Näin saat onnea, itsekuria, menestystä!

Joka päivä voit törmätä televisiossa, lehdissä ja somessa psykologien ja valmentajien vinkkeihin. Ne lupaavat sinulle yhä ihanampaa elämää, kunhan olet valmis tekemään töitä itsesi kanssa. Mutta tiesitkö, että kun käytät paukkusi itsesi paranteluun, sinusta tulee monimutkaisen valtapelin nappula?

Kuulostaako hähmäiseltä?

Professori ja yhteiskuntatieteilijä Kristiina Brunilan mukaan me kaikki altistumme terapeuttiselle vallalle, joka lävistää yhteiskunnan laajasti. Brunilalta ja hänen tutkijakollegoiltaan ilmestyi hiljattain aiheesta tietokirja.

– Terapeuttinen valta koskettaa lähes kaikkia. Se on jo jonkin aikaa muokannut suhdetta itseemme uusiksi.

Edelleen hähmäistä? Kuuntele vielä hetki.

Elämme aikaa, jossa on tarjolla ennennäkemätön määrä self helpiä, kursseja ja koulutuksia, jotka tukevat itsensä kanssa työskentelyä. Kaikista uusista mahdollisuuksista huolimatta ihmiset eivät silti välttämättä voi aiempaa paremmin.

Brunilan mukaan ongelman ytimessä on juuri terapeuttinen valta. Se kulkee käsi kädessä markkinavoimien kanssa ja pyrkii saamaan ihmisistä entistä tehokkaampia ja tuottavampia ihannekansalaisia.

–Terapeuttinen valta ilmiönä kertoo ennen kaikkea hyvinvointivaltion muuttumisesta kilpailukykyvaltioksi. Se sysää vastuun yksilölle.

Uhkana on se, että jokaisesta koulitaan sisäistä yrittäjää. Tällöin ihmiskäsitys köyhtyy ja ihmisarvo rakentuu sen varaan, kuinka hyvin yksilö osallistuu talous­talkoisiin.

– Nuorten aikuisten ahdistusoireilua psykologisoidaan, vaikka se on täysin ymmärrettävä seuraus kohtuuttomista paineista ja odotuksista, Brunila sanoo.

Eikö terapia sitten olekaan hyvä juttu?

Vaikka terapia olisi yksilölle tärkeä kokemus, Brunilan mukaan se ei ole ratkaisu yhteiskunnallisiin ongelmiin.

– Katse tulisi repiä pois yksilöstä, koska ongelma ei ole yksilöissä tai siinä, että he eivät tsemppaa tarpeeksi.

Terapeuttinen valta läpäisee kaikki ikäluokat. Se näkyy kasvatuksena, jossa valmennetaan lapsien ja nuorten kykyjä ja tunteita.

– Jo varhaiskasvatuksessa lapsista aletaan muokata resilienttejä pikkukansalaisia.

Brunilan mielestä opettajat, kuten me kaikki, tarvitsisimme yhteiskuntalukutaitoa. Se tarkoittaa ymmärrystä siitä, millaisia ideologioita ja valtasuhteita yhteiskunnassa on ja mitä seurauksia niillä voi olla.

Kouluissa ongelmiin haetaan ratkaisuja lasten ominaisuuksista tai taustoista, vaikka syyt voivat olla muualla.

– Kasvatuksessa ja koulutuksessa ei kohdata köyhyyden ja rasismin kaltaisia laajempia ongelmia.

Brunila etsi pitkään omaa paikkaansa. Hän aloitti yliopisto-opintonsa miltei kolmekymppisenä, sukunsa ensimmäisenä. Sitä ennen hän ehti haahuilla ja olla työttömänäkin pitkään. Hän paiski hommia lentokentällä, toimistoissa ja teki vapaaehtoistöitä.

– Tajusin, että etenkin naisena tarvitsin koulutuksen, jotta pääsisin tekemään minua kiinnostavia asioita.

Nyt pian 20 vuotta yhteiskunnallista eriarvoisuutta tutkinut Brunila sanoo, että riittämättömyyden tunne kumpuaa tuottavuuden ja tehokkuuden paineista.

