RANTEITA SÄRKI. Alkoi oksettaa.
”Ensiavussa kysyin hoitajalta, kuolenko minä. Hän sanoi, etten kuole. En ollut paniikissa. Menin vain virran mukana, ja kehoni oli muiden hallussa”, rovaniemeläinen Kirsi-Maria Luusua-Pudas muistelee maaliskuuta vuonna 2006.
Kirsi-Maria oli saanut sydänkohtauksen. Hän joutui teho-osastolle, ja sydämeen tehtiin pallolaajennus. Stressi, kolesteroli, verenpaine ja tupakointi olivat tehneet tehtävänsä. Sydänlihas vaurioitui loppuelämäksi, mutta pahempaa oli tulossa.
KOLMEN KUUKAUDEN kuluttua Kirsi-Maria palasi matkailualan yrittäjän töihin, mutta voimat alkoivat pikkuhiljaa ehtyä. Hän sai vuoden sairausloman pitkittyneen traumaperäisen stressin vuoksi.
”Olin masentunut, vaikka elämäni ei ollut hirveän synkkää. Minä vain lilluin ja erakoiduin. En vastannut puhelimeen, enkä ottanut kehenkään yhteyttä.”
Kirsi-Maria käpertyi kotiin. Hän laittoi ruokaa, hoiti koiraa ja luki paljon. Teini-ikäinen poika Wille toi elämään iloa ja sisältöä.
Kun pahin oli ohi, Kirsi-Maria jatkoi kesken jääneitä yliopisto-opintojaan. Säännöllinen rytmi ja opiskelu toivat uutta virtaa. Lokakuussa vuonna 2010 juhlittiin hallintotieteiden kandidaatin papereita.
Heinäkuussa 2011 Kirsi-Maria heräsi aamuyöstä tuttuun rannekipuun. Olkapäät olivat kosketusarat.
”Aina kun yksi suoni saatiin pallolaajennuksella auki, toinen meni tukkoon, koska suonissa kiersi hyytymiä.”
MARRASKUU 2011 oli synkkä.
Eräänä tiistaina aviomies Arto soitti Kirsi-Marialle töihin: armeijaa käyvä Wille oli sairastuvalla. Hyvä uutinen oli, ettei vika kuulemma ollut sydämessä. Sitä sydänsairaat vanhemmat aina pelkäsivät. Wille oli valahtanut aamupalalla tajuttomaksi. Sydänfilmissä ei näkynyt ongelmia, ja armeijan lääkäri lähetti pojan sairastuvalle, vaikka sairaalaan olisi ollut matkaa vain kymmenisen kilometriä.
”Myöhemmin samana päivänä poljin pyörällä äitini luokse kylään. Se tuntui raskaalta tuulisessa säässä. Silloin mieheni soitti, että Willeä viedään ambulanssilla keskussairaalaan.”
Kirsi-Maria oli tottunut luottamaan hoitohenkilökuntaan ja lääketieteeseen. Olihan hän itse selvinnyt kuolemankielistä jo kaksi kertaa.
Wille oli leikkaussalissa, kun sairaalan aulassa Kirsi-Maria, Arto ja Willen tyttöystävä näkivät hoitajan työntävän kiireellä suurta laitetta. Sen täytyi olla hengityskone. Vasta tässä vaiheessa he alkoivat todella huolestua.
”Lääkäri tuli kertomaan, että Willen sydän oli pysähtynyt. Veritulpat sydämessä olivat olleet niin massiiviset, että häntä oli elvytetty 45 minuuttia. Lääkäri totesi, ettei hän ollut koskaan tuonut ketään niin kaukaa takaisin.”
Läheiset päättelivät, että Willen oli unohdettava haaveet poliisin urasta. Kirsi-Maria uskoo, että pinnallisella ajattelulla he suojasivat itseään. He eivät halunneet ymmärtää, ettei Wille selviäisi, tai jos hän säilyisi hengissä, hänestä ei enää olisi tavalliseen elämään.
Illalla Wille kuoli tajuihinsa tulematta.
”Emme Arton kanssa uskaltaneet itkeä toistemme seurassa, koska silloin toinenkin ratkesi itkuun. Itkimme eri aikoina, toinen saunan lauteilla ja toinen sängyssä. Suojelimme näin toisiamme – ja suojelemme edelleen. Suru ja kaipaus ovat aina läsnä.”
