Kirsi Saivosalmi ,48, on jooganopettaja. Esikoiskirja Levon vallankumous (Tammi) ilmestyi tammikuussa 2021:

"Olen huomannut jooganopettajan työssäni, että lepääminen on nykyihmiselle vaikeaa. Tempoilemme ääripäästä toiseen. Paiskimme pitkiä päiviä töissä, treenaamme täysillä ja romahdamme niiden jälkeen sohvalle. Lisäksi koko ajan on jotakin katsottavaa, kuunneltavaa tai tehtävää – kuulokkeet korvissa tai kymmenen litran ämpäri mukana metsä­lenkillä.

Huomaan tunneillani, että monet ovat stressaantuneen oloisia. Joogaltakin odotetaan vauhtia ja selkeää venytyksen tunnetta. Monen on vaikea aloittaa tunti istumalla viisi minuuttia paikoillaan.

Nopeus ruokkii nopeutta. Mitä kovemmin juoksupyörässä juoksee, sitä kovemmin pyörä pyörii.

Eikö sitten riitä, että nukkuu öisin ja ottaa joskus päivä­unet?

Nukkuminen on tärkeää, mutta tarvitaan myös toisenlaista, tietoista lepoa. Sitä, että raivaa aikaa lepäämiselle ja keskittyy aistiärsykkeiden sijaan sisäiseen maailmaansa.

Teen joka päivä 15–20 minuuttia restoratiivista joogaa, jossa ollaan pitkään paikoillaan tuetuissa, mukavissa asennoissa.

Kun ärsykkeitä ei ole, hermosto hiljenee, lihakset rentoutuvat ja syke laskee. Jo muutama kerta viikossa voi riittää.

PAIKALLAANOLO VOI olla aluksi vaikeaa. Saattaa tulla rauhaton tai kiusaantunut olo, jotkut kiukustuvat. Moni pelkää, mitä nousee esiin, kun pysähtyy. Viekö tunne mukanaan tai pärjääkö sen kanssa?

On paradoksaalista, että tekemättä mitään voi saada aikaan ison muutoksen.

Minun oli aiemmin vaikea vetää omia rajojani. Levon ansiosta olen antanut itselleni luvan arvostaa ja helliä itseäni.

Lepääminen ei ole lepsuilua vaan kaiken jaksamisen pohja.

Silloin ei ole riippuvainen muiden seurasta tai hyväksynnästä. Vaikka olisi koko loppupäivän ankara itselleen, ainakin vartin muistaa olevansa arvokas ilman suorittamista.

JOS EI LEPÄÄ, muuttuu ärtyneeksi ja äkkipikaiseksi. Voi kuvitella olevansa aikaansaava, vaikka oikeasti vain sählää.

Levännyt ihminen on parempi kumppani, vanhempi ja työkaveri. Hän ei koe maailmaa uhkana.

Kun harjoittelee tietoista lepäämistä, saa ylimääräisen sekunnin aikaa miettiä, ennen kuin reagoi.

Yhtenä perjantaina mieheni lähti töiden jälkeen yksille. Myöhemmin hän laittoi viestin, että he aikoivat jatkaa iltaa toiseen paikkaan. Huomasin olevani yksin perjantai-iltana.

Ennen olisin harmistunut. Nyt mietin, mikä minua oikeastaan haittasi. Tajusin, että ei mikään.

Vietin rauhallisen illan yksin. Katsoin televisiosta Vain elämää ja join lasillisen punaviiniä.

Mieleni olisi voinut tehdä illasta ja koko viikonlopusta tuskien taipaleen. Olisin voinut keskittyä siihen, että minut jätettiin yksin, ja ajatella, että olipa tylsä työviikon lopetus.

Kun raamitin tilanteen eri tavalla, viikonlopustani tuli tosi hyvä."