”Vähän aikaa sitten perheemme kuopus täytti kahdeksan vuotta. Juhlallisuuksia kesti koko päivän. Illalla vieraiden lähdettyä mieheni ehdotti minulle, että avataanko samppanjapullo. Tajusin, että nyt on käsillä se harvinainen hetki, kun pullon voisi avata.

Aikaisemmin näitä niin sanottuja harvinaisia tilanteita saattoi tulla eteen monta kertaa viikossa: Pitkän päivän päätteeksi illalla tuli olo, että viinipullon jämät kannattaa tuhota rentoutumisen vuoksi. Tai kun lähdin ajelemaan töistä kotiin, mietin, mitä hyvää mieheni kanssa syömme – ja juomme. Ruuanlaittoviinikin kuului toisinaan asiaan.

Sitten aloin pohtia, mikä oikeasti tuo elämään lisäarvoa ja mikä vain väsyttää.

Koin lievän uupumuksen muutama vuosi sitten. Samoihin aikoihin minulta löytyi patti rinnasta. Se paljastui hyvänlaatuiseksi, mutta tilanne oli pelottava.

Nelikymppisenä aloin tiedostaa, etten elä ikuisesti. Luin kaikenlaista alkoholin terveysriskeistä, kuten sen yhteydestä rintasyöpään.

En koe alkoholin juomista niin hauskaksi, että olisin valmis kuolemaan nuorena sen takia. Aloin miettiä, että tätäkö elämä on, yhtä perjantai-iltojen skumppa­kuplaa. Tajusin, ettei se enää palvele arvomaailmaani. ­Yhdestäkin lasillisesta oli alkanut tulla päänsärkyinen, sumuinen olo.

Alkoholista oli tullut asia, joka oli läsnä myös silloin, kun ei olisi tarvinnut. En tiedostanut sitä ennen kuin ryhdyin rehellisesti tarkkailemaan itseäni. Kirjoitin raivorehellistä päiväkirjaa juomistani määristä. Tajusin, että alkoholia kului enemmän kuin olin ajatellut, keskimäärin viinipullollinen viikossa.

Se oli kuin rätti vasten kasvojani. Ajattelin, että tämä loppuu nyt. Siinä tarvittiin tahdonvoimaa, joten laitoin itseni julkisen paineen alle. Kirjoitan Primera Dama -blogia, jossa olen kertonut suhteestani alkoholiin ja siitä, että olen jättänyt sen pitkälti pois.

Absolutismi on monelle tarpeellinen ja perusteltu ratkaisu. Minä halusin olla vapaa valitsemaan, joten vähensin radikaalisti, mutta en lopettanut kokonaan.

Opin määrittelemään itselleni uuden normaalin ja alkoholinkäytön rajat, joista minulle tulee hyvä olo. Nykyään otan viinitilkan korkeintaan kerran viikossa. Juhlissa saatan ottaa yhden pienen juoman ja jatkaa sitten holittomilla. Monesti kuluu useampi viikko ilman alkoholia. Tissutteluun ei ole enää paluuta.

Kun jätin ruuanlaittoviinit ottamatta, huomasin, kuinka paljon enemmän virtaa minulla on. Pää toimii, kun aivosumu jää pois. Yhtäkkiä olin täynnä ideoita. Ja mikä parasta, minulla on virtaa myös toteuttaa ne, kun en jää sohvalle lojumaan viinilasin kanssa.

Energisyyteni liittyy myös uupumuksesta toipumiseen. Tunnen, että käynnissä on ollut hyvän kierre. Kokonaisvaltaisen uupumuksen väistyttyä minun ei enää tarvitse palkita, turruttaa ja rentouttaa itseäni viinillä. Samalla on selkiintynyt se, mitä haluan oikeasti tehdä.

Kun ensin opettelin sanomaan ei, aloin sanoa kyllä asioille, jotka ennen olivat ei. Esimerkiksi jos lapseni kysyy spontaanisti, paistetaanko lettuja, on automaattinen vastaukseni ’no, tietysti’ sen sijaan, että päässä alkaa pyöriä ’onko pakko, ei jaksaisi’.

Uuden alkoholisuhteeni takia olen joutunut tutustumaan myös introverttiin puoleeni. ­Skumppanousuissa olen hirveän hauska. Oikeasti taidan olla tavallisen ankea tyyppi, ja se on ihan ok. On helpottavaa oppia tuntemaan todellinen itsensä. Silloin on se ja sama, mitä muut minusta ajattelevat.”

Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 7/2023.