Mia Rahunen viimeisteli graduaan Turun yliopistoon vuonna 2005, kun hän bongasi harjoittelupaikan Kööpenhaminassa. Aiempi harjoittelu Brysselissä ja EU-opinnot Liègessä olivat upeita kokemuksia, joten Rahunen päätti hakea paikkaa heti, vaikkei tiennyt Tanskasta enempää kuin tavallinen turisti.

Harjoittelun jälkeen Rahusen oli tarkoitus palata Suomeen vanhaan työpaikkaansa. Toisin kävi. Harjoittelu Pohjoismaiden ministerineuvostossa vaihtuikin lopulta työpaikaksi, jossa Rahunen vietti yhdeksän vuotta. Sieltä matka jatkui kriisinhallinta­tehtäviin Georgiaan. Rahunen palasi Suomeen lopulta vasta vuonna 2018.

Maailmalla 13 vuotta viihtynyt Rahunen ja Wärtsilän International Mobility -tiimin senior managerina työskentelevä Heli Vesterinen kertovat, mitä kannattaa ajatella, jos haluaa töihin ulkomaille.

Huikea toimisto pilvenpiirtäjässä New Yorkissa. Työlounas pariisilaisessa katukahvilassa tai pubi-ilta Lontoossa. Haaveissa työpaikka ulkomailla sijaitsee usein omassa lempikaupungissa. Totuus on, että jos työkomennukselle haluaa lähteä edistääkseen omaa uraa, on työtehtävä usein asetettava unelmakaupungin edelle.

Heli Vesterinen on uransa aika lähettänyt maailmalle satoja työntekijöitä etenkin Kiinaan, Singaporeen ja Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa ihmiset lähetetään ennen kaikkea hoitamaan asiantuntijatehtävää sinne, missä uusia työntekijöitä satutaan tarvitsemaan.

”Mutta jos haluaa johonkin tiettyyn maahan, voi hakea työtä sieltä suoraan itse paikallisesta toimipisteestä”, Vesterinen sanoo.

Mia Rahuselle kohdemaalla ei ollut suurta merkitystä. Georgiaan hän päätyi, koska usein siviilitaustaisten asiantuntijoiden ensimmäiset kriisinhallintatehtävät ovat siellä. Intohimo työtä kohtaan on ohjannut Rahusen valintoja.

”Minulla on ehkä käynyt tuuri, kun paikat ovat aina olleet hyvät. Mutta suosittelen selvittämään tarkkaan, mihin on menossa ja mitä siellä tekemässä.”

Onneksi asioita ei joudu selvittämään yksin. Vesterinen kollegoineen opastaa Wärtsilän lähettämiä työntekijöitä esimerkiksi sosiaaliturvakysymyksissä ja verotusasioissa. Työntekijälle voidaan järjestää jopa kulttuurivalmennusta. Myös kohdemaassa on vastuuhenkilö, jolta voi saada tukea esimerkiksi vakuutusasioissa.

Myös Rahunen sai tarkan perehdytyksen ennen Georgiaan lähtöä. Lähtijät pääsivät kuulemaan kohdemaassa työskennelleen kokemuksia. Rahunen on kuitenkin aina lähtenyt ulkomaille vauhdilla ja sen kummemmin murehtimatta.

”Lopulta työ kuitenkin hahmottuu vasta tehdessä”, hän sanoo.

Uudessa työpaikassa aloittaminen on aina jännittävää, mutta ulkomailla perhosia on vatsassa takuulla kymmenkertainen määrä. Työtehtävät voivat olla haastavampia kuin Suomessa, eikä tutuilta kollegoilta saakaan nopeasti apua. Entä jos kaikki ajattelevat, etten osaa mitään?

”Epävarmuutta on pakko oppia sietämään, koska asiat eivät välttämättä mene samalla tavalla kuin omassa työpaikassa tai kotimaassa”, Rahunen sanoo.

Rahusen mielestä on ollut palkitsevaa, että työpaikan ja -maan vaihtuessa työnkuvakin muuttuu.

”Ulkomailla saa ulkopuolista näkemystä omaan perustekemiseen. Jos on aina samassa työpaikassa, pystyy vain vertailemaan siihen, mitä on ennen ollut.”