LOKAKUUSSA 2012 Kirsi-Maria oli lukemassa sähköposteja, kun hän huomasi, että käsi alkoi vispata ja suupieli roikkua. Työkaveri soitti ambulanssin. Kirsi-Maria jäi sairaalaan tarkkailuun.
”Seuraavana päivänä sairaalassa toinen käteni vatkasi. Ymmärsin lukemani, mutta en pystynyt lausumaan mitään. Puoleenpäivään mennessä puhekyky palautui, mutta en muistanut kaikkia sanoja.”
Kirsi-Maria oli saanut kaksi pienehköä aivoinfarktia. Sydämen vajaatoiminta oli pahentunut merkittävästi, mikä kerrytti elimistöön valtavasti ylimääräistä nestettä.
”Kun selvisin siitä, lähdin työmatkalle Liverpooliin. Siellä jaksoin kävellä viisikymmentä metriä ja sitten minun piti levätä.”
Rytmihäiriötahdistimen eli sisäisen sydäniskurin Kirsi-Maria sai vuonna 2015. Se tunnistaa sydämen vaarallisen rytmihäiriön ja korjaa sen. Pian tahdistimen asentamisen jälkeen Kirsi-Maria sai myös eläkepäätöksen. Tehokas lääke sai voinnin kohenemaan muutamaksi vuodeksi. Kun sydämen vajaatoiminta paheni, ei lääkekään enää auttanut, ja kunto romahti jälleen.
”Tuulisella säällä en saanut henkeä, ja öisin uni ei tullut. Olin horkassa, vatsa oli jatkuvasti kipeä, ja minua janotti kauheasti.”
Sydämen vajaatoiminta
– Ei ole itsenäinen sairaus, vaan seuraus jostain sydämen toimintaa heikentävästä sairaudesta. Diagnoosin vahvistamiseksi tarvitaan sydämen ultraäänitutkimus.
– Tavallisimmat sydämen vajaatoimintaa aiheuttavat sairaudet ovat sepelvaltimotauti, kohonnut verenpaine ja läppäviat. Muita syitä voivat olla esimerkiksi sydänlihassairaudet ja synnynnäiset sydänviat.
– Oireilee usein hengenahdistuksena ja rasitusväsymyksenä. Voi aiheuttaa myös turvotusta nilkkoihin, yöllistä yskää ja äkillistä painonnnousua. Oireet ovat usein epämääräisiä, ja niitä voi aiheuttaa myös moni muu sairaus.
– Hoito koostuu elintavoista, lääkehoidosta ja tarvittaessa sydäntoimenpiteistä. Hoito kohdistuu sekä taustasairauden että itse vajaatoiminnan hoitoon.Joskus tarvitaan tahdistinhoitoa. Vaikeista oireista kärsiville voidaan harkita sydämen apupumppuhoitoa tai sydämensiirtoa.
Lähde: Sydänliitto
SAIRAALAAN OLI lähdettävä aamuna, jolloin jalkapöydät muistuttivat palloa.
”Palelin niin hirveästi, että hoitaja kuumensi minulle mikrossa lämmikkeeksi froteepyyhkeen.”
Kirsi-Marian elimistöä piti kuivattaa. Saman tien alettiin myös kartoittaa henkistä ja fyysistä kuntoa mahdollista sydämensiirtoa varten.
”Menin mielentilaan, jossa en pelännyt enkä iloinnut. En tuntenut mitään. Söin vain punaisia Mynthoneita.”
KIRSI-MARIA KULJETETTIIN Oulun yliopistollisesta sairaalasta Helsingin Meilahteen.
”Kun mieheni lähti majapaikkaansa, minulle tuli aivan käsittämättömän orpo olo. Olin maailmassa yksin.”
Oulussa hoitaja oli letittänyt Kirsi-Marian hiukset ennen lähtöä. Nyt hoitajat olivat vieraita ja hekin poistuivat kuka minnekin. Yhdeksännen kerroksen ikkunasta avautui Helsingin silhuetti iltahämärässä.
Ihminen pärjää pitkään ilman ruokaa, mutta ilman nestettä on hankalampaa. Tämän Kirsi-Maria oppi seuraavina viikkoina kärsiessään tuskallisesta janosta. Hoidon aikana nestettä ei saanut nauttia vapaasti.
