Kuinka monta kertaa olet törmännyt voidepurkin, seerumin tai kasvoveden kyljessä lauseeseen sisältää fermentoituja raaka-aineita? Kuulostaa monimutkaiselta ja vakuuttavan tehokkaalta, eikö totta?
Kyse on kuitenkin ikivanhasta menetelmästä, jota ruuan säilömisessä on hyödynnetty jo vuosituhansia. Fermentaatio on nimittäin sama asia kuin käyminen. Käyminen lienee tuttua ainakin esimerkiksi hapankaalin, jogurttien, viinin ja leivän valmistuksesta.
Viime vuosina fermentointi on noussut esiin erityisesti terveysruuissa, sillä käymisessä syntyy hyviä niin kutsuttuja bakteereita, kuten pre- ja probiootteja, joilla on hyödyllisiä vaikutuksia suoliston mikrobiomille.
Jos fermentointi auttaa vatsaa, miksi se ei auttaisi ihoa?
Fermentoidussa ihonhoidossa on kyse samasta asiasta kuin ruuan fermentoinnista: jos nuo käyneet raaka-aineet tekevät hyvää ruuissa, mikseipä myös voiteissa? Ja niin ne tekevätkin.
Tosin kosmetiikkamaailmassa fermentaatiota on käytetty vasta niin vähän aikaa, että mitään mittavaa tutkimusarsenaalia fermentoinnin vaikutuksista ei vielä ole.
Fermentaatiossa aineet pilkkoutuvat pienempään muotoon, jolloin ne pääsevät imeytymään ihoon helpommin. Aineet ikään kuin tarjoillaan iholle valmiiksi pilkotussa muodossa, jolloin iho pystyy myös hyödyntämään niitä tehokkaammin kuin perinteisillä tavoilla tehtyjä aktiiviaineita.
Fermentoitu kosmetiikka sopii etenkin pintakuivalle iholle
Fermentoinnissa syntyy myös ihon suojautumiskyvylle, uudistumiselle, kosteudensitomiskyvylle ja kollageenintuotannolle tärkeitä peptideitä, maitohappoa, entsyymejä, vitamiineja ja antioksidantteja. Siksi fermentoituja ainesosia sisältävät tuotteet sopivatkin erityisen hyvin esimerkiksi pintakuivalle, stressaantuneelle ja ikääntyvälle iholle.
Fermentoidut raaka-aineet ovat myös luontaisesti hieman happamia, kuten ihokin (terveen ihon pH on 4,5–5), mikä tekee niistä hellävaraisia iholle. Sen lisäksi käyminen auttaa raaka-aineita säilymään paremmin, jolloin säilöntäaineita tarvitaan vähemmän.
Kuten monet loistavat keksinnöt aina sheet maskeista kaksoispuhdistukseen, ensimmäisenä fermentoituja raaka-aineita tuli K-beauty-brändien eli korealaisten ihonhoitomerkkien tuotteisiin. Mutta nyt esimerkiksi kotimaisissa Lumenen tuotteissa on käytetty fermentoitua lakkaa.
Muita suosittuja fermentoituja aktiiviaineita kosmetiikassa ovat muun muassa hedelmät, viljat, kuten ohra, levät, soijapavut, yrtit ja kukat.
Kokeile näitä fermentoituja ihonhoitotuotteita