Kundaliinijooga toi lisäavun Elinan vaikeisiin migreenioireisiin: ”Osaan entistä paremmin hallita jännitystä ja kuunnella kroppaani”
Ihmiset
Kundaliinijooga toi lisäavun Elinan vaikeisiin migreenioireisiin: ”Osaan entistä paremmin hallita jännitystä ja kuunnella kroppaani”
Kun Elina Salonen, 39, alkoi kärsiä jatkuvista päänsäryistä, hän sai migreenilääkityksen sekä kehotuksen kokeilla joogaa. Kundaliinijoogassa Elina oppi kuuntelemaan kehoaan.
Teksti

Kuvat

Julkaistu 17.8.2021
Kauneus ja Terveys

Sairaanhoitaja, klinikkaeläinhoitajaksi opiskeleva Elina Salonen, 39, sai neurologiltaan migreenioireiden hoidoksi lääkityksen sekä neuvon kokeilla joogaa ja meditaatiota. Elina asuu Helsingissä miehensä ja kahden koiransa kanssa.

”Päätäni alkoi särkeä jatkuvasti viime vuoden tammikuussa, eikä kipu helpottunut särkylääkkeillä niin kuin yleensä. Aloin epäillä, että syy on purennassa tai niskajumissa.

Tutkitutin hampaani, kävin hierojalla ja fysioterapeutilla. Kokeilin myös akupunktiota, mutta kipu vain jatkui. Olin jatkuvasti poissa töistä.

Maaliskuussa oireet pahenivat. Yhtenä aamuna meikatessani hymyni oli toispuoleinen. Päivän aikana oireet pahenivat.

Minusta tuntui kuin kehoni koko oikea puoli olisi ollut puuduksissa. Syöminen tuntui hankalalta, enkä oikein pysynyt mukana keskustelussa. Mieheni patisti minut ­heti lääkäriin.

Pääsin tutkimuksiin nopeasti päivystyksen kautta ja minut määrättiin muun muassa pään magneettikuvaukseen.

Tutkimuksissa ei kuitenkaan löytynyt mitään poikkea­vaa, ja kun halvausoireetkin hävisivät päivän aikana, pääsin sairaalasta illalla takaisin kotiin.

Päänsärky kuitenkin yltyi. Menin yksityiselle neurologille, joka kertoi oireilleni selityksen. Sairastan harvinaista hemiplegistä migreeniä, johon liittyy halvausoireita.

Diagnoosin jälkeen sain tietää, että suvussani on vaikeaa perinnöllistä migreeniä. Olin kärsinyt ennenkin silloin tällöin kovista päänsäryistä, mutta en ollut ajatellut, että kyse voisi olla sairaudesta.

Alkoi sopivan lääkityksen etsintä. Migreenikohtauksia tuli edelleen tiuhaan noin kaksi kertaa viikossa. Lääkkeet eivät auttaneet, mutta niiden sivuvaikutukset olivat hurjia.

Välillä olin niin lääketokkurassa, etten päässyt ylös sängystä. Aloin masentua ja aloitin terapian.

Kun kohtaukset olivat jatkuneet kuusi kuukautta, löytyi vihdoin sopiva lääkeyhdistelmä, joka alkoi lievittää oireitani.

Löysin myös muita keinoja hoitaa sairautta. Opin, että vilkkuvat valot, kirkas auringonpaiste ja stressi laukaisevat migreenikohtauksen herkästi.

Neurologi ehdotti, että voisin kokeilla joogaa tai meditaatiota apuna stressinhallintaan, sillä ne rentouttavat ja rauhoittavat kehoa.

Kotini lähelle avautui samoihin aikoihin joogasali. Ilmoittauduin kundaliinijoogaan, jonka kuvailtiin tasapainottavan kehoa ja mieltä.

Menin tunnille sporttitrikoissa, kun muiden asut olivat enemmän hippityyliä. Aluksi yhdessä ­lauletut mantrat tuntuivat minusta vierailta, mutta päätin antaa joogalle mahdollisuuden. Etsin edelleen epätoivoisesti lisää keinoja helpottaa kipukohtauksia.

Aluksi en osannut hengittää kuin pinnallisesti. Tuntui valtavan hyvältä, kun opin oikean tekniikan. Pian huomasin, että hengitys ja mantrat auttoivat minua rauhoittumaan.

Kundaliinijooga on minulle nykyisin enemmän kuin harrastus. Enää en voi kuvitella elämää ilman sitä. Käyn vähintään kerran viikossa ohjatulla tunnilla ja sen lisäksi meditoin itsekseni.

Viime vuosi muutti elämäni ensin surkeaan ja sitten myönteiseen suuntaan. Osaan entistä paremmin hallita jännitystä ja kuunnella kroppaani. Olen huomannut, että kun kehoni rentoutuu, myös mieleni rauhoittuu.

Mantroista on tullut osa aamurutiinejani. Kuuntelen niitä nappikuulokkeilla, kun ulkoilen koirieni kanssa ja raitiovaunussa matkalla töihin. Kasvomaskin takana voin lausua mukana, eikä kukaan huomaa.

Kun lausun mantroja, ajatukseni rauhoittuvat ja alan myös hengittää rauhallisemmin, mikä rentouttaa koko kehoa.

Migreenikohtauksia tulee enää noin kerran kuussa. Marraskuun jälkeen en ole saanut enää halvaus­oireita.”

Kuvauspaikka: joogastudio Joogaholiaa Helsingissä

Kommentoi +