Professori ei ole immuuni ilmiölle itsekään. Välillä Brunila saa itsensä kiinni siitä, että potee syyllisyyttä ”laiskottelusta” – kun pohdiskelee asioita liian pitkään.

– Yhteiskuntalukutaitoni auttaa siinä, että tunnistan näitä tilanteita. En käy niin hanakasti itseni kimppuun.

Korona-aika on saattanut lietsoa riittämättömyyden ja syyllisyyden kokemuksia entisestään, jos rajat kodin ja työpaikan välillä ovat samentuneet.

– Itselleni on tärkeää lähteä mahdollisimman paljon ulos. Asun meren äärellä, ja liikkuva vesi antaa perspektiiviä. Sama vaikutus on kirjallisuudella. Se lohduttaa ja tuo suhteellisuudentajua. Luen juuri läpi Merete Mazzarellan tuotantoa. Myös Rachel Cusk on minulle tärkeä kirjailija. Kirjat auttavat katsomaan laajemmalle, jolloin näkee myös lähelle.

Seuraavaksi tutkija tahtoo kirjoittaa nais­vihasta. Brunila uskoo, että tasa-arvon myytti estää meitä suomalaisia näkemästä ongelmia.

– Julkisessa keskustelussa naisviha näyttää yhä vahvistuneen. Julkisuudessa toimivat naiset saavat hirvittävästi törkyä eikä naisiin kohdistuva väkivalta hellitä vieläkään. Koulussa tyttöjen pahoinvointia ei oteta tosissaan.

Tämä kaikki on naisvihaa, ja uhreja olemme kaikki.

– Väitän, että kaikki suomalaiset naiset ovat joutuneet kokemaan naisvihaa. Jostain syystä ilmiö sijaitsee vielä katvealueella: naiset puhuvat siitä ehkä vain keskenään ja jopa kuiskaten. Jos naiset kohtaavat mitätöintiä, he kantavat siitä yhä häpeää sen sijaan, että ymmärtäisivät mitätöinnin olevan vallankäyttönä.

Naiset osallistuvat naisvihan pönkittämiseen itsekin. Siitä esimerkki on itseinho, jossa vellomme kollektiivisesti peilin edessä. Brunila toivoo, että tästäkään kukaan ei syyllistäisi itseään.

– Kasvamme järjestelmään, jossa poikien ja miesten toiminta nähdään arvokkaampana. Se lähtee jo viikko­rahoista ja harrastuksista. Yksilöä korostavina aikoina vastuu oikeudenmukaisuudesta sysätään ihmisille itselleen. Naisia tsempataan työstämään itseään ja etsimään vastauksia itsestään. Meidän kaikkien suorastaan kuuluu olla neuroottisia. Silloin ihminen pysyy kiireisenä eikä lähde barrikadeille.

Syyllisiä voi löytää kaikkialta: yhteiskunnasta, rakenteista, instituutioista, kulttuurista ja historiasta. Sukupuolen osalta Suomi on yhä varsin vanhoillinen maa.

Unohda itsesi sättiminen ja yritä mieluummin ymmärtää vaikutusmahdollisuutesi, Brunila kannustaa.

– Olen itse korkeasti koulutettu, valkoinen cis-nainen, jolla on vakituinen työ. Se on tässä yhteiskunnassa erityinen paikka, joka tuo mukanaan myös paljon vastuuta.

Moni suomalaisnainen on asemassa, jossa voi nostaa esille ongelmia aivan eri tavalla kuin moni muu.

– Ei silti tarvitse olla joka paikassa esillä, voi antaa tilaa muille. Naisten välistä solidaarisuutta ei ole ikinä liikaa.

Brunila kokee onnistuvansa työssään silloin, kun joku saa hänen ajatuksistaan rohkeutta ja tukea olla hankala.

– Olen alkanut kutsua itseäni ilonpilaajaksi. Tehtäväni on yllyttää ihmisiä pistämään hanttiin. Paras palaute onkin sellaista, että Kristiina, sait aikaan epämukavan olon, mutta tavalla, joka rohkaisee tarttumaan toimeen.