”En jaksanut puhua kenenkään muun kuin mieheni kanssa. En käynyt Facebookissa, enkä katsonut kertaakaan televisiota tai kuunnellut radiota sairaalassa ollessani. Olin omassa kuplassani.”
Elämä pelkistyi, kun Kirsi-Maria oli heikoimmillaan.
”Mieheni istui sänkyni vieressä aamusta iltaan ja silitti minua koko ajan. Muistan aina sen kosketuksen. Aina. Hän silitti ja hieroi, silitti, hieroi.”
Kirsi-Maria ei päässyt keuhkoverenpaineen takia sydänsiirtolistalle, mutta hänelle asennettiin vappuaattona vuonna 2019 sydämen apupumppu, joka hoitaa verenkierron mekaanisesti.
MYÖHEMMIN Kirsi-Marialle on tullut kammioperäisiä rytmihäiriöitä, joista seuraa yleensä sairaalareissu.
”Vakavien rytmihäiriöiden jälkeen pelottaa, mutta vähitellen pelko loittonee. Jos pelkäisin koko ajan, en jaksaisi elää.”
Apupumppu on toiminut pääsääntöisesti hyvin, mutta kerran laite sammui itsestään. Jos Kirsi-Marian sydämessä ei olisi ollut lainkaan omaa toimintaa, sekin olisi pysähtynyt. Oma sydän toimii kuitenkin vielä kymmenprosenttisesti. Sydämensiirto on edessä ennen pitkää.
Apupumppulaukku on Kirsi-Marialle arka paikka.
”Laitan laukun aina takin alle. En tiedä, miksi en halua sen näkyvän. Viime kesänä ostin oranssin pitkän maksimekon, jonka helman alle saan sen piilotettua.”
Siivotessaan Kirsi-Maria sujauttaa laitteen reppuun. Hän iloitsee siitä, ettei hän tarvitse pienissä arkiaskareissa apua sairautensa takia.
”Pystyn hoitamaan asiani pääasiassa itsenäisesti. Olen tyytyväinen ja kiitollinen jokaisesta päivästä.”
Aviomies toimii kuskina, kun vaimo osallistuu potilasjärjestö- ja vertaistukitoimintaan ympäri Suomea. Hän on muutenkin aina läsnä.
”Jos lähden lenkille, kerron minne päin menen ja minulla on aina kännykkä mukana. Arto vastaa puheluihini töissäkin vaikka kesken palaverin.”
Pyöräilystä, saunomisesta, uimisesta ja ulkomaanmatkoista Kirsi-Maria on luopunut. Hän ei suunnittele elämää pitkälle eteenpäin, mutta ei hän halua kuolemaakaan jatkuvasti pohtia.
”Elämässä pitää kuolla kerran, mutta ei joka päivä. Minulla on myös luottamus ja usko yläkertaan.”
Hyvä avioliitto on Kirsi-Marialle kaikki kaikessa. Kirsi-Maria ja Arto ovat olleet yhdessä teini-ikäisestä saakka. Molemmat pelkäävät toisensa menettämistä.
”Emme välttämättä kerro jokaisesta huonosta olostamme toisillemme, sillä toista on turha huolestuttaa, mutta keskustelemme paljon ja olemme toistemme parhaat kaverit.”
Kirsi-Maria Luusua-Pudas, 57, on sairauseläkkeellä oleva hallintotieteiden kandidaatti. Hän asuu Rovaniemellä. Perheeseen kuuluu puoliso Arto.
Juttu on julkaistu Kauneus ja Terveys -lehdessä 5/2023.
VäsymysHarvinainen sairaus uuvutti Tommi Tuomisen vuosiksi: ”Pelkkä kävelylenkki vei minut huonoon kuntoon”
huimausMaailma keinuu kuin olisi humalassa – jatkuva huimaus on opettanut Päivi Pylvänäiselle sitkeyttä: ”Sairaudesta on tullut osa minua”
IhmisetSelviytymistarina: Hanna kärsi vuosia epämääräisistä oireista, aivosumusta ja väsymyksestä – syyksi paljastuikin harvinainen sairaus: ”Hätääni ei otettu todesta”
IhmisetSyöpädignoosin jälkeen Janina Fry oppi antamaan aikaa itselle: ”Pelkäsin, että elämäni loppuu”
IhmisetPiia Vuorio sai sydänkohtauksen 38-vuotiaana: "Sairaus opetti karsimaan"
