Kun hyvinvointivalmentaja Kaisa Jaakkola uupui, hän tunsi syyllisyyttä ja häpeää: ”Terapeutti sai minut ymmärtämään, että saan olla haavoittuvainen ja rikkinäinen”
Uupumus
Kun hyvinvointivalmentaja Kaisa Jaakkola uupui, hän tunsi syyllisyyttä ja häpeää: ”Terapeutti sai minut ymmärtämään, että saan olla haavoittuvainen ja rikkinäinen”
Kaisa Jaakkola näki itsensä kauan vain työminänsä ja äitiyden kautta. Pitkän toipumisen aikana hänen oli tutustuttava Kaisaan.
Teksti
|
Kuvat
Julkaistu 5.9.2022
Kauneus ja Terveys

”Aloin kiinnittää hyvinvointiini huomiota 20 vuotta sitten, kun opiskelin diplomi-insinööriksi ja tähtäsin fitness-kisoihin. En ymmärtänyt hyvinvoinnin monia puolia vaan olin suorituskeskeinen: viikon treenit piti tehdä kurinalaisesti ja syödä kevyen terveellisesti.

Elämäni muuttui keväällä 2016, kun selästäni leikatusta luomesta löytyi melanooma. Olin muuttanut vuotta aikaisemmin Tampereelta Helsinkiin ja perustanut mieheni kanssa ­kuntosalin. Minusta oli tullut äiti, pudotin raskauskiloja ja treenasin edelleen kovaa. Kirjoitin kirjan vuodessa ja luennoin ympäri Suomea.

En tajunnut innostavia asioista tehdessäni, miten suuri kokonaiskuormitukseni oli. Kun syöpä löytyi, se olikin liikaa ja uuvuin.

Hyvinvointivalmentaja, tietokirjailija Kaisa Jaakkolan, 40, piti opetella huolehtimaan myös itsestään. Siinä häntä on auttanut oma hevonen, Armas.

JÄIN PITKÄLLE SAIRAUSLOMALLE, sillä hermostoni oli ylivirittynyt, koin oloni turvattomaksi ja heräsin öisin painajaisiin. Minua ahdisti koko ajan, ja minun oli vaikea olla paikoissa, joissa oli paljon ihmisiä, kuten Helsingin keskustassa.

Jaksamiseni oli aaltoilevaa. Välillä tuntui, että olin täynnä virtaa, ja sitten tipahdin yhtäkkiä. Silloin en jaksanut tehdä oikein mitään. Omistin kuntosalin, mutten pystynyt itse treenaamaan.

Olin aina ollut hyvin innostunut uuden oppimisesta. Enää minua ei kiinnostanut oikein mikään, vaan kaikki tuntui tyhjänpäiväiseltä. En enää tunnistanut itseäni.

Häpesin ja tunsin syyllisyyttä siitä, että olin hyvinvointialan ammattilainen, mutta en osannut auttaa itseäni. Kun mieheni kysyi pahimpaan aikaan, missä näen itseni viiden vuoden päästä, osasin vain sanoa: ”Toivottavasti olen elossa.”

Aloitin psykoterapian, jota jatkoin tähän kevääseen asti. Se oli merkittävä käänne toipumiselleni. Psykoterapeuttini myötätunto auttoi minua löytämään taas itseni.

Olin pitkään nähnyt itseni vain työminäni ja äitiyden kautta. Terapeutti näki Kaisan ja sai minut ymmärtämään, että saan olla haavoittuvainen ja rikkinäinen.

Toipuminen oli hidasta. Aloitin aikanaan myös psy­kiatrin minulle suositteleman mielialalääkityksen, jota olin vastustanut yli vuoden. Lääkityksestä ei tullut pelkäämiäni haittavaikutuksia.

Aloin taas tuntea iloa ja jaksoin tehdä asioita. Mielekkyys, hyvä uni ja ruokahalu palasivat elämääni.

”Ennen tein asioita hyötymielessä. Nyt haen iloa elämääni ja teen asioita vain siksi, että nautin niistä. Ratsastaessa tunnen usein niin syvää iloa, että se purkautuu ulos nauruna.”

KESÄLLÄ 2020 ALOITIN uudestaan nuoruuteni hevosharrastuksen. Olin joutunut lopettamaan punttitreenin, sillä se kuormitti edelleen hermostoani ja vei yöuneni. Ratsastuksesta sain harrastuksen, joka toi iloa, merkitystä ja johon sain taas paneutua täysillä. Aloin haaveilla omasta hevosesta.

Viime keväänä tulin hiukan yllättäen raskaaksi, ja ratsastus jäi tauolle. Suuresti odotettu toinen poikamme syntyi lokakuussa. Tämän vuoden tammikuussa ostin oman hevosen, Armaksen. Ratsastaessa tunnen usein niin syvää iloa, että se purkautuu ulos nauruna.

Uupumus muutti käsitykseni hyvinvoinnista. Terapian ansiosta vaativuuteni itseäni kohtaan väheni. Tunnistan paremmin rajani ja tarpeeni, olen ystävä itselleni. Nyt ymmärrän, miten paljon henkinen kuormitus vaikuttaa fyysiseen terveyteen.

Ennen tein asioita hyötymielessä. Nyt haen iloa elämääni ja teen asioita vain siksi, että nautin niistä. Pukeudun mekkoihin, hankin viherkasveja ja syön kauniissa ravintoloissa. En koe olevani valmis, mutta nyt minulla on keinot selviytyä vastaantulevasta.

Annan itselleni luvan levätä ja koen olevani arvokas vain olemalla itseni. Palautumisen vaaliminen on mielestäni tärkein hyvinvointiteko. En halua tinkiä enää ikinä unesta, kiireettömästä pötköttelystä ja vaatimuksista irrottavasta tekemisestä.”

Kommentoi +