
Antaminen lisää onnellisuutta
Ihminen on onnellisimmillaan, kun tuntee itsensä tärkeäksi. Tutkimuksessa taaperot antoivat mieluummin karkkia käsinukelle kuin söivät sitä itse. Auttavaiset ovat tutkitusti onnellisimpia.
Fyysinen terveys kohenee
Kaikki hyvän tekeminen vapauttaa mielihyvähormoni endorfiinia ja kiintymyshormoni oksitosiinia. Lisäksi se laskee sydämen sykettä ja kehon tulehdustilaa sekä kasvattaa kipukynnystä. Auttavaisten elinajanodote on pidempi.
Kyky ratkoa ongelmia paranee
Kun sinulla on lämmin kohtaaminen tuntemattoman kanssa, sinusta tulee luovempi ja kykenevämpi ratkomaan matemaattisia tehtäviä. Hyvää mieltä voi myös feikata. Kun ottaa kynän hampaisiin, se aktivoi samat lihakset kuin hymyily. Stressi laskee, ja hymy tarttuu muihinkin.
Luottamus ihmisten välillä kasvaa
Kun annat, vahvistat saajan ihmiskuvaa. Hän saa kokea, että maailmassa on hyvää. Tästä seuraa vastavuoroisuuden kehä: toinen auttaa muita, kun häntä on autettu. Tämä luottamus vahvistaa koko yhteiskuntaa. Pidämme toisistamme huolta.
Me kaikki tarvitsemme sitä
Antaminen on perustarve jo pienestä pitäen. Jo muutaman kuukauden ikäinen vauva yritti tutkimuksessa näyttää kädellä, mihin avaimet putosivat. On myös osoitettu, että alamme pitää enemmän ihmisestä, joka pyytää meiltä palvelusta. Tarvitsemme sitä, että meistä pidetään. Pidämme ihmisistä, jotka pitävät meistä.
Auttaminen vähenee, jos siitä palkitaan, osoitti taaperotutkimus. Hyvän pitää lähteä vapaasta tahdosta.
Juttu on julkaistu Kauneus & Terveys -lehdessä numero 15/2018.