Wärtsilän Vesterisen mukaan juuri uuden työn haasteet ovat niitä paikkoja, jolloin oma ammattitaito kasvaa. Vaikeistakin hetkistä selviää ihan varmasti.

”Kannattaa olla avoin uusille kokemuksille ja antaa itselleen aikaa uuden omaksumiseen. Kaikenlainen vertailu Suomen työkulttuuriin kannattaa jättää tietoisesti taakseen. Komennuslaisen täytyy sopeutua uuteen ympäristöön eikä toisinpäin”, Vesterinen sanoo.

Kun tutut ympyrät katoavat, omasta ammattitaidosta voi löytää yllättäen myös uusia puolia. Rahunen ei osannut täysin arvostaa pitkää kokemusta ulkomailla ennen kuin muutti Georgiaan.

”Ajattelin aluksi, että ne, joilla oli aiempaa kriisinhallintakokemusta, olivat jotenkin automaattisesti parempia. Sitten tajusin, että nykyisillä taidoillani pärjään erittäin hyvin. Valttejani ovat strateginen ajattelu, analyyttiset taidot, johtamiskyky ja kokemus kansainvälisessä työyhteisössä toimimisesta.”

Toisaalta jo pelkkä suomalaisuus on iso etu maailmalla, kuten Rahunen huomasi.

”Suomalaisten rehellisyys ja tapa saada asioita aikaan ovat arvostettuja piirteitä.”

Kun Rahunen aloitti työt Kööpenhaminassa, hän tajusi, ettei hän oikeastaan osaa sanaakaan tanskaa. Ensimmäiset kuukaudet sujuivat tahmeasti, vaikka työkaverit tekivät parhaansa auttaakseen.

”Tuli olo, että kollegat eivät usko minun osaavan mitään, kun jouduin kerta toisensa jälkeen kysymään ohjeita. Mutta opin ymmärtämään tanskaa todella nopeasti, koska minulla ei ollut vaihtoehtoa.”

Georgiassa työkielenä oli englanti, ja tulkit kulkivat mukana. Monet kollegoista puhuivat venäjää, jota Rahunen ei ehtinyt opiskella kunnolla työkiireiden vuoksi.

”Se harmittaa, koska komennus olisi ollut todella hyvä paikka oppia sitä. Työnantaja olisi tukenut jopa yksityisopettajan palkkaamista.”

Wärtsilän kaikkien toimipisteiden työkielenä on englanti, joten Vesterisen mukaan sen puhuminen ei jännitä komennuslaisia. Arastelu on kuitenkin Vesteriselle tuttua hänen aiemmilta työpaikoiltaan.

”Epäröinti liittyy siihen, että kieltä ei ole käyttänyt päivittäin työtehtävissä. Englantia ei tarvitse puhua kieliopillisesti täydellisesti tai ääntämykseltään virheettömästi tullakseen ymmärretyksi: mitä enemmän kieltä puhuu, kirjoittaa ja käyttää kaikissa eri tilanteissa, sitä varmemmaksi tulee.”

Yksinäisiä sunnuntaikävelyjä, haikeita Skype-puheluita ja raastavaa ikävää. Ystävien ja perheen jääminen Suomeen on pelottavaa. Jaksaako ystäväverkoston rakentamisen aloittaa ihan alusta?

”Se vie tosi paljon aikaa ja energiaa, varsinkin kun on juuri aloittanut uuden työnkin. Paikalliset eivät aina jaksa kiinnostua työkomennuslaisista, jotka tulevat ja menevät. Se on ihan ymmärrettävää”, Rahunen sanoo.

Rahunen on aina etsinyt ja löytänyt uusia tuttavuuksia. Esimerkiksi Tanskassa hän tutustui paikallisen kämppiksen kautta muihin tanskalaisiin.

”Ajattelen, että olen itse vastuussa sosiaalisen verkostoni luomisesta. Olen kuitenkin aika ulospäinsuuntautunut, enkä koskaan tuntenut itseäni yksinäiseksi.”

