
Koronaepidemian vuoksi moni suomalaisyrityskin on alkanut valmistaa kankaisia kasvomaskeja. Yksi niistä on AIM by MIA, joka tunnetaan designsukista. Se tekee aikuisille yhden koon maskeja kolmessa värissä. Lapsille on oma kokonsa.
– Ihmisenä, äitinä ja yrittäjänä pohdin kriisin puhjettua kovasti, miten voisin olla avuksi. Koska minulla on hyvät yhteydet muotialaan, aloin selvittää, miten voisin saada kasvomaskeja valmistettua nopeasti, yrittäjä Mia Ehrnrooth kertoo.
Nyt puuvillamaskeja valmistuu Virossa ja Suomessa 700–1000 kappaleen päivävauhdilla.
– Minulle on tärkeää tehdä asioita kestävästi, joten materiaalimme on kierrätetty puuvilla. Siihen lisätään polyesteriä, jotta maski kestää käyttöä ja pesua paremmin. Istuvuus ja ulkonäkökin on tärkeää. Kriisin keskellä me kaikki kaipaamme supervoimia. Siksi meidän maskimme näyttää vähän supersankareiden naamioilta.
Ehrnrooth sanoo, ettei uusi aluevaltaus auta täysin tilkitsemään koronakriisin tuomia tappioita hänen yritykselleen, mutta auttaa pitämään sen toiminnassa.
– Suomessa ei vielä ole virallista suositusta maskin käytöstä, mutta maailmalla on. Moni suomalainen asiantuntijakin suosittelee niitä. Itse uskon, että jos mahdollisimman moni käyttäisi maskeja, olisimme paljon paremmassa turvassa, Ehrnrooth sanoo.
Lue myös: Valitsimme kauneimmat kasvomaskit
Normaalioloissa uniikkeja juhlapukuja tekevä artenomi-ompelija Sari Hörkkö alkoi hänkin ommella kasvomaskeja, kun kesän juhlapukutilaukset menivät jäihin koronan vuoksi.
– Sitä tehdään, mitä kulloinkin kysytään!
Hän on tarkka mitoista. Hörkön ateljee ompelee maskeja viidessä koossa. Tilanne elää koko ajan. Hörkkö tekee havaintoja siitä, mikä toimii, ja muokkaa kaavaa ja mallia tarpeen mukaan mukavammaksi käyttää.
– Kasvomaskinkin pitää istua mahdollisimman hyvin. Aluksi mittasin omia ja tyttäreni kasvoja ja soittelin tutuille ja pyysin mittaamaan kasvojaan. Aikuisillakin ihmisillä on yllättävän erikokoiset kasvot, Hörkkö sanoo.
Maski ei saa olla liian tiivis, joten lakanakangas on Hörköstä sopiva materiaali kaksikerroksisiin maskeihin.
– Pesen ja kutistan puuvillan etukäteen, jotta se myös säilyttää muotonsa myös käytössä. Kätevin tapa desinfioida maski on keittää sitä muutama minuutti kattilassa. Itse laitan sekaan pisaran Fairya.
Hörkkö myy maskejaan pienissä määrin lähinnä suoraan ompelimostaan Etelä-Helsingissä. Liiketilan naapurissa sijaitseva Kaivopuiston Kala -liikekin on ottanut Hörkön maskeja myyntiin ilman voitontavoittelua. Kriisi on luonut uudenlaista yhteisöllisyyttä.
Varsinkin sosiaalisessa mediassa moni on kritisoinut kankaisten kasvomaskien korkeaa kappalehintaa. Hörkkö kertoo, mikä niissä maksaa.
– Kangasmaskien ompelussa on monta vaihetta, eikä ammattiompelijakaan ompele niitä päivässä määrättömästi asiakaskontaktien ohessa. Jokainen voi halutessaan kokeilla itse! Me teemme maskeja asiakkaidemme tarpeeseen, ja kysyntää on ollut yllättävänkin paljon. En usko, että kukaan käyttää Suomessa maskia vain imagon tai tyylin vuoksi.
Hyvä tietää kangasmaskista
- Kankaisten kasvomaskien käyttö voi hillitä pisaroiden leviämistä ympäristöön. Näin ne voivat vähentää myös oireettomien viruksen kantajien aiheuttamia tartuntoja. Kasvomaski saattaa estää virusta kantavaa ihmistä tartuttamasta muita.
- Kankainen kasvomaski ei suojaa käyttäjäänsä virustartunnalta. Jos maskia käyttää väärin, se voi jopa lisätä koronavirustartunnan riskiä.
- Kasvomaskin käyttö ei vapauta ensisijaisista torjuntatoimista. Muista yhä turvaväli muihin ihmisiin, käsienpesu ja yskimishygienia. Älä koskettele kasvojasi tai maskia.
- Kangasmaski tulee pestä joka käytön jälkeen 90-asteisessa vedessä. Tartu maskia riisuessa vain sen nauhoihin ja laita maski suoraan muovipussiin, pesukoneeseen tai kattilaan desinfiointia varten. Jos riisut maskin vaikka syömistä varten, pue ruokailun jälkeen uusi, puhdas maski.
- Kasvomaski ei sovi kaikille: esimerkiksi lasten tai keuhkosairauksista kärsivien voi olla vaikea tai mahdoton käyttää maskia. Varmista, että maskin läpi voi hengittää normaalisti.
Lähde: THL