Kirjailija Raija Oranen kehitti vadelmatäytekakkunsa reseptin jo 30 vuotta sitten. Täytekakku on myös päässyt hänen romaaniinsa.

"Kun olin lapsi, täytekakut kuorrutettiin usein suolattomalla voilla. Inhosin kuorrutusta ja halusin syödä vain täytteitä. Olen saanut niistä inspiraation omaan vadelmakakkuuni, sillä se on kuin lapsuuteni kakkujen sisustaa.

Äitini oli hyvä leipoja. Hän kostutti kakku­pohjan appelsiinimehulla ja laittoi täytteeksi mansikkamarmeladia. Täyte oli herkullista. Meillä ei käytetty voikuorrutusta, vaan äiti valmisti aina suklaakuorrutuksen.

Omassa kakussani appelsiinimehu on korvattu sitruunamehulla ja mansikkamarmeladi vadelmahillolla. Täytteeksi tulee lisäksi banaaniviipaleita ja kuorrutukseksi kermavaahtoa sekä suklaarouhetta, joka antaa kakulle lisämaun.

Lopuksi lisään kermavaahdon päälle niin paljon vadelmia kuin mahtuu. Makumieltymykseni tuoreisiin marjoihin on sekin perua lapsuudestani. Äiti ja isä kantoivat niitä metsästä saavikaupalla.

Kun nuorin lapsenlapseni Nanna on kylässä, kakun päälle pitää varata marjoja tavallista enemmän. Hänellä on nimittäin tapana livahtaa keittiöön ja napsia päällisiä.

Kehitin vadelmakakkuni reseptin ainakin 30 vuotta sitten ja leivon sitä aina kun lapseni tulevat käymään mutta myös muuten.

Kakku on helppo ja nopea tehdä. Viimeksi tarjosin sitä aviomieheni Jyrkin enolle viime viikonloppuna. Hän oli ihastuksissaan ja kehui, että tämä on juuri sellaista kuin kakun kuuluu olla.

Tarjoan kakun kahvin tai samppanjan kera. Kakku on tarkoitus syödä tuoreena, eikä sitä kannata säilyttää kauan. Romaanissani Kaikki tämä valo päähenkilö, oopperalaulaja Anita Välkki valmistaa sen kesävierailleen mansikoista, jotka sopivat tähän leivonnaiseen myös.

Itse olen luisunut käyttämään nykyisin valmispohjaa, sillä kirjoitan paljon ja olen kiireinen. Täytyy lähiaikoina leipoa oikea pohja ja tarkastella, miten paljon paremmalta se maistuu. Viitsin harvoin enää kokata kuten ennen.

Kun menimme Jyrkin kanssa naimisiin 1973, en osannut laittaa ruokaa lainkaan. Vuoden 1976 jouluna Jyrki antoi minulle lahjaksi keittokirjan.

Kortissa luki: Hyvää joulua Raijalle, hyvää ruokaa Jyrkille.

Tein kirjasta ruokia vuosikaudet. Jyrkillä oli paljon edustustilaisuuksia, joissa piti tarjota kymmenelle hengelle täysi illallinen. Sen suunnitteluun meni päiviä. Vadit koristelin retiisistä leikatuilla kukilla.

Meillä oli myös kotikonsertteja. Saatoin valmistaa hernekeittoa ja sillikaviaaria tai lampaanpaistia 30 hengelle. Kun tekee ruokaa isolle joukolle, ei kannata pipertää. Tärkeää on, että kokkaaminen sujuu jouhevasti ja kaikki saavat vatsansa täyteen.

Olemme matkustaneet paljon, ja matkoilla olen oppinut monenlaisista ruuista. Ensimmäisen hampurilaisen söin 1979 Montrealissa Se oli outoa. Minusta oli ja on edelleen törkeää syödä käsin jotain, joka ei mahdu suuhun ja leviää pitkin naamaa.

Isoin elämys on ollut gruusialainen eli georgialainen keittiö. Siellä käytetään paljon tuoreita vihanneksia, erilaisia tahnoja ja kastikkeita. Ruoka on usein grillattua ja leivät tuoreita. Ravintolassa tilataan monta lajia, joita voi maistella. Pidän runsaudesta ja raikkaudesta.

Tylsintä on, jos eteen tuodaan vain yksi annos, jolla saa mahan täyteen. Se ei ole nautinto vaan sotilasruokaa.

Nouvelle cuisine on minulle kauhistus. Pari vuotta sitten olin syömässä sellaisessa ravintolassa Turussa. Jokainen ruokalaji maistui hirveältä, pahinta oli friteerattu jäkälä.

En myöskään välitä kookoksesta tai punajuuresta, mutta nuorimman poikani vaimo Mari on niin hyvä kokki, että hän osaa tehdä jopa näistä aineksista maukkaita aterioita. Nykyisin koenkin suurimmat kulinaristiset nautinnot perhepiirissä.”

Lue myös: Anni Hautalan unelmien suklaakakku

Artikkeli on julkaistu Eevassa 8/2021.