Vesterisen mukaan ei tarvitse olla ekstrovertti pärjätäkseen työkomennuksella. Kohdemaan kulttuuri kuitenkin vaikuttaa siihen, miten paljon sosiaalisia kontakteja vaaditaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa välit työkavereihin ovat tiiviit myös työajan ulkopuolella ja päivän päätteeksi lähdetään after workeille.

Monelle ensimmäinen kaveri löytyy muiden maassa asuvien suomalaisten joukosta. Esimerkiksi Facebookissa on eri maihin perustettuja Suomi-ryhmiä.

Rahunen on ottanut asenteen, ettei ulkomailta tarvitse lähteä etsimään sydänystävää eikä olla turhan valikoiva. Aluksi riittää, että löytää kivaa seuraa kahville tai kävelylle. Kavereiden joukosta on myös löytynyt ihmisiä, joista on tullut rakkaita.

”On rikkaus, että on kavereita ympäri maailmaa. Monilla on myös hyvin erilainen ammatillinen tausta, enkä olisi ehkä muuten tavannut heitä.”

Yksi asia toistuu lähes joka kerta, kun Vesterinen haastattelee työkomennukselta palanneita: on ollut uran kannalta silmiä avaavaa nähdä, miten erilaisissa kulttuureissa ja tiimeissä toimitaan.

Rahunen eteni kriisinhallintatyössään tarkkailijasta esimieheksi muutamassa kuukaudessa. Toimistoon kuului 18 eri kansallisuutta. Humanistiksi valmistunut Rahunen joutui miettimään, millaista ohjeistusta vaikkapa poliisi odottaa, kun hän lähtee partioimaan.

Rahunen huomasi, että ammatillinen tausta vaikutti paljon siihen, miten tiimiläiset suhtautuivat esimerkiksi hierarkiaan. Moni halusi pomon sanelevan tehtävät eikä kaivannut samanlaista keskustelua, johon Rahunen oli tottunut edellisessä työssään Pohjoismaiden ministerineuvostossa.

”Georgiassa aloin ymmärtää paremmin erimaalaisten ihmisten lähtökohtia ja sen, ja miten ne vaikuttavat heidän käytökseensä.”

Vesterisen mukaan ulkomailla työskentelyssä oppii joustavuutta ja sopeutuvuutta, koska ilman niitä ei pärjää. Samaa mieltä on Rahunen.

”Mitä enemmän kansallisuuksia, sitä enemmän kärsivällisyyttä vaaditaan. Asiat eivät menekään niin mutkattomasti silloin, kun kaikki eivät ajattele tiedostamattaankin asioista samalla tavalla”, Rahunen sanoo.

Helppohan sinun on lähteä, kun ei ole omaa perhettä, sanotaan Rahuselle välillä. Hän kuitenkin näki Tanskassa ja Georgiassa monenlaisia työkomennuslaisia, myös yksinhuoltajia lapsineen.

”Minusta este lähdölle on usein vain päänsisäinen. Jos oikeasti haluaa lähteä, asiat järjestyvät kyllä.”

Wärtsilän Vesterisen mukaan suurin osa työkomennukselle lähtevistä on perheellisiä, jotka muuttavat yhdessä. Se voi helpottaa sopeutumista, mutta vaatii enemmän järjestelyjä kuin perheettömältä.

”Tavallinen huoli on se, miten esimerkiksi virka­vapaalle jäänyt kumppani löytää paikkansa ja miten lapset sopeutuvat kouluun”, Vesterinen sanoo.

Wärtsilä auttaa perheitä esimerkiksi tarjoamalla tutustumismatkan kohdemaahan.

Vesterinen ja Rahunen ovat yhtä mieltä siitä, että ulkomaille lähtö ei ole ratkaisu, jos kotona on ongelmia. Sellaisiakin tapauksia näkee jopa kriisinhallintatehtävissä. Tärkeintä pitäisi olla työn aito houkuttavuus ja into kehittää ammattitaitoaan.

”Ei voi tietää, onko ulkomailla työskentely oma juttu, ellei uskalla kokeilla. Tosin kun kerran lähtee ulkomaille, on vaarana, että se vie mennessään”, Rahunen sanoo.

Juttu on julkaistu aikaisemmin Trendissä.