut Riitta soittaa vieläkin. Nyttemmin mukaan ovat tulleet myös laulutunnit.
Värikäs kristallikruunu on Muranon saarelta Italiasta. Hillitympi ja vähän pienempi Murano-kruunu koristaa ateljeeta.
Ukin huoneen tunnelmasta aistii nykyisyyden ja menneisyyden, kulttuurin kirjon, perheen työn ja harrastukset.
”Kotimme on täynnä tavaraa, tämä on oikea muistojen sirkus. Juuri mitään en kuitenkaan raaski kipata ulos. Täällä on niin paljon perheeseen ja ystäviin liittyviä muistoja. Olen romantikko”, Riitta Nelimarkka tunnustaa.
Teksti: Päivi Mattila
Kuvat: Jaanis Kerkis
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 11/2017.
Lue